Naiset paitsiossa kotikatsomo

Iranin miesten jalkapallomaajoukkue valmistautuu keväällä 2006 pelaamaan Bahrainia vastaan ratkaisevaa MM-karsintaotteluaan Vapaudeksi nimetyssä kotipyhätössään. Iranilaiset naiset eivät kuitenkaan ole tervetulleita Vapaus-stadionille, vaikka menohaluja olisi. Tästä asetelmasta ohjaaja Jafar Panahi rakentaa viidennen pitkän näytelmäelokuvansa Naiset paitsiossa, joka on katseltavissa MUBI-suoratoistopalvelussa.

Panahi on noussut ihmisyyttä tutkivilla ja maansa epätasa-arvoa ja ääri-islamistista hallintoa kritisoivilla elokuvillaan Euroopassa poikkeukselliseen suosioon. Ohjaaja on ollut laajasti uutismedioissa esillä elokuviensa kotimaassaan saamasta sensuurista ja hänelle langetetuista vankeustuomioista. Naiset paitsiossa -elokuvan jälkeen Panahi sai ensimmäisen pitkän tuomionsa, jonka jälkeen hän keskittyi pitkään dokufiktioiden ja itseään tähdittävien metaelokuvien tekemiseen.

Ohjaajan uusin elokuva Se oli pelkkä sattuma keräsi suosiota ja kehuja niin yleisön kuin kriitikoidenkin keskuudessa. Voitettuaan elokuvalla Cannesin elokuvajuhlien Palme d’Or -palkinnon hänestä tuli vasta historian neljäs ohjaaja, joka on voittanut kolmen merkittävimmän eurooppalaisen elokuvafestivaalin (Berliinin, Cannesin ja Venetsian) pääpalkinnot. Naiset paitsiossa -elokuvasta ohjaaja palkittiin aikanaan Berliinin elokuvajuhlien kakkospalkinnolla.

Elokuvassa käsitellään ohjaajan teoksille tuttuja teemoja, kuten ihmisyyttä ja Iranin autoritääristä islamilaista teokratiaa ja tämän vaikutuksia sen eniten rajoittaviin ihmisryhmiin. Teos käsittelee teemoja ansiokkaasti, mutta ei aivan yllä kerronnassaan ohjaajansa tai Iranin uuden aallon parhaimmistoon. Panahi toimittaa laatutakuullaan silti todella ajatuksia herättävän ja korkeatasoisen elokuvan.

Teoksen juoni kehkeytyy jalkapallon ympärille, ja vaikka ottelu toimiikin lähinnä kehyksenä yhteiskunnalliselle kommentaarille, on elokuva samalla kaunis rakkaudenosoitus lajille. Ohjaaja ei päädy kuvaamaan ottelua minkäänlaisten televisiokuvien tai muiden montaasien kautta, mikä palvelee kertomusta erittäin hyvin. Ottelun katsojien puheiden avulla pystytään tuomaan esiin se, mikä lajin kuin lajin livenä seuraamisesta tekee todellisuudessa merkityksellistä – sen ympärille muodostuvat yhteisöt ja vapauden tunteet.

Panahi sai elokuvaan idean tosielämästä hänen tyttärensä livahdettua samaiselle stadionille seuraamaan Iranin ottelua. Elokuva kuvattiin nopealla aikataululla, ja suuri osa kuvauksista toteutettiin juuri siinä samaisessa ottelussa, minkä ympärille elokuvan käsikirjoitus muodostuu. Ohjaajalle tyypilliseen tapaan kuvaukset jouduttiin toteuttamaan äärimmäisen varovasti ja osittain salassa. Salailun tuomat rajoitteet näkyvät elokuvan teknisissä ansioissa jonkin verran, mutta tässä tapauksessa ne vain auttavat uppoutumaan katselukokemukseen paremmin, kun elokuvan vaarallinen realismi vyöryy katsojan silmille.

Jalkapallo on toiminut naisten vapaustaistelun symbolina myös tosimaailman Iranissa. Elokuvassa viitataan keväällä 2005 samaisella stadionilla pelattuun Iranin ja Japanin väliseen kamppailuun, jossa Iranin hallinnon vastaiset mielenosoitukset tukahdutettiin väkivaltaisesti valtion iskujoukkojen toimesta. Ottelun jälkeen mielenosoittajat vaativat hallinnon alasajoa ja demokratian syntyä, ja vapauden viestiä tuotiin esiin jalkapallon kautta. Kyllästyneiden ja raivostuneiden kansalaisten etunenässä marssivat iranilaiset naiset.

Panahin elokuvista voi todella nähdä sen, että hän syntyi Iraniin sen ollessa avoimempi ja länteen myönteisemmin suhtautuva monarkia. Hän kommentoi Iranin yhteiskunnallisia muutoksia kärsivällisesti ja toiveikkaasti, eikä vaivu pelkkään epätoivoon. Hän on saanut elää avoimemmassa Iranissa, eikä ole valmis luovuttamaan sen suhteen.

Naiset paitsiossa -elokuvan käsikirjoituksessa Panahi tuo esiin yhteiskuntatilanteen arkipäiväisyyttä: nykyinen hallinto ja sen lait ovat olleet tekohetkellä Iranissa vallassa jo yli neljännesvuosisadan. Tämän vuoksi ihmiset tottelevat jo suurinta osaa käskyistä sokeasti, mutta kun niitä kyseenalaistetaan heille, eivät he osaa esittää perusteluja niiden olemassaololle.

Elokuvassa kritiikki kohdistuu yhteiskuntajärjestelmään, ei niinkään yksilöihin. Otteluun pyrkiviä naisia pidättävät sotilaat suorittavat pakollista asepalvelusta, josta he haluavat pois niin pian kuin mahdollista. Tämän vuoksi he joutuvat seuraamaan heille osoitettuja käskyjä eivätkä pienetkään heihin yhdistettävissä olevat virheet käy päinsä. Omakohtaisuus näkyy tässäkin kysymyksessä, sillä ohjaaja itse on joutunut palvelemaan maansa asevoimissa parin vuoden ajan. Teoksen loppujaksolla koetaan tarinan koskettavimmat hetket, kun ottelun voitokas lopputulos yhdistää sotilaat ja heidän pidättämänsä naiset yhteiseen vapauden juhlaan.

Nuorista amatöörinäyttelijöistä koostettu esiintyjäkaarti onnistuu elokuvassa pääosin hyvin. Panahi ohjaa heitä samanlaisella isällisellä viisaudella, joka käsikirjoituksessakin näkyy. Näyttelijäsuorituksissa on pyritty sellaiseen kaoottiseen realismiin, jota tilanteessa voisi kuvitella esiintyvän, mutta turhaan sekoiluun ei sorruta. Erityismaininnan ansaitsevat ainakin Shayesteh Iranin esittämä erittäin kapinahenkinen vanki sekä Mohammed Kheyrabadin koskettamaan ja ärsyttämään onnistuva sotilas.

Naiset paitsiossa on nykyhetkessä aivan yhtä ajankohtainen elokuva kuin ilmestymishetkellään kaksikymmentä vuotta sitten. Iranin valtio on pahassa kriisissä, kansalaiset hamuavat vallankumousta ja miesten jalkapallomaajoukkue valmistautuu pelaamaan kesän MM-kisoissa Yhdysvalloissa, jota vastaan maa käy tällä hetkellä sotaa. Elokuva toimii ikkunana autoritäärisen vallan alla elämiseen ja tarjoaa samalla unelman vapaudesta jalkapallon kautta. Se toimii ajatuksia ja tunteita herättävänä teoksena, mutta myös MM-kisatunnelmaan virittävänä urheiluromantiikkaa ylistävänä mielennostattajana.