Triple Frontier kotikatsomo

Netflixissä parisen viikkoa sitten ensi-iltansa saanut Triple Frontier oli kehitteillä vuosikaudet. Alun perin elokuvan ohjaajaksi kiinnitettiin Kathryn Bigelow, joka on tehnyt Triple Frontierin käsikirjoittajan, Mark Boalin, kanssa Hurt Lockerin (2008) ja Zero Dark Thirtyn (2012). Pääosaehdokkaiden niminä vilisi vuosien varrella tähtiä, kuten Tom Hardy, Will Smith, Denzel Washington, Sean Penn, Leonardo di Caprio, Mark Wahlberg, Johnny Depp ja Tom Hanks, jotka sivuuttivat produktion kukin mistäkin syystä.

Käsikirjoitus koki uudelleenrumbauskierroksia ja Paramount droppasi hela hoidon, kunnes Netflix nappasi rainan itselleen. Eikä moinen lupaa yleensä hyvää. Näin ikävä kyllä tässäkin tapauksessa, vaikka erittäin pätevä äijäkööri saatiin joka tapauksessa elokuvaa kannattelemaan.

Ensimmäinen puoli tuntia tuntuu lupaavalta. Tarinaa pohjustetaan maltilla ja rauhallisesti, kun entiset erikoisjoukkojen sotilaat alkavat lämmetä tuottoisalle keikalle villiin etelään, Etelä-Amerikkaan – ikään kuin tasoittamaan tilejä omista uhrauksistaan. Kun he pääsevät paikan päälle ja panokset alkavat rytinällä nousta, niin kaikki lupaavat jännitteet lässähtävät. Veteraanit rikkovat tieten tahtoen monia rajoja, niin maantieteellisiä kuin moraalisiakin, mutta katsojan sisuskaluja puristava kireä tunnelma loistaa poissaolollaan ja loppu on yhdentekevää pakkopullaa.

Ahneudesta ja lojaaliuden koetinkivistä on tehty monen monta mestarillista toimintadraamaa, joiden joukossa Triple Frontier on ikävä kyllä kananlento. Vertailukohdat ovat kivenkovia, ja siksi onnistumiset tässä genressä ovat tätä nykyä harvassa.

Poikkeavaa pilkahdusta edustaa esimerkiksi Denis Villeneuven vaikuttava Sicario (2015), jossa nimenomaan jännitteiden lataaminen lähes jokaiseen kohtaukseen on perin koukuttavaa. Triple Frontierin ongelmat ovat löysässä käsikirjoituksessa ja ohjaajassa, joka ei ole toimintaa kuvannut. Intensiteetti jää valovuosien päähän esimerkiksi Sicarion tehoista.

Sinänsä Triple Frontier on tyypillinen Netflix-tuotanto, jossa puitteet ja roolitus ovat kunnossa, mutta lopputulos putoaa puolinaisuudeksi. Kyllä elokuvan sujuvasti katsoo suht raskaan sarjan äijäkuvaston ja muutaman kohtauksensa ansiosta. Mutta kun onni alkaa kääntyä ja veljessuhteet kiristyä, kerronta muuttuu tahmeaksi kivireen vetämiseksi, kun pitäisi tapahtua juurikin päinvastoin.