8 päivää ensi-iltaan valkokangas

Ihmissuhdehölynpölyihin ummehtuneiden kotimaisten elokuvien joukosta on ilahduttavaa poimia edes yksi teos, jota katsoessa ei myötähäpeän takia tarvitse tunkea päätään teatterisalin penkkien väliin. Perttu Lepän 8 päivää ensi-iltaan ei ole mitenkään merkittävä elokuva, mutta jo onnistunut kohderyhmäajattelu ja luonteva näyttelijätyö sujuvine dialogeineen saavat sen erottumaan tavanomaisimman suomalaisen filmatun teatterin seasta.

Perttu Lepän edelliset pitkät elokuvat Pitkä kuuma kesä (1999) ja Helmiä ja sikoja (2003) sijoittuivat miehen kotikaupunkiin Joensuuhun. Pohjoiskarjalaisittain tyypillisen rempseät hahmot, luontevasti soljuva puheenparsi ja hahmogallerioiden vilpitön aitous olivat elokuvien kulmakiviä. Vähän samaan tapaan kuin Pölösellä.

Samat vahvuudet saavat jatkoa uusimmassakin Lepän elokuvassa vaikka miljöö on vaihtunut Helsinkiin. Mukana ovat seuranneet Lepän luottonimet Unto Helo ja Timo Lavikainen. Pääosaan velikultia ei sentään ole valjastettu vaan pääparina jatkavat Helmissä ja sioissa läpimurtonsa tehneet Mikko Leppilampi ja Laura Birn.

Leppilampi esittää huikentelevaa ja naisia kaatavaa hurmurinäyttelijä Lauria, jolla on pääosa Shakespeare-klassikossa Romeo ja Julia. Laurilla ja vastanäyttelijällään Nooralla (Iina Kuustonen) on sutinaa muuallakin kuin näyttämöllä, mutta kun Noora loukkaantuu ja hänen sijaisekseen nostetaan ujo kuiskaaja Vilma (Laura Birn) alkavat tapahtumat rullata monella rintamalla.

Leppä on aiemmin pitäytynyt melko selkeästi komedian saralla ja poikamaisissa kuvioissa. Nyt pääosiin nostetut naiset ja ripaus romantiikkaa ovat ohjaaja-käsikirjoittajalle uusia aluevaltauksia. Uutuus näkyy tarinan kuljetuksen hienoisena jäykkyytenä ja tasapainottomuutena.

Helon ja Lavikaisen esittämät teatterin kummitukset kuin myös lesboa lavastajaa emännöivä Elina Knihtiläkin ovat varastaa show’n moneen otteeseen. Ja pitkälti siksi, että Leppä on kirjoittanut heille elokuvan herkullisimmat roolit. Pääosapari kolmansine pyörineen jää kovin tavanomaiseksi ja romantiikan pyörittely kliseiseksi.

Kerronnan sujuvuudessa onkin eniten toivomisen varaa. Toisaalla herkulliset sivujuonteet persoonallisine henkilöhahmoinen saavat elokuvan paikoin suorastaan lentoon, mutta draivi tyssähtää äkkiä seuraavassa kohtauksessa, kun on siirrytty teatterin lavalle seuramaan pääosaparin näytelmän harjoituksia.

Näytelmän harjoitukset ja näyttämöllä pyöriskely saavat luvattoman paljon tilaa elokuvassa, vaikka visuaalisen kerronnan kannalta kyseessä on varsin toimimaton elementti. Elokuva kärsiikin tarpeettomasta pitkittämisestä, sillä kaikille näyttämökohtauksille ei tahdo löytyä tarinan kannalta olennaista motiivia. Aivan kuin pääosaparille olisi väkisin tarvinnut antaa ylimääräistä valkokangasaikaa.

Roolitus on kaikkiaan kuitenkin hyvin onnistunut. Leppä taitaa henkilöohjauksen ja nuorten näyttelijöiden työskentelyä on ilo seurata. Lepän elokuvia on helppo myötäelää, joten en epäile yhtään etteikö 8 päivää ensi-iltaan löytäisi kaikupohjaa elokuvien heavyusereista.