Yksin Marsissa valkokangas

Ridley Scottin pitkälle uralle mahtuu monenlaisia elokuvia. Tieteiselokuva on kuitenkin se lajityyppi, jonka parissa Scott on tehnyt uransa merkittävimmät teokset. Alien – kahdeksas matkustaja (1979) ja Blade Runner (1982) ovat modernin scifi-elokuvan suunnannäyttäjiä ja elokuvahistoriassa paikkansa lunastaneita klassikkoja.

Vuonna 2012 valmistunut Prometheus oli Scottilta ensimmäinen tieteiselokuva 30 vuoteen. Siltä odotettiin paljon, mutta synkkä ja teemakäsittelyssään ontunut Alienin esiosa ei lunastanut ohjaajan aiemman mestariteoksen asettamia odotuksia. Scottilla on aikomus jatkaa Prometheuksen tarinaa ja seuraava elokuva on valmisteilla. Scott laittoi ilmeisen haastavan projektin kuitenkin tauolle ja otti ohjattavakseen Andy Weirin netissä julkaistuun esikoisromaaniin perustuvan The Martianin, jota Suomessa levitetään hieman hullunkurisen sävyn omaavalla nimellä Yksin Marsissa.

On suominimen viittaus 1990-luvun Yksin kotona -komedioihin tahallinen tai tahaton, se ei ole täysin tolkuton. Yksin Marsissa on perhe-elokuvien tavoin sävyltään naivistisen kepeä ja kaukana vakavasta, suuria teemoja puntaroivasta tieteisdystopiasta. Huumorilla silattu selviytymisseikkailu on kuin punaiselle planeetalle sijoitettu Cast Away (2000).

Nasan operaatio Marsissa joudutaan keskeyttämään myrskyn takia. Hätäevakuoinnin tuoksinassa yksi astronauteista katoaa ja hänen oletetaan kuolleen. Kuin ihmeen kaupalla Matt Damonin esittämä Mark Watney selviää hengissä. Pelastus ei kuitenkaan odota nurkan takana, sillä seuraava lento Marsiin saapuu vasta neljän vuoden kuluttua. Astronautin on sinniteltävä hengissä oman neuvokkuutensa turvin.

Elokuva kuoriutuu totisesta scifi-puvustaan sangen nopeasti, ja kun elokuvan kepeyden malttaa hyväksyä, tarina vie menneessään, eikä suinkaan ansioitta. Scott osoitti jo Mainiolla vuodella (2006) osaavansa tehdä tyylitajulla keveämmän tunnelman varaan rakentuvia elokuvia ilman sortumista disneymäiseen läpilööperiin.

Elokuvataiteellisesti kyse ei ole kummoisista teoksista, mutta tämä ei liene ollut edes tavoite. Jos Mainiossa vuodessa romanttiseen draamakomediaan pumpattiin aimo annos testosteronia ja punaviinien flavonoideja, Yksin Marsissa -elokuvan kohdalla on haluttu kiillottaa tieteen kilpeä synkistelyn sijaan. Tiede ja sen tuottama tieto ovat avainasemassa ihmisen, ja tässä tapauksessa Mark Watneyn, selviytymiselle. Luova ja elämänmyönteinen ihminen katsoo eteenpäin ja ratkoo ongelmia. Se on homo sapiensin tärkein lajipiirre. Kohtaloonsa tyytyvillä jurottajilla ei ole tulevaisuutta.

Näinä pimeinä aikoina, jolloin ihmiset hankkivat tietonsa ja muodostavat käsityksensä sosiaalisen median huutelusta ja iltapäivälehtien humpuukista, on tiedemyönteisyydelle selvä tilauksensa. Vaikka Yksin Marsissa muistuttaakin Nasan parituntista mainosta, on elokuvan positiivinen ilmapiiri yllättävänkin mukaansatempaava. Valtavien resurssien hukkaaminen yhden ihmisen pelastamiseen on tietysti täysin irrationaalista, mutta juuri tämän kaltainen toiminta osoittaa, mikä ihmisyydessä on lopulta merkitsevää. Tältä osin elokuva tavoittaa myös jotain olennaista vakaville tieteiselokuville tyypillisistä ihmisyyden teemoista.

Elokuvan tieteellisestä tarkkuudesta on ehditty taittaa peistä ja halkoa hiuksia. Elokuva on aina dramatisoitua kerrontaa, ja vaikka yksityiskohdat ovatkin olennaisia uskottavuuden kannalta, pikkutarkkuutta olennaisempaa on kokonaisuus. Yleisen tiedon tasolla Yksin Marsissa on riittävän vakuuttava, mitä tulee punaisen planeetan realiteetteihin ja avaruuslentoihin.

Lähes kaksi- ja puolituntisessa elokuvassa on joutohetkensä, mutta pääosin tarina rullaa eteenpäin jouhevasti. Visuaalisuudeltaan elokuva ei kaipaa keinotekoista 3d:tä, joka jälleen kerran on vain elokuvaa sumentavaa painolastia.

Toiminnan ja visuaalisuuden sijaan elokuvan keskiössä on Mark Watney, jota Matt Damon antaumuksella esittää. Perusasetelmaltaan kyse on hyvin samanlaisesta roolista, jonka Damon teki viimevuotisessa Interstellarissa, mutta itse elokuvat ovat hyvin erilaisia. Siinä missä Interstellar haukkoi tähtipölyä tukehduksiin asti, Yksin Marsissa pitää jalat visusti Maan – tai Marsin – pinnalla ja rakentaa tarinaansa ihmisen nokkeluuden ja elämänhalun kautta. Sanoma, jota voi huoletta tuputtaa nuoremmillekin katsojille.