Robin Hood kotikatsomo

Ridley Scott on viimeisen kymmenen vuoden aikana noussut Hollywoodin yhdeksi merkittävimmäksi ohjaajaksi. Uransa alkupuolen elokuvataiteellisten menestysten (Alien, Blade Runner, Thelma & Louise) jälkeen miehen ura ehti luisua hetken jo alamäkeä, kunnes Gladiaattori käänsi suunnan.

Gladiaattori oli monella tapaa merkityksellinen elokuva, sillä se päivitti antiikkispektaakkelien estetiikan 2000-luvulle ja hyödynsi historiaa sinänsä modernin tarinan kertomisessa ja ennen kaikkea modernin mieskuvan käsittelyssä. Riskirajoilla tehty elokuva oli kaupallinen menestys ja avasi lajityypille kokonaan uuden menestyspolun, jota Scott itsekin on myöhemmissä elokuvissaan hyödyntänyt.

Gladiaattori on säilyttänyt asemansa historiallisten seikkailuspektaakkelien saralla, eikä edes Scott itse ole  pystynyt menestystään toistamaan, muista yrittäjistä puhumattakaan. Scottin taito visuaalisesti näyttävien ja kerronnaltaan sujuvien seikkailujen tekijänä on kuitenkin tunnustettava, sillä tasapaksussa lajityypissä niin Kingdom of Heaven kuin nyt myös Robin Hood erottuvat selkeästi edukseen, vaikka niiden sisällölliset antimet ovatkin kovin näennäisiä.

Robin Hoodilta oli periaatteessa lupa odottaa paljon. Tarina on mitä kiehtovin ja pääroolissa nähdään Gladiaattorissakin loistanut nykymaskuliinisuuden ruumiillistuma Russell Crowe. Odotuksia elokuva ei kuitenkaan lunasta, vaikka sinänsä sujuva seikkailu onkin. Visuaalisuus ja koko estetiikka on samaa, mitä Scott on Gladiaattorista lähtien toistanut. Lopputulos on näyttävä mutta hengetön.

Scottin versio tekee selvän pesäeron aiempiin Robin Hood -filmatisointeihin kertomalla huppumiehen syntytarinan. Lähtöajatus on hyvä, mutta tarinaan on kirjoitettu tarpeettomia käänteitä, joiden avulla rivien väliin on ujutettu kannanottoja ja linjauksia aina nykypolitiikkaan ja arvomaailmaan asti. Rinnastukset nykymenoon ovat turhan ilmeisiä ollakseen kiehtovia. Sama asia rasitti Kingdom of Heavenia.

Robin Hoodissa tarina laukkaa liikaa valtaapitävien karkeloissa, mikä hajottaa kokonaisuutta. Näkökulman olisi suonut pysyvän tiiviisti ruohonjuuritasolla kaltoin kohdellun kansan parissa kytevässä toisinajattelussa, joka nyt nostetaan äkkiväärän suurieleisesti esiin. Vähempi dramatiikka ja teatraalisuus olisi riittänyt, jolloin Robin Hoodin legendan alkuperäinen ideologia olisi tullut kenties paremmin esiin.

Dvd:llä elokuvasta on tarjolla teattereissa nähtyä versiota 14 minuuttia pidempi ohjaajan versio. Lisäminuutit eivät tuo teokseen uutta sisällöllistä ulottuvuutta. Scottin kohdalla nämä lähes joka elokuvasta julkaistavat ohjaajan versiot alkavat tuntua jo turhilta markkinointitempuilta. Director's cut -käsitteen aikanaan synnyttänyt Blade Runner lienee edelleen historian ainoita elokuvia, joista jälkeenpäin julkaistu ohjaajan leikkaus on oikeasti erilainen ja sillä on merkityksensä jopa elokuvan tulkintaan. Useimmissa tapauksissa ohjaajan versiot ovat pelkästään kestoltaan pidempiä ja poikkeavat alkuperäisestä vain stilistisesti. Kyse on mainoskikasta, jolla lisätään tallennemyyntiä.

Vaikka Robin Hood on dvd:llä vartin verran teatteriversiota pidempi, se ei ole katsomiskokemuksena onneksi juurikaan tylsempi. Kaikki on ammattitaidolla tehtyä ja tarinaa kuljetetaan jouhevasti eteenpäin, oikeastaan vasta elokuvan loppupuolen tarpeettomasti pitkitetty taistelukimara alkaa puuduttaa.