Exodus: Gods and Kings kotikatsomo

Hollywoodissa tehtailtiin aikoinaan tiuhaan antiikin aikaan sijoittuvia spektaakkelimaisia elokuvia, joissa ei avustajien määrissä ja komeiden kulissien koossa säästelty. Aiheet pyörivät usein Raamatun ja Rooman valtakunnan mehukkaiden tarinoiden ympärillä. Television suosiota kampittamaan valjastettu Hollywoodin spektaakkelivillitys kuitenkin hiipui 1960-luvulle tultaessa, sillä spektaakkeleista tuli yksinkertaisesti liian kalliita tehdä. Yksi viimeisistä todellisista vanhan Hollywoodin suurista spektaakkeleista oli Kleopatra (1963).

Mooseksen tarina on kerrottu aiemminkin, Cecil B. DeMillen toimesta jopa kaksi kertaa. Nyt aiheeseen on tarttunut veteraaniohjaaja Ridley Scott elokuvalla Exodus: Gods and Kings.

Scott muistetaan sellaisten jo klassikoiksi muodostuneiden elokuvien, kuten Alien (1979), Blade Runner (1982) ja Gladiaattori (2000) ohjaajana. Suurisuuntaiset elokuvahankkeet ovat Scottin ominta alaa, vaikkakin miehen viime vuosien paras elokuva on hyvinkin pienimuotoinen ja perinteinen draamaelokuva A Good Year – Mainio vuosi (2006). Ristiretkien aikaan sijoittunut Kingdon of Heaven – Taivas maan päällä (2005) oli sekin varsin onnistunut eeppinen historiadraama, tosin vain pidempänä ohjaajan versiona, joka jätti toivomaan jopa vielä pidempää versiota. Scott voisikin kokeilla sarjamuotoista elokuvaa television puolella, siellähän ne muutkin talentit tätä nykyä touhuavat.

Ridley Scottin tasoisen elokuvantekijän luulisi saavan Mooseksen tarinasta paljonkin irti, tarjoaahan tarina roppakaupalla mahdollisuuksia vaikka millaisiin tulkintoihin, eikä action-painotteista kuvastoa tarvitse hakea Raamattua kauempaa. Exodus: Gods and Kings kuvittaa Raamatusta tutut Egyptiä kohtaavat vitsaukset digitaalisen teknologian suomin työkaluin niin hienosti, että egyptiläisiä alkaa ihan tosissaan käydä sääliksi. Vitsaukset ja vanha kunnon Punaisen Meren puolitus ovatkin elokuvan ehdottomasti parasta ja toimivinta antia. Ekokatastrofi ei ole kaukaa haettu sana kuvaamaan hävityksen kauhistusta.

Harmi kyllä elokuva haaskaa mahdollisuutensa olla yhtään enempää kuin hienoja tehosteita tarjoileva hetken viihdyke. Exodus on nimittäin harvinaisen innoton sutaisu niin ohjaajalta kuin pääosaa eli Moosesta esittävältä Christian Balelta. Keskustelupalstoilla on ihmetelty eikö Hollywoodista löytynyt yhtään juutalaista esittämään Moosesta. Sinänsä näyttelijän etnisellä taustalla ei ole väliä, sillä suurin osa tutuistakin näyttelijöistä on meikattu liki tunnistamattomiksi. Olisin vain toivonut, että jokin jumaluus olisi puhaltanut hieman pyhää henkeä umpikankeisiin näyttelijäsuorituksiin. Liekö ongelma ollut jo alun perin kankeassa dialogissa, mutta moista patsastelua ei ole vähään aikaan nähty.

Mooseksen ja faarao Ramseksen välillä kytevä veljeskateus on tietenkin ikuisuusaiheista yksi vanhimpia, jo Kainin ja Abelin ajoilta tuttu teema. Elokuvassa tästäkään aiheesta ei tunnuta saavan mitään irti, vaan kaikki jää lähtökuoppiinsa.

Vanha faarao (John Turturro) toteaa, että väärä poika perii vallan, ja Mooses nyökyttelee viisaana vieressä. Nuori vallanperijä Ramses potee huonommuuttaan ja pykää orjalaumansa turvin yhä uusia monumentteja valta-asemaansa julistamaan. Mooses päättää erämaavaellukselta palatessaan vapauttaa oman kansansa, kunhan vanhat viisaat juutalaiset ovat ensin vakuuttaneet Mooseksen tämän seemiläisestä syntyperästä. Muista orjista ei ole niin väliä, he kun eivät kuulu valittuun kansanosaan.

Eräs teemoista, johon elokuva olisi voinut tarttua toden teolla, on Mooseksen oma sisäinen kilvoittelu uskon ja epäuskon välillä. Erämaassa se, jonka nimeä ei pidä lausua, näyttäytyy Moosekselle oikukkaan pikkupojan hahmossa, ja oikukkaan pikkupojan kostolta vaikuttavat myös yhä pahenevat vitsaukset, jotka piiskaavat Egyptiä. Millaisen jumalan kanssa Mooses todellakin on tekemisissä?

Tämä teema kuitataan lähinnä Christian Balen hämmentyneellä ja kysyvällä ilmehdinnällä. Mooses on täysin eksyksissä ja tuuliajolla, mutta napisevat ja jupisevat juutalaiset olisi kuitenkin saatava pois orjuudesta ja luvattuun maahan, jossa he eivät ole enää satoihin vuosiin asuneet, ja jossa jo asuu muita kansoja. Ken tästä haluaa löytää allegorian modernimpaan historiankirjoituksen, sen tehköön. Elokuva loppuu sikäli herkulliseen tilanteeseen, että Mooseksen oma vaimo on vääräoppinen muukalainen. Olisi ollut kiva tietää, miten vanhurskaat ottavat tämän tiedon vastaan?

Elokuvan jälkeen itselläni oli päällimmäisenä mielessä hukatut mahdollisuudet. Mitä esimerkiksi Mel Gibsonin kaltainen elokuvantekijä olisi saanut tarinasta aikaan 140 miljoonan budjetilla? Jos Raamatun tarinoita halutaan kertoa elokuvan keinoin, olisi syytä uskaltautua ottamaan myös se riski, että joku voi loukkaantua tulkinnoista. Pelkäksi tusinaviihteeksi alistettuina Raamatun tarinat kutistuvat olemattomiin. Jään odottelemaan seuraavaa tulkintaa Jeesuksesta. Ehkäpä syvästi Jeesuksen elämään ja Raamatun tulkintaan perehtynyt Paul Verhoeven jo suunnittelee sellaista?