Arvostelut
Näytetään 4141 artikkelia 4139:stä
-
Kimpassa 99
Jos pidit aikoinaan Kimpassa-elokuvasta, pidä kauniit muistosi ja vältä Lukas Moodyssonin ilonpilausta nimeltä Kimpassa 99.
Janne Kahila
-
Valoa valoa valoa
Tarina teinityttöjen ensirakkaudesta on tunnelmaltaan vahva, mutta teemoiltaan melkein liiankin moniulotteinen.
Mimosa Linnea Ahderinne
-
Antero Varovainen ja onnenkivi
Arto Halosen lastenelokuvassa on hyvä tarina, mutta kerronta kaipaisi piristysruisketta.
Juha Rosenqvist
-
Disco Boy
Audiovisuaalisesti mieleenpainuvassa elokuvassa käsitellään yksilöiden maksamaa kovaa hintaa siirtolaisuudesta ja kolonialismista.
Tuomo Marttila
-
Comeback
Hyvältä näyttävän ja kuulostavan elokuvan kaksijakoinen tarina ei lähde lentoon komediana eikä syvenny draamana.
Juha Rosenqvist
-
Lumipalloefekti
Kittilän kunnan sekoilua kuvaava dokumentti jää sekavaksi pintaraapaisuksi loppuun kalutusta aiheesta.
Esa Karell
-
The Creator
Vuoden onnistuneimpiin kuuluva tieteiselokuva käsittelee tekoälyteeman avulla tietoisuuden ja olemassaolon teemoja.
Jussi Lahtonen
-
Michael Monroe -dokumenttielokuva
Viihdyttävä katsaus Michael Monroen elämään ja uraan.
Janne Kahila
-
Spede
Spede-elokuvan näkökulma päähenkilöönsä on realistinen ja uskottava, mutta jää lopulta pinnalliseksi ja suppeaksi.
Riku Lehtoranta
-
Expend4bles
Hyvin alkaneen toimintaelokuvien sarjan viimeinen osa on kammottavan surkea rimanalitus, jonka voi vetää vessasta alas.
Jussi Lahtonen
-
Peluri – Kuolema on elävien ongelma
Suomen kiinnostavimpiin nykyohjaajiin lukeutuvan Teemu Nikin uutukainen on yhtä aikaa synkkä ja valoisa elokuva.
Juha Rosenqvist
-
Máhccan – Kotiinpaluu
Suvi Westin ja Anssi Kömin tuore ohjaustyö on samaan aikaan sekä informatiivinen että esteettinen katselukokemus.
Riku Lehtoranta
-
Rebel
Belgialaisen ohjaajakaksikon ajatuksia herättävä elokuva radikalisoitumisesta ja maailman monimutkaisuudesta.
Juha Rosenqvist
-
Venetsian aaveet
Venetsiaan sijoittuva Poirot-mysteeri on lähes kauhupainotteinen trilleri, joka uppoutuu elämän varjopuoliin intensiivisesti.
Jussi Lahtonen
-
Kuolleet lehdet
Aki Kaurismäen uusin ohjaus tarjoaa vanhoja metkuja uudella, ennennäkemättömän positiivisella näkökulmalla.
Riku Lehtoranta
-
Nightmare – Pahin painajaisesi
Norjalainen kauhudraama pureutuu painajaisten maailmaan.
Juha Rosenqvist
-
Golda
Sota-ajan kyseenalaista politikointia valottava elämäkertaelokuva on Dame Helen Mirrenin suvereeni show.
Tuomo Marttila
-
Equalizer 3 – The Final Chapter
Kolmanteen ja oletettavasti viimeiseen osaansa edennyt The Equalizer ei juuri edeltäjistään poikkea.
Juha Rosenqvist
-
War Pony
Näköalattomuuden näkymät intiaanireservaatissa.
Janne Kahila
-
Lapua 1976
Lapua 1976 on epätasainen mutta visuaalisesti kaunis rakkaustarina, jossa Lapua jää harmillisesti lavasteeksi.
Pauliina Savola
-
Ilveskuiskaaja
Pelkistetty ja henkilökohtainen dokumentti yllättää pätevyydellään.
Valtteri Kauraoja
-
Suomeen juurtuneet
Arto Halosen uusin dokumentti on paikoin sydäntäsärkevä ja tunteisiin vetoava tarina suurista aiheista.
Riku Lehtoranta
-
Titina-terrieri Pohjoisnavalla
Tositarina Titina-terrieristä on visuaalisesti rikas ja kerronnallisesti monitahoinen animaatio, joka vie maailman ääriin.
Jussi Lahtonen
-
Universumin kaiut – Kaija Saariahon musiikki
Musiikki tuo kaivattua säröä hallittuun henkilödokumenttiin.
Pilvi Meriläinen
-
Rikos on minun
François Ozonin uutukainen on kepeä 1930-luvulle kumartava pastissi.
