Näytetään 140 artikkelia 4036:stä
Pienistä ongelmallisuuksistaan huolimatta Neljä pientä aikuista on aidosti kiinnostava aikuisten ihmissuhde-elokuva.
Juha Rosenqvist
Näyttelijät kannattelevat onnistunutta huijarielokuvaa.
Pilvi Meriläinen
Epätasaisesti rytmitetty, ylinäytelty, löyhäsisältöinen ja puuduttavan verkkainen jatko-osa Hermannin seikkailuille.
Jussi Lahtonen
Yksioikoisempi ja toimintapainotteisempi jatko-osa Vesimiehen mainioille seikkailuille.
Japanilaiset yksilöt voittavat toisen maailman sodan traumansa kerronnallisesti eheässä ja visuaalisesti näyttävässä hirviöelokuvassa.
Tuomo Marttila
Mestariohjaajan avainteoksen entistä kirkkaampi juhlavuoden uusintajulkaisu valkokankailla.
Mimosa Linnea Ahderinne
Pojan ja isän keskusteluiden kautta avautuu tärkeitä teemoja kerronnallisesti hieman jäsentymättömässä dokumentissa.
Lajissaan onnistunut ja viihdyttävä puolimusikaali kertoo suklaatehtailija Villi Vonkan nuoruudesta.
Ken Loachin uran päättävä The Old Oak on ahdistavuuteen asti ajankohtainen.
Janne Kahila
Savusaunasisaruus sallii tasavertaisen tilan kuuntelemiselle ja kuulluksi tulemiselle.
Emmi Koivumäki
Napolin kujien tunnelma jättää varjoonsa italialaiselokuvan hapuilevan tarinan.
Kaisa El Ramlyn esikoiselokuva on omanlaisensa tie-elokuva elämästä ja kuolemasta.
Amerikkalaisyleisön miellyttäminen tappaa norjalaisten jouluperinteet väkinäisessä kauhukomediassa.
Trailerista elokuvaksi laajennettu kiitospäiväkarkelo ei ole hauska eikä pelottava.
Ridley Scottin näkemys Napoleonista on yksioikoinen mutta pistävän ajankohtainen kertomus despootin kehityksestä ja kohtalosta.
Joulusatu pikkutytöstä ja tämän lahjaksi toivomasta elävästä pehmonallesta on hidasrakenteinen mutta kauniisti kuvattu.
Miyazakin paluu valkokankaille on juhla silmille ja kerää taitavasti yhteen tuttuja teemoja tekijän aikaisemmista elokuvista.
Esseemäinen ja monikerroksinen dokumentti kuvaa herkästi elokuvan tekemiseen liittyviä eettisiä kysymyksiä.
Niina Oisalo
Japanilaisanimaatiossa on vaikuttava teema, mutta visuaalinen toteutus jää kaavamaiseksi.
Cinéma Laika on dokumentti, jonka jättämä hyvä mieli jää kytemään pitkäksi aikaa.
Pauliina Savola
Kolmen ihmenaisen kosmisessa supersankariseikkailussa on lievän välityön makua, mutta napakka kesto on eduksi.
Tia Kouvon esikoiselokuvassa katsoja joutuu pähkäilemään, katsooko inhorealismia vai tragikomediaa.
Laulupainotteinen jouluelokuva Mimmi Lehmästä ja Variksesta on koheltamista, joka ei yllä edellisen Mimmi-elokuvan tasolle.
Vanhuksen viimeisessä bussimatkassa elämän mittaista matkaa mitataan vuosissa samalla, kun kilometrit taittuvat hitaasti.
Hitaasti ja vaikuttavasti muhiva tosipohjainen draamatrilleri miehestä, joka yrittää etsiä ja pelastaa ihmiskaupan uhreja.
Dogman tuo mieleen Luc Bessonin 1990-luvun maineikkaan tuotannon.
Pyhiinvaellusmatkalla Lourdesiin koetaan anteeksiannon ihmeitä pienieleisessä ja unohdettavassa draamassa.
Saara Cantellin seitsemän vuoden aikana taltioitu elokuva on vaikuttava kuvaus elämästä ja ihmissuhteista.
Tiivistunnelmainen ja ahdistava kuvaus eräästä kuulustelusta.
Ontoksi ja keskeneräiseksi jäävä lännenelokuva-pastissi on vahvimmillaan pääparinsa intensiivisen suhteen kuvauksessa.
The Settlers on väkevä ja visuaalisesti jylhän kaunis kannanotto siirtomaavaltapolitiikan julmaan perintöön.
Taitavasti toteutettu maagisrealistinen draama, jossa tyylitietoisen Gauriloffin kypsyys elokuvantekijänä saa uutta syvyyttä.
Osage-alkuperäiskansan epäinhimillinen kohtelu on Martin Scorsesen hengellisiä sävyjä saavan rikoseepoksen ytimessä.
Pariskunnan roolileikki jää etäiseksi saariston kauniissa maisemissa.
Jos pidit aikoinaan Kimpassa-elokuvasta, pidä kauniit muistosi ja vältä Lukas Moodyssonin ilonpilausta nimeltä Kimpassa 99.
Tarina teinityttöjen ensirakkaudesta on tunnelmaltaan vahva, mutta teemoiltaan melkein liiankin moniulotteinen.
Arto Halosen lastenelokuvassa on hyvä tarina, mutta kerronta kaipaisi piristysruisketta.
Audiovisuaalisesti mieleenpainuvassa elokuvassa käsitellään yksilöiden maksamaa kovaa hintaa siirtolaisuudesta ja kolonialismista.
Hyvältä näyttävän ja kuulostavan elokuvan kaksijakoinen tarina ei lähde lentoon komediana eikä syvenny draamana.
Kittilän kunnan sekoilua kuvaava dokumentti jää sekavaksi pintaraapaisuksi loppuun kalutusta aiheesta.
Esa Karell
Vuoden onnistuneimpiin kuuluva tieteiselokuva käsittelee tekoälyteeman avulla tietoisuuden ja olemassaolon teemoja.
Viihdyttävä katsaus Michael Monroen elämään ja uraan.
Spede-elokuvan näkökulma päähenkilöönsä on realistinen ja uskottava, mutta jää lopulta pinnalliseksi ja suppeaksi.
Riku Lehtoranta
Hyvin alkaneen toimintaelokuvien sarjan viimeinen osa on kammottavan surkea rimanalitus, jonka voi vetää vessasta alas.
Suomen kiinnostavimpiin nykyohjaajiin lukeutuvan Teemu Nikin uutukainen on yhtä aikaa synkkä ja valoisa elokuva.
Suvi Westin ja Anssi Kömin tuore ohjaustyö on samaan aikaan sekä informatiivinen että esteettinen katselukokemus.
Belgialaisen ohjaajakaksikon ajatuksia herättävä elokuva radikalisoitumisesta ja maailman monimutkaisuudesta.
Venetsiaan sijoittuva Poirot-mysteeri on lähes kauhupainotteinen trilleri, joka uppoutuu elämän varjopuoliin intensiivisesti.
Aki Kaurismäen uusin ohjaus tarjoaa vanhoja metkuja uudella, ennennäkemättömän positiivisella näkökulmalla.
Norjalainen kauhudraama pureutuu painajaisten maailmaan.