Arvostelut
Näytetään 170 artikkelia 3876:stä
-
Melanijan tie
Muistelmateokseen pohjautuva selviytymistarina on taistelu toivosta lohduttomuuden kehdossa.
Sampo Bergman
-
Valmistujaiset
Yhteiskunnallisesti tärkeän tematiikan rinnalla Valmistujaisten ihmissuhdekuvaukset vaikuttavat toissijaisilta.
Juha Rosenqvist
-
Assassin’s Creed
Suositun pelisarjan elokuvaversio on poukkoilevalla juonella siivitettyä ryppyotsaista juroilua.
Sampo Bergman
-
Kaikenkattava kauneus
Syviin vesiin sukeltavalta elokuvalta loppuu happi jo alkumetreillä.
Laura Hongisto
-
Sing
Helposti julkkiskaraoken puolelle lipsahtavasta Singistä ei löydy murustakaan omaperäisyyttä.
Emmi Koivumäki
-
Passengers
Jennifer Lawrencen ja Chris Prattin romanttinen tieteisdraama tuo mieleen hajuvesimainoksen.
Lasse Rintakumpu
-
Miksi hän?
Ainoa motiivi tämän elokuvan katsomiselle on Paul Stanleyn ja Gene Simmonsin näkeminen kömpelöissä cameorooleissaan.
Laura Hongisto
-
Satayksivuotias, joka jätti laskun maksamatta ja katosi
Väsähtänyt ja sekava jatko-osa viihdyttävälle ja hauskalle elokuvalle Satavuotias, joka karkasi ikkunasta ja katosi.
Janne Kahila
-
Isäni Toni Erdmann
Isäni Toni Erdmannin kohdalla on vaikea määritellä, mistä kyyneleet alkavat ja nauru loppuu.
Emmi Koivumäki
-
Rogue One: A Star Wars Story
Tummasävyinen kertomus pitkän sodan unohdetuista sankareista toimii monella tasolla.
Janne Rosenqvist
-
Elle
Isabelle Huppert tekee hienon roolin Paul Verhoevenin nerokkaan satiirisessa, väkivaltaisessa ihmissuhdetrillerissä.
Lasse Rintakumpu
-
Eilisen kuiskaus
Vuoden 1991 Ghibli-animaatio on vaikuttava henkilödraama menneen ja nykyisen välittömästä yhteydestä.
Sampo Bergman
-
Firman pikkujoulut
Joulukomedian hauskin vitsi on vessapöntöstä juova poro.
Juha Rosenqvist
-
Eput
Saku Pollarin käsikirjoittama ja ohjaama Eput on hieno esimerkki onnistuneesta bändidokumentista.
Juha Rosenqvist
-
Vakava leikki
Pernilla Augustin psykologinen draama ammentaa 1900-luvun alun luokkayhteiskunnasta.
Joonas Alanne
-
Arrival
Visuaalisesti upea ja tunnelmaltaan painostava tieteiselokuva on sisällöltään aavistuksen ympäripyöreä.
Sakari Lehtonen
-
Yön eläimet
Tom Fordin huikean kaunis kuvallinen maailma näyttää älykkäämmältä kuin se on.
Emmi Koivumäki
-
Viiru ja Pesonen – Paras joulu ikinä
Viehättävää joulunalustaikaa tutun ukon ja kissan seurassa.
Heidi Horila
-
Liittoutuneet
Casablancasta lainaileva sotaromanssi hukkaa jännitteen hitaalla kerronnalla.
Joonas Alanne
-
Ihmeotukset ja niiden olinpaikat
J.K. Rowlingin käsikirjoittama velhofantasia on elokuvasarjan vaimea aloitus.
Sampo Bergman
-
The Girl with All the Gifts
The Girl with All the Gifts on toimiva jännityselokuva, joka ei unohda viihdyttää katsojiaan.
Emmi Koivumäki
-
Hacksaw Ridge – Aseeton sotilas
Mel Gibsonin sotaelokuvassa sankaruus on auttamista, ei voittamista.
Juha Rosenqvist
-
Danny
Suomen populaarimusiikin kiintotähtiin lukeutuvasta Dannystä tehty dokumentti painottuu muisteloon.
Juha Rosenqvist
-
Lunastus
Elokuvan hahmoissa ei ole mitään, mikä tekisi heistä ihmisiä.
Henri Nerg
-
I, Daniel Blake
Ken Loachin uