Hollywoodland kotikatsomo

Kryptonin viimeinen poika, Kal-El eli Teräsmies on kansainvälisenä ikonina kuolematon. Ensi vuonna tulee kuluneeksi 70 vuotta viittasankarin ensiesiintymisestä Action Comics -lehdessä, eikä jokaiseen mahdolliseen mediaan levittäytyneen Teriksen asemaa ole uhannut mikään vuosikymmeniin.

Oikeuden, totuuden ja amerikkalaisen elämäntavan puolustajan terveyttä uhkaavat lähinnä kryptoniitti ja taikuus, mutta sama ei päde pahaisiin kuolevaisiin, jotka ovat pukeneet sinipunaiset trikoot ylleen. 1970- ja 80-luvulla hahmoa näytellyt, jo edesmennyt Christopher Reeve halvaantui pahasti, ja 1950-luvulla tv-Teris George Reevesin matka puolestaan päättyi luotiin ja oletettuun itsemurhaan.

Totuutta asiasta ei saada välttämättä koskaan, sillä Reevesillä oli monia rooleja. Itseään toistakymmentä kiloa lihottaneen ja puhetapaansa muuttaneen Ben Affleckin intohimoisesti tulkitsema Reeves on vuoroin naisen siivellä elävä gigolo, vuoroin lojaali ystävä ja vuoroin kunnianhimoisesti uraansa suhtautuva näyttelijä, joka oli sankari kymmenille miljoonille katsojille, muttei koskaan itselleen.

Mutta kuka liipaisinta painoi, ja miksi? Arvoitus Teräsmiehen kuolemasta on Hollywoodlandin näennäisenä pintatasona, kuvitteellisen yksityisetsivän Louis Simon (Brody) selvittäessä Reevesin elämää ja kuolemaa tämän äidin pyynnöstä. Virallisesti tapaus on itsemurha, mutta epävirallisesti epäilyksenalaisia ovat niin Reevesin morsian Leonore (Tunney), entinen naisystävä ja elättäjätär rouva Mannix (Lane) kuin jälkimmäisen aviomieskin, kovaotteinen elokuvamoguli Anthony Mannix (Hoskins).

Tapahtuneeseen esitetään useita vaihtoehtoja, mutta kuten todellisessakaan elämässä, teoksessa ei ilahduttavasti ja poikkeuksellisesti tarjota sulkeumaa. Reevesin lopullinen kohtalo on lopulta sivuseikka, sillä Hollywoodlandin todellinen pääosanesittäjä löytyy jo elokuvan otsikosta. Allen Courterin sujuva ohjaus kertoo ennen kaikkea Hollywoodista ja yhdysvaltalaisen viihdekulttuurin murroksesta.

1950-luvun alussa vanha studiojärjestelmä kaikkivaltiaine moguleineen ja studiotehtaineen natisi jo liitoksissaan. Mitä pidemmälle vuosikymmen eteni, sitä enemmän elokuvateollisuus muuttui ja televisio nousi kamppailemaan katsojien sieluista. Vanhan Hollywoodin hidas rappio visualisoidaan sekä pintaliitopaikkojen dekadenttina glamourina että sen vanhojen vaikuttajien katkeroitumisena.

Courter näyttää myös tähtikultin toiset kasvot ja varjossa olevan todellisuuden, mattasävyillä kuvatut ankeat kämpät, ihmisen raadollisuuden ja pahuuden banalisoinnin. Asuntolainan maksaminen ja työpaikan säilyttäminen ovat käypiä motiiveja niin väkivaltaisilla hanslankareilla kuin moraalittomilla maineenetsijöilläkin. Ainoa keino selvitä Hollywoodissa on luopua periaatteistaan ja sopeutua kaupungin kirjoittamattomiin sääntöihin, sillä unelmatehtaassa ei ole sijaa sankareille.

Hollywoodlandin verkkainen, ajankuvan myyttejä ansiokkaasti hyödyntävä ilmaisu sekä yhteiskunnallista murrosta kuvaava draama herättävät kysymyksiä, mutta eivät pyri tarjoamaan valmiita vastauksia. Ne jätetään katsojalle.