Hetki ennen valoa valkokangas

Terveydenhuollossa oli vuonna 2007 kireä tilanne, kun sairaanhoitajat uhkasivat joukkoirtisanoutumisella. Tilanteen ratkaisemiseksi käytiin yhteiskunnallisen kriisin kynnyksellä. Terveydenhuollon ongelmat eivät ole sittemmin kadonneet minnekään, joten ei ole ihme, että ohjaaja Klaus Härö on tuttujen käsikirjoittajiensa Jimmy Karlssonin ja Kirsi Vikmanin kanssa tarttunut aiheeseen, joka ei kahdessakymmenessä vuodessa ole kadottanut ajankohtaisuuttaan.

Tarinan keskiössä on kaksi äitiä. Erikoissairaanhoitaja Inka (Laura Birn) saa hoidettavakseen sydänleikkausta odottavan vastasyntyneen vauvan, jonka äiti (Oona Airola) tukeutuu osaltaan Inkaan. Tunnollinen Inka tekee pitkiä päiviä ja oma poika jää kotona vaille tarvittavaa huomiota. Taustalla sairaanhoitajien työtaistelu alkaa kiristyä.

Näkyvää yhteiskunnallista aihetta suoraan käsitteleviä elokuvia ei Suomessa tehdä ainakaan liiaksi. 2000-luvulta tällaisten elokuvien laskemiseen taitavat riittää kahden käden sormet. Tämä on toki kärjistys. Monissa elokuvissa yhteiskunnallisesti merkittäviä teemoja käsitellään tarinan ja hahmojen kautta parhaimmillaan hyvinkin moniulotteisesti. Yhteiskunnallisella elokuvalla tarkoitetaan usein teosta, joka käsittelee suoraan tunnettua ja todellista yhteiskunnallista aihetta, kuten aikanaan Jarmo Lampelan Eila (2003) valtion irtisanomia siivoojia tai Aleksi Salmenperän Jättiläinen (2016) Talvivaaran kaivosta. Tällaista rohkeutta kotimaiselta elokuvalta toivoisi enemmänkin.

Häröltä ja käsikirjoittajilta rohkeutta ei ole puuttunut. Toisaalta Härö on läpi tuotantonsa tehnyt elokuvia, joissa ollaan pienen ihmisen puolella ja nostettu esiin vaikeita ja vaiettujakin aiheita kielikysymyksestä pakkosterilointiin ja juutalaisten luovutuksiin. Aiheet on kuitenkin ammennettu turvallisen etäisyyden päästä menneisyydestä. Nyt valkokankaalla nähdään tarina, joka on läsnä tässä ja nyt sekä koskettaa terveydenhuollon kriisiä käsitellessään liki kaikkia suomalaisia. Se, että sairaanhoitajien työtaistelu käytiin vuonna 2007 on sivuseikka, sillä terveydenhuollon ongelmien perustat ovat edelleen samat.

Kahden äidin tarinan kautta rakentuva elokuva on paikoin raskasta seurattavaa, ainakin niille, jotka vanhempina ovat edes etäisesti joutuneet kokemaan tai käymään läpi jotain vastaavaa. Synkistä aiheista huolimatta Härön elokuvissa on aina vahvasti mukana toivoa – niin myös nyt. Monien aiempien elokuviensa tapaan Härö pitää myös näkökulmat avoimina. Asetelmassa ei ole yksiselitteistä hyvää eikä pahaa vaan ihmisiä, jotka toimivat eri tavoin. Tämä pakottaa niin tarinan hahmot kuin katsojankin käymään dialogia, joka avaa näkökulmia toisten ajatuksiin ja valintoihin. Tälle dialogille olisi nyky-Suomessa enemmän kuin tarvetta.

Tarina puhuttelee äitien kautta kerrottuna, kun siintävän työtaistelun varjo kasvaa alati painostavammaksi. Inhimillisyys tulee iholle. Tarinan ulommalla kehällä ei täysin vastaavaan päästä. Vauvan isä (Jussi Vatanen) jää statistiksi. Vauvan vanhemmat muodostavat uuden perheen, jossa läsnä ovat isän ex-vaimo ja lapset, mikä lyö kiilaa vanhempien välille. Aihe on monelle tuttu ja samaistuttava, mutta lisää elokuvan valmiiksi raskasta painolastia.

Vauvan vanhempien suhde olisi tarvinnut enemmän tilaa kuin mitä puolitoistatuntisella elokuvalla on tarjota. Pääfokus siirtyykin sairaanhoitaja Inkaan, josta muodostuu elokuvan keskeisin päähenkilö. Inka on koko ajan tarinan sisimmällä kehällä, mitä syventää Laura Birnin vaikuttava roolisuoritus tunnontuskien kanssa kamppailevana yksinhuoltajana. Tämä tuo väistämättä mieleen hänen roolinsa viime keväänä ensi-iltansa saaneessa Aleksi Salmenperän elokuvassa Isänpäivä (2026).

Esteettisesti Hetki ennen valoa erottautuu Härön tuotannosta, joka tunnetaan huolitellusta ja kauniiksi luonnehditusta visuaalisuudestaan. Kuva on nytkin harkittua, mutta samalla tapaa arkisempaa kuin osin omakohtaisessa elokuvassa Elämää kuoleman jälkeen (2020). Häröllä on taito sovittaa estetiikka tukemaan tarinaa, mikä on tavallaan elokuvataiteen itsestäänselvyys, mutta jota kaikki tekijät eivät kuitenkaan hallitse.

Elokuvan toteaminen tärkeäksi on tylsä klisee, mutta Hetki ennen valoa on tärkeä elokuva. Toivoa sopii, että päättäjät ylipalkatuista sotealuejohtajista eduskunnan norsunluutorniin itsensä todellisuudesta vieroittaneisiin kansanedustajiin kävisivät katsomassa elokuvan. Ehkä katsomisen myötä päättäjien pienissä mielissä syttyisi valo sen suhteen, mitä inhimillisiä seurauksia heidän excel-perusteisilla tai ideologiavetoisilla päätöksillään todellisuudessa voi olla. Tämä voi tosin olla liikaa toivottu.