Isku Mogadishuun valkokangas

Ridley Scottin ohjaama Isku Mogadishuun kertoo Yhdysvaltojen Somaliassa vuonna 1993 suorittamasta epäonnisesta sotilasoperaatiosta. Nopean sotilasiskun piti olla ohi puolessa tunnissa, mutta huonon suunnittelun vuoksi joukot juuttuivatkin lähes toista vuorokautta kestäneisiin katutaisteluihin. Omat tappiot nousivat suhteettoman suuriksi ja presidentti Clintonin määräyksestä amerikkalaiset joukot kotiutettiin pikaisesti.

Mark Bowden menestysromaaniin perustuva Isku Mogadishuun ei vaikuta perusasetelmaltaan mitenkään lupaavalta, tuotannosta kun on vastannut surullisen kuuluisa Jerry Bruckheimer (Pearl Harbor, Armageddon). Katsojan toiveet kohdistuvatkin lähinnä taidokkaaseen, pitkän linjan brittiohjaaja Ridley Scottiin. Alussa elokuva asetetaan jonkinlaisiin historialliseen yhteyksiinsä. Mitenkään kovin selkeästi Somalian konfliktin laajoja taustatekijöistä ei kuitenkaan valoteta. Lyhyen johdattelun jälkeen siirrytään mutkattomasti päivään, jolloin amerikkalaiset erikoisjoukot lähetettiin Mogadishun keskustaan vangitsemaan vihamielisen klaanin edusmiehiä.

Isku Mogadishuun on puhdaspiirteinen ja ajoittain realistisenkin tuntuinen toimintaelokuva. On sinällään mielenkiintoista nähdä jenkkien saavan taas turpaansa oikein kunnolla. Nykyaikaisen sotilasteknologian heikkoudet tulevat selvästi esille, kun yksinkertaiset käsin laukaistavat singot tiputtavat miljoonien arvoiset taisteluhelikopterit taivaalta. Toisaalta tappioon yhdistetään jälleen pyyteettömän sankaruuden leima. Tässä suhteessa Isku Mogadishuun tuleekin temaattisesti melko lähelle Pearl Harboria, mutta kaikeksi onneksi vähäisetkin romanttisen pintakuorrutuksen piirteet on unohdettu.

Scott on turvautunut myös melko erikoisiin rakenteellisiin ratkaisuihin. Toimintaosuudet ovat yksityiskohtaisia ja lähes kellon tarkkuudella toteutettuja. Pääosaan nousevat nuoret sotilaat, joiden keskuudesta ei osoiteta yhtä selkeää sankarihahmoa. Toiminnan keskeiseksi jäsentäjäksi nouseekin kollektiivisesti toimiva sotakoneisto. Amerikkalaisten sankaruuden ja ahdingon noustessa elokuvan keskeiseksi teemaksi somalien näkökulma lakaistaan siististi sivuun. Somalisoturit tuovat mieleen raskaasti aseistautuneet mustaihoiset katujengit. Päällikötkin muistuttavat lähinnä mafiapomoja, jotka tyynen itsetietoisina polttelevat kuubalaisia sikareja, aurinkolasit silmillä ja kännykät toisessa kädessä.

Isku Mogadishuun on pelkkää kiivastempoista sotimista lähes alusta loppuun saakka. Ja katsojan kiinnostus pysyy yllä tasan yhtä kauan kuin aseet paukkuvat ja hylsyt lentävät. Tästä syystä myös jotkut harvoista maailmankatsomuksellisista kannanotoista tuntuvat vastenmielisen koomisilta. Onneksi näitä kohtauksia ei kuitenkaan ole kovin paljon. Tärkein idealistinen näkemys tulee kyllä korostuneesti esille: tappiosta huolimatta kaveria ei jätetä. Kuinka omaperäistä!

Viime syyskuun tapahtumat seuraavat elokuvaa haamun lailla. Isku Mogadishuun onkin esimerkki Hollywoodin pyrkimyksistä tasapainoilla uusien uhkaavien viholliskuvien kanssa. Scottin isänmaallinen sotaspektaakkeli olikin ensi-iltaviikollaan Yhdysvaltojen katsotuin elokuva. Muualla maailmassa vastaanotto jää luultavasti hieman vaisummaksi. Isku Mogadishuun on ainakin selvästi parempi kuin esimerkiksi Pearl Harbor tai Behind Enemy Lines, koska katsojalle sentään tarjotaan riittävästi nähtävää ja koettavaa. Elokuva tarjoaa yli kaksi tuntia mieliä puuduttavaa tykitystä, joka jättää jälkeensä vain hatarat muistikuvat.