The Creeps kotikatsomo

Jos kattilaan kumoaa Riiviöt (1984) ja American Pien (1999), ja maustaa keitoksen epämääräisellä otoksella kasarin ja ysärin enemmän tai vähemmän muistettuja helmiä, saattaa kovan hämmentämisen jälkeen kapustaan tarttua jotain, joka etäisesti muistuttaa Marko Mäkilaakson käsikirjoittamaa ja ohjaamaa The Creepsia.

Mäkilaakson elokuvilta ei aiemman filmografian pohjalta odota ehkä suuria, mutta nyt hän on tehnyt retken sellaisen huonouden ytimeen, minkä lopputulemasta on vaikea pusertaa enää mitään kovin kummoista sanottavaa. The Creepsin jäljiltä pääkopassa humisee vain tylsistyneen hämmennyksen tyhjä sointi.

Amerikkalainen Zach (Chris Cavalier) majailee suomalaisessa hiihtokeskuksessa ja odottelee vanhempiensa saapumista. Syntymäpäivänsä iloksi Zach lähtee ovelle ilmestyneen Jaakon (Matti Paalanen) kanssa paikalliselle festarille, jossa hän iskee silmänsä viehkeään laulajanaiseen (Veronica Jarvis). Sitten jossain aukeaa joku portaali ja festarialueelle ilmestyy lumisia örkkejä, jotka alkavat lahdata väkeä. Juostaan, kiljutaan, verta lentää ja jokunen tissikin taitaa vilahtaa.

Sekoilun lomasta voi bongata Ismo Leikolan ja Mikko Leppilammen sekä amerikkalaisista kasarisuuruuksista Christopher Lambertin ja Joe Danten. Infantiilin kohelluksen ainoa virka lieneekin toimia kasarilla kasvaneen muistitestinä, kun puolitoista tuntia yrittää palauttaa mieleensä, esiintyikö Lambert Highlanderin (1986) jälkeen missään muistettavassa elokuvassa ja mitä se Dante oikein ohjasikaan… Lambertin osalta lyö tyhjää vielä elokuvan lopussakin, mutta Danten kohdalla syttyy lamppu: Gremlins – Riiviöt!

Kun elokuvan anti on tässä, ollaan vähän äärellä. Nostalgiassa voi piehtaroida, mutta The Creeps suorittaa kasarinostalgialle lähinnä lobotomian. Aika tunnetusti kultaa varsinkin nuoruusmuistoja. Moni aikanaan videolta silmät ymmyrkäisinä tapitettu elokuva näyttäytyy vuosikymmeniä myöhemmin aikansa eläneeltä, tylsältä ja kauhtuneelta. Menneen kuppaaminen tuottaa harvoin mitään aidosti kiinnostavaa vaan kertoo enemmän luovuuden ja ideoiden puutteesta.

Mäkilaakso on television saralla ohjannut Sorjosen ja Helsinki-syndrooman kaltaisia laatusarjoja. Elokuvien puolella näytöt ovat toisenlaisia. It Came from the Desert (2017) nosti sentään paikoin hymyn huulille, mutta The Creeps ei saa aikaiseksi edes hymyä, joka voisi hyytyä.

Alkujaan The Creepsin piti tulla Suomessa teattereihin jouluksi 2021. Toisin kävi. Elokuva ilmestyi vähin äänin kotikatseluun liki viisi vuotta myöhemmin. Tuottaja Miika J. Norvanto on viime vuosina ollut otsikoissa luotsaamansa Kajawoodin talousongelmiin liittyen, mikä lienee viivyttänyt The Creepsin valmistumista. Tuotannon ongelmilla voi selittää monenlaista, mutta kökköä käsikirjoitusta ja tyylin umpimielisyyttä ei silläkään paineta villaisella. Sinänsä surullista jos tällainen räpellys jää Kajawoodin joutsenlauluksi.

Blu-ray-julkaisuilta ei nykyisellään juuri lisämateriaaleja löydy. The Creeps on tässä poikkeus. Oheismateriaalia löytyy aina elokuvan mittaisesta dokumentista lähtien. Harmi vain, että itse elokuva ei niiden pariin houkuta.