Juha Rosenqvist
-
Suuri kusetus
Kiroiluun ja alapääjuttuihin nojaava komedia ei naurata.
Juha Rosenqvist
-
Andra akten – Toinen näytös
Karismaattisten näyttelijöiden tähdittämä ihmissuhdedraama on enemmän kuin osiensa summa.
Janne Kahila
-
Talk to Me
Modernin nuorisokauhun edustaja nojaa pitkään kauhuelokuvien perinteeseen, mutta onnistuu kaivertamaan siihen oman brutaalin paikkansa.
Tuomo Marttila
-
Blue Beetle
Perinteinen supersankarin syntytarina, joka tuo latinosupersankarin ensimmäistä kertaa ison budjetin elokuvan pääosaan.
Jussi Lahtonen
-
Project Wolf Hunting
Eteläkorealainen toimintaelokuva ei kumartele genrerajoja vaan vaihtaa ajokaistaa verevällä otteella.
Sampo Bergman
-
Dancing Queen
Tanssi liikuttaa norjalaista nuortenelokuvaa, jossa käsitellään myös vakavia teemoja.
Juha Rosenqvist
-
Teenage Mutant Ninja Turtles: Mutant Mayhem
Teemoiltaan lämminhenkinen Turtles-animaatio on kompaktin toimiva ja visuaalisesti sopivan rosoinen.
Jussi Lahtonen
-
Barbie
Viihdyttävä hittielokuva on yllättävän itseironinen suhteessaan ikoniseen Barbieen.
Mimosa Linnea Ahderinne
-
Oppenheimer
Upea ääni- ja kuvavyörytys atomiaseiden historiasta, mutta ohut tarina ei kestä pitkitystä.
Esa Karell
-
Kolme muskettikoiraa
Sympaattinen elokuvapäivitys vanhasta piirrossarjasta kärsii liiasta tiivistämisestä ja tarinan putkijuoksusta.
Jussi Lahtonen
-
Mission: Impossible – Dead Reckoning Part One
Parhaan A-luokan agenttitoimintaseikkailu on erinomaisesti tehtyä kesäviihdettä.
Jussi Lahtonen
-
Muiden lapset
Muiden lapset tuntuu kuin verestävältä haavalta, joka on täynnä raakaa tunnetta, pelkoja ja onnistumisen huumaa.
Emmi Koivumäki
-
No Hard Feelings
Yllätyksetön mutta sujuva kesäkomedia ujosta nuorukaisesta, jonka vanhemmat palkkaavat kokeneemman naisen viemään tältä poikuuden.
Jussi Lahtonen
-
Indiana Jones and the Dial of Destiny
Viihdearvoiltaan heikko teos ikääntyneen arkeologin seikkailuista on ponneton ja ylipitkä möhkäle vailla vanhojen Indyjen taikaa.
Jussi Lahtonen
-
Forever Young
Ranskalaisia näyttelijäopiskelijoita seuraava draama vakuuttaa näyttelijän työllään mutta ei sisällöllään.
Tuomo Marttila
-
The Flash
Epäkoherentti supersankarielokuva yrittää multiversumiteeman avulla uudistaa DC-elokuvia.
Jussi Lahtonen
-
Asteroid City
Asteroid City on Wes Andersonin tyylille ominaisesti virtuoosimainen ja unenomainen elokuva, jota katsojana osaa arvostaa.
Riku Lehtoranta
-
Transformers: Rise of the Beasts
Edellinen Transformers-elokuva Bumblebee tarjosi draamaa ja kasvukertomusta, sarjan uusin teos tarjoaa vain CGI-ryskettä.
Jussi Lahtonen
-
Väärentäjä
Saksalaiselokuvan todellisista tapahtumista ammentava tarina on mitä mielenkiintoisin, mutta samaa ei voi sanoa itse elokuvasta.
Juha Rosenqvist
-
The Holy Mountain
Surrealistisen elokuvan klassikko ihmisen hengellisestä etsinnästä kuvaa aikakautensa raadollista ja happoista zeitgeistia.
Tuomo Marttila
-
Spider-Man: Across the Spider-Verse
Spider-Man: Across the Spider-Verse uskaltaa ottaa riskejä ja olla erilainen toisin kuin Marvelin aiemmat supersankarielokuvat.
Pekka Luokkala
-
Mahtava Morris
Sir Terry Pratchettin palkittuun lastenkirjaan perustuva animaatio on laadukas ja kelvollinen sovitus.
Jussi Lahtonen
-
Kolme muskettisoturia: D’Artagnan
Tutustakin tarinasta kehkeytyy tiivistunnelmainen toimintajännäri.
Topi Lepojärvi
-
Pieni merenneito
Pieni merenneito on sieluttomuudessaan täydellinen antiteesi alkuperäiselle animaatioelokuvalle.
Sampo Bergman
-
Hirttämättömät
Uusi Hirttämättömät jää tavanomaisen televisioviihteen tasoiseksi ylipitkäksi sketsiksi.
Pasi Heininen