Gangsterin tylsä elämä
Nykyajan gangsterielokuvat eivät ole enää rosoisia, kuten vielä Sergio Leonen Suuren gangsterisodan (1983) aikaan. 2000-luvun gangsterielokuvissa veri virtaa tyylikkäästi ja väkivalta on verisyydestään huolimatta kevyen leikkisää johtuen Hollywoodin huippuunsa hiotusta visuaalisesta tyylistä. Valitettavan usein visuaalinen kikkailu johtaa tarinan tyhjyyteen. Ben Affleckin tyylikäs, mutta ruumiiden tapaan reikäinen Live by Night jatkaa samalla linjalla kuten sitä edeltäneet Laittomat (2012) ja Gangs of New York (2002).
Joe Coughlin (Ben Affleck) on pikkurikollinen 1920-luvun Bostonissa ja hairahtuu hurvittelemaan viinatrokarin (Robert Glenister) tyttöystävän (Sienna Miller) kanssa. Nöyryytyksen ja epäonnistuneen ryöstökeikan jälkeen hän palkkautuu kilpailevan mafiajengin palvelukseen ja matkustaa Floridan Tampaan aloittaakseen uuden bisneksen.
Dennis Lehanen romaaneista on aiemmin sovitettu tyylikkäitä ja onnistuneita jännäreitä, kuten Clint Eastwoodin Menneisyyden ote (2003) ja Martin Scorsesen Suljettu saari (2010). Live by Night ei kuitenkaan onnistu kuljettamaan tarinaa kovin sujuvasti, mikä saa pohdiskelemaan, onko vika Affleckin itsensä kirjoittamassa käsikirjoituksessa. Tarina on aivan liian pitkä ja monipolvinen, eikä se siitä huolimatta herätä juuri mitään mielenkiintoa. Tapahtumat seuraavat toistaan, välillä ammuskellaan ja uhkaillaan, mutta kaikki on yhtä kuivaa kuin kieltolain kuivattamat suut.
Coughlinin hahmosta on yritetty tehdä mielenkiintoinen kaikkine syyllisine pohdiskeluineen ja moraalisine häilymisineen. Hän on gangsteripomo, jonka on vaikea tappaa ja joka on pakonomaisesti rakastunut viettelevään huoraan. Syventämistä yritetään kuitenkin väärin keinoin: päälleliimatun oloisilla kohtauksilla, jotka häpeilemättömästi yrittävät tehdä Coughlinista hyvän miehen kaikesta kieroutuneisuudesta huolimatta. Syvään henkilökuvaan tarvitaan vähän enemmän kuin epämääräinen moraalinen keskustelu gangsterikaverin tai korruptoituneen poliisipäällikön kanssa.
Kaksituntiseen tarinaan on ahdettu monta Yhdysvaltain historian kipukohtaa: tiukan kieltolain aikaiset veriset gangsterisodat, Ku Klux Klanin nousu ja uskonnollisten herätysliikkeiden valta. Nämäkin kiinnostavat aiheet jäävät kuitenkin auttamattoman pintapuolisiksi ja ne vaikuttavat olevan mukana vain sen vuoksi, että niistä voi löytää yhtymäkohtia nykyaikaan ja kiillottaa samalla omaa suvaitsevaisuuden kuortaan. Kukapa katsoja ei tuntisi moraalista ylemmyydentunnetta puhevikaisen öykkärirasistin (Matthew Maher) ottaessa yhteen gangsteripomon kanssa?
Käsikirjoituksen tavoin ei Ben Affleckin roolisuoritus myöskään ole kummoinen. Hän toisaalta sopii ilmeettömän, tunnevammaiselta vaikuttavan gangsterin rooliin, mutta itse olisin toivonut jotakuta edes hieman ilmeikkäämpää näyttelijää. Veteraaninäyttelijöistä Brendan Gleeson ja Remo Girone pelastavat paljon.
Täysin kelvoton elokuva ei ole, on siinä sentään edes jonkin verran ajan henkeä ja yksi tyylikäs takaa-ajokohtaus. Se ei kuitenkaan riitä kantamaan yli kaksituntista elokuvaa, jonka kaikki koukerot olisi voinut kertoa ytimekkäässä puolentoista tunnin tarinassa. Ihan niin kuin Arpinaaman (1932) aikoina.
Toimituskunnan keskiarvo: 1,5 / 2 henkilöä
Seuraava:
24 viikkoa
Hienotunteisesti vaikeaa aihettaan lähestyvä draama ei ole kevyt elokuva.
Edellinen: Jackie
Jackie on Pablo Larraínilta hyppy englanninkielisen elokuvan puolelle, mutta kaupallinen elämäkerta se ei ole.
Tällä viikolla
Uusimmat
- Parthenope – Napolin kauneus ensi-ilta
- Aleksi Mäkelä ja Häjyt 2 haastattelu
- Häjyt 2 ensi-ilta
- The Gorge dvd
- Risto Räppääjä ja kaksoisolento ensi-ilta
- A Complete Unknown ensi-ilta
- Pyhän temppeliviikunan siemen ensi-ilta
- Film-O-Holic supistaa toimintaansa
- Onnen asiamies ensi-ilta
- Isoäidin miljoonat ensi-ilta