Prometheus kotikatsomo

Kun Sir Ridley Scott alun perin ilmoitti aikovansa ohjata esiosan varhaiselle mestariteokselleen Alien (1979), niin vastaanotto oli ristiriitainen. Suurin osa jälkeenpäin tehdyistä esiosista ja uudelleentulkinnoista kun on melkoisen tarpeetonta tauhkaa, joilla vain pyritään ratsastamaan alkuperäisen maineella ja selittämään puhki asioita, jotka eivät selitystä tarvitse. Sitä paitsi olihan Alien-sarjasta ollut tyystin veto poissa jo neljännen elokuvan kohdalla.

Prometheus on samaan maailmankaikkeuteen sijoittuva ja tiettyihin Alienin arvoituksiin, kuten mystisen ”space jockey” -hahmon identiteettiin vastaava. Teoksesta kehkeytyi tekoprosessin myötä kuitenkin jotain muuta, ihmiskunnan isoja kysymyksiä rohkeasti esittävä elokuva, jossa avaruuteen kurkottava tutkijaryhmä pyrkii tosissaan selvittämään maapallon elämän alkuperää ja löytämään luojansa.

Valitettavasti se luoja on kalju ja sininen paidaton bodari.

Isot, filosofiset teemat lässähtävät muutenkin heti kättelyssä, kun avaruuteen lähetetty retkikunta koostuu yksioikoisista yhden ominaisuuden rajatapauksista ja näyttävästi toteutetun, lupauksia herättävän alun jälkeen kurvataan sivuraiteille pyörät kirskuen. Syvempiä näkemyksiä ihmisyydestä, ihmiskunnan kehityksen alkuperästä tai alkuperäisen Prometheus-myytin viittaamasta teknologiasuhteesta ei käsitellä, vaikka elokuvan alkumetrit toisin antavat ymmärtää. Kysymyksiä esitetään, mutta ne jäävät ilmaan ja lässähtävät kuin kohokas uunissa.

Jahka alus laskeutuu planeetalle ja löytää merkkejä älykkään elämänmuodon tekemistä keinotekoisista rakennelmista, niin viimeistään tässä vaiheessa ammattilaisuuden rippeetkin karisevat, kun tiedemiehet säntäilevät ja ryntäilevät kuin B-luokan kauhuelokuvissa. B-luokan elokuvista puheen ollen on ironista, että alkuperäinen Alien oli sisimmässään B-elokuva, jonka Scottin tiukka ohjaus ja taiteilija H.R. Gigerin painajaismaisen falliset hahmoluomukset kohottivat A-luokan elokuvaksi ja klassikoksi. Prometheus taas on tuotantoarvoiltaan A-luokan elokuva, jonka käsikirjoituksen puutteet mätkäyttävät sen tiukasti B-luokkaan.

Iso osa henkilöhahmoista on yhdentekeviä parin repliikin kertakäyttöhahmoja, mutta ruotsalainen Noomi Rapace esittää pätevästi Ripleyn henkistä vahvaa naishahmoa. Elokuvan inhimillisin hahmo ei ole ihminen ollenkaan. Michael Fassbinderin roolisuoritus androidi Davidina elävöittää tarinaa selvästi ja pelastaa monta kohtausta.

Visuaalisesti elokuva on paikoin silmiä hivelevän kaunis, ja ohjaustyyli on tutun varmaa Scottia. Koreissa lavasteissa ei ole moittimista ja muutama yksittäinen kohtaus, kuten tee-se-itse -abortti ovat onnistunutta body horroria, mutta muuten teoksen sisältö on turhankin ontto.

Prometheuksen tarinalliset kytkökset koko Alien-saagaan sekä temaattiset yhtymäkohdat Scottin omaan varhaisohjaukseen asettavat teokselle korkeamman riman. Tätä rimaa teos ei ylitä. Jäljelle jää kauniisti kuvattu mutta keskinkertainen tieteiselokuva ajoittaisin kauhuvivahtein. Tarina saa näillä näkymin myös jatkoa, mutta yhtä hyvin tarinan voisi jättää tähänkin.