Kingdom of Heaven - taivas maan päällä valkokangas

Historiallinen spektaakkeli on viime vuosina koristanut valkokankaita säännöllisesti. Ridley Scottin Gladiaattori (2000) oli terveellä mielikuvituksella antiikin Rooman sijoitettu toimintadraama, jossa klassinen masokistinen teksti toteutui esimerkillisesti. Totisemmat seuraajat ovat hapuilleet tarina-aihionsa tunnetuista myyteistä ja sankareista.

Wolfgang Petersenin Troija (2004) ja Oliver Stonen Aleksanteri (2004) tukehtuivat kumpikin suureellisuuden pöhöönsä. Olemattomasta juonesta venytettiin reippaasti yli kaksituntisia spektaakkeleja, joilla ei ollut paljoa sanottavaa, eikä juuri näytettävääkään. Draamallisesti epäonnistuneissa elokuvissa pääosanesittäjien karismat olivat riittämättömiä, eivätkä ylimielinen Akhilleus ja äidin poika Aleksanteri edustaneet samaistuttavaa reaalista sankarihahmoa Gladiaattorin Maximuksen tapaan. Pelkillä ylimitoitetuilla toimintakohtauksilla ei elokuvaa rakenneta.

Ridley Scottin Kingdom of Heaven seuraa historiallisen spektaakkelin lumovoimaista polkua. Antiikin eksotiikka on vaihtunut pimeäksi julistettuun keskiaikaan, jolloin ristiretkeläiset kävivät Jerusalemissa taistelujaan Pyhästä maasta. Tarinan hahmoilla on pääpiirteittäin vastineensa historiassa, mutta viihde vaatii luonnollisesti oman dramatisointinsa.

Kingdom of Heavenilla ei ole mainittavaa merkitystä historian representaationa. Se on enemmänkin menneisyyden verhoon kiedottu ideologis-poliittinen viihdespektaakkeli nykypäivästä kuin tulkinta historiasta. Vaikka ohjaaja Scott on kieltänyt elokuvan yhteydet nykypäivään, niin mielleyhtymät Israeliin ja vallitsevaan Yhdysvaltojen johtamaan maailmanpolitiikkaan ovat liian ilmeisiä kiellettäviksi.

Elokuvan esittämä näkemys arabeista on herättänyt ristiriitaisia tulkintoja. Hollywood-tuotantoihin suhteutettuna Kingdom of Heavenia voi perustellusti pitää neutraalina elokuvana, sillä islamilaisille annetaan ihmisarvo siinä missä kristityillekin. Pahan läsnäolo tunnustetaan kummassakin kulttuurissa, eikä hyvää ole sidottu uskontoon, vaan toimien vastuullisuuteen. Realiteettinsa hukanneet kiihkoilijat aiheuttavat ongelmia kaikkialla. Vallan ja valloittamisen himo toimii motivaationa ja uskonto on pelkkä silmälume omien tarkoitusperien saavuttamiseksi.

Niin mielenkiintoisia luentoja kuin elokuvat vallitsevista ajatusmaailmoista mahdollistaisivatkin, niin tietokoneiden suomat temput ovat sokeuttaneet tekijät. Elokuvien moottoreiksi on valjastettu loppumattomat ja väkimääriltään tolkuttoman suureelliset taistelut. Yltiöpäisellä visuaalisella spektaakkelilla on ohitettu niin draama ja tarina kuin samaistuttavien sankarihahmojen merkitys. Mikäli Kingdom of Heavenissakin olisi suitsittu toimintaa ja annettu tilaa niin tarinalle kuin sen hahmoille kasvaa riittävästi, olisi lopputulos ollut mielenkiintoisempi ja koskettavampi. Nyt silopartaisen Balianin kohtalo jää yhdentekeväksi. Lisäksi Orlando Bloomin raamien ja karisman riittämättömyys vesittävät hänen uskottavuutensa oikeamielisenä ritarisankarina.

Mielenkiintoista ajatusmaailmaa rakentava toimintaspektaakkeli tukehtuu liian tiiviiseen toiminnallisuuteen. Aika elokuvan parissa ei käy pitkäksi mutta tarinan ja hahmojen syventämiseksi vaadittavien suvantokohtien puute vie kokonaisuudesta mielenkiinnon. Lopputulos on tylsämielistä miekkojen kalistelua, josta puuttuu John Boormanin Excaliburin (1981) kaltainen taianomaisuus.