Kuusi, pukki & kuokkavieras kotikatsomo

Ennenkin jouluelokuvien parissa häärännyt ohjaaja Mike Mitchell on pykännyt joulumarkkinoille käsittämättömän huonon elokuvan. Kuusta, pukkia & kuokkavierasta katsoessa ei tarvitse miettiä, pitäisikö itkeä vai nauraa, sillä ainoa tunnetila, joka katsojalle kehkeytyy, on syvä myötähäpeä. On mielenkiintoista, miten tällaiseen lopputulokseen on ylipäätään mahdollista päätyä, kun kuitenkin tekijätiimi on ollut asialla ilmeisen vakavalla mielellä ja näyttelijätkään eivät ole mitään ö-luokan broilereita.

On kutkuttavaa kuvitella, millä keinoin elokuvan tähdeksi on saatu itse Ben Affleck. On lähes mahdotonta etukäteen visualisoida myös sitä, miten täysin Ben epäonnistuu roolissaan. No, toisaalta itse rooli, elokuvan juoni tai muutkaan henkilöhahmot eivät ole kaksisia, joten omalla kieroutuneella tavallaan elokuva on itse asiassa huonoudessaan aika tasapainoinen. Ben jatkaa tukevasti Giglin (2003) viitoittamalla tiellä.

Epäonnistuneella nimellä varustettu Kuusi, pukki & kuokkavieras (dvd:llä myös Selvityä joulusta) on juoneltaan… no, päätelkää itse: Affleckin esittämä Drew Latham on tyhjää ja tunteetonta elämää viettävä nuori, komea miljonääri, jolla on hemmoteltu nirppanokka-tyttöystävä (Jennifer Morrison). Yhtäkkiä Drew tajuaa joutuvansa viettämään joulun yksin, ja häneen iskee kaipuu lapsuudenkodin lämpöön. Hän lähtee etsimään vanhaa kotitaloaan, jota asuttaa nyt Valcon perhe. Infantiiliksi taantunut miljonääri ihastuu mahdollisuuteensa saada oikea perhejoulu – vaikka sitten teeskennelty sellainen – ja maksaa perheelle hyvät rahat siitä, että se suostuu leikkimään Drew’n olevan perheen pikkupoika joulunpyhien ajan.

Affleckin rooli on hämmentävän kieroutunut, ja vielä kummallisempaa on, että roolin omituisuuksiin itse asiassa viitataan myös itse elokuvassa. Christina Applegaten esittämä perheen sisar nimittäin toteaa, että vaikka Drew’lla on välillä selkeyden hetkiä, tämä on kuitenkin pääasiassa täysin sekaisin. Drew’n hahmo vaikuttaa lähinnä kärsivän kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, mikä ei mitenkään paranna elokuvan muutenkin pilaamaa joulutunnelmaa.

Koko elokuva on lähes surullinen sekoitus epäonnistuneita vitsejä ja heittoja. Esimerkiksi alkutekstien taustalla rullaavat väkivalta- ja itsemurhakohtaukset, jotka viestittävät, että joulunaika on pahin aika vuodesta. Ohjaaja Mitchell, näin EI tehdä leppoisaa joulukomediaa!

Dvd:n ainoa varsinainen ekstra, näin tehtiin -tyyppinen minidokumentti, on surkuhupaisuudessaan lähinnä mainitsematta jättämisen arvoinen.