American Gangster valkokangas

Frank Lucas oli menestyksekäs huumeparoni 1960- ja 70-luvun New Yorkin Harlemissa. Mies tiettävästi toi heroiinia suoraan Kaakkois-Aasiasta ilman välikäsiä ja kääri näin sievoiset voitot bisneksestään ennen kiinnijäämistään vuonna 1975.

Mustan miehen nousussa huumebisneksiä perinteisesti pyörittäneen italomafian edelle, ja miestä jahdanneiden huume-etsivien periksiantamattomuudessa on sellaista väistämätöntä imua, että tarinan päätyminen Hollywood-elokuvaksi ei ole mitenkään yllättävää. Steven Zaillianin kirjoittama ja Ridley Scottin ohjaama American Gangster on kiinnostava kuvaus tapahtuneista, vaikka sitä on Yhdysvalloissa ehditty moittia totuuden vääristelystä.

Turhan usein elokuvan alun toteamus "perustuu tositapahtumiin" otetaan viihdeteosten kohdalla liian kirjaimellisesti. Elokuvat ovat aina dramatisointeja ja niiden tarkoituksena voi tuskin pitää totuuden kertomista. Kyseessä ovat oman aikansa kulttuurituotteet, jotka ilmentävät kulloisiakin yhteiskunnallisia ja poliittisia linjauksia. Tapahtumien todenperäisyyttä olennaisempaa on elokuvan merkitys laajempien asiayhteyksien ja mielikuvien luomisessa. Se on elokuvan voimavara hyvässä ja pahassa.

Se miten Lucas heroiininsa Yhdysvaltoihin kuljetti on sivuseikka. Olennaisempaa on, kuten elokuvakin viestittää, huomioida miten sotien kaltaisista kriiseistä taloudellisesti hyötyvät häikäilemättömimmät pelurit. Kaaos suo aina hyvät toimintaedellytykset laittomalle toiminnalle. Lucas hankki heroiininsa halvalla Vietnamin sodan sekamelskan keskeltä ja myi sitä eteenpäin omille kanssaihmisilleen esiintyen samalla hyväntekijän roolissa. Lucas on moraalisten arvopohdintojen kannalta ristiriitainen ja siksi kiinnostava henkilö, josta voi vetää lähes rajattomasti samankaltaisuuksia nykypäivän yritysjohtajiin ja vallanpitäjiin. Voiko moraalista puhua, kun toimintojen ainoana nimittäjänä on raha ja taloudellisen voiton maksimointi?

American Gangster on tietoisen suoraviivainen rikoselokuva, jonka estetiikka on tarkkaan ammennettu 1970- ja 80-luvun rikoselokuvista. Järjestäytyneen rikollisuuden kuvauksena se kuitenkin taitavasti välttää rakentamasta Kummisedän tai Suuren gangsterisodan kaltaista eeppistä suurkertomusta. Ahtaisiin kuvioihin tarkkaan rajattu elokuva on enemmänkin Kovaotteisten miesten jälkeläisiä. Ridley Scottin kokemus ja osaaminen näkyvätkin parhaiten lajityypin merkkiteosten asettamien rajoitteiden tunnistamisessa ja tunnustamisessa, sekä kyvyssä luoda näiden rajoitteiden sisälläkin omannäköistä elokuvaa. Mitään uutta American Gangster ei rikoselokuvaan tuo, mutta kykenee perusasetelmillaankin toimimaan kohtalaisen hyvin.

Yli kaksi ja puolituntinen elokuva on rytmitetty tasapainoisesti loppuratkaisuja lukuun ottamatta. Liialliseen selittämiseen turvautuminen on viihde-elokuvien valitettava riippakivi, joka usein lamauttaa siihen asti hyvinkin toimineen elokuvan kokonaisvaikutelman. American Gangster ei ole esimerkki huonoimmasta päästä, mutta siinä olisi ollut jo tekijöidensä puolesta resursseja ryhdikkäämpiin ratkaisuihin.

Pääosien esittäjät vetävät roolinsa kuitenkin loppuun asti kunnialla. Denzel Washington on huomattavasti vakuuttavampi moraaliltaan hämäränä rikollisena kuin kirkasotsaisena sankarina. Lucasin rooli luontuu Washingtonille mainiosti, kun mairean tekohymyn taakse verhotaan kylmäverisiä tappoja ja silkkaa omaneduntavoittelua.

Lucasia jahtaavan Richie Robertsin roolissa nähtävä Russell Crowe ei jää Washingtonin varjoon, vaikka Robertsin hahmossa Lucasin kaltaista karaktääriä ei olekaan tarjolla. Silti Crowe, yhtenä tämän hetken karismaattisimpana näyttelijänä, kykenee rakentamaan Robertsista umpirehellisen lainvartijan, jonka ideologinen rehellisyys on kääntäen verrannollista hänen yksityiselämänsä moraaliseen tyhjiöön. Päähenkilöiden toisiaan täydentävät luonnekuvat, joille annetaan kerrankin riittävästi tilaa kehittyä, pitävät pitkän elokuvan tasapainossa, ja lomittuvat lopulta tyhjentävästi toisiinsa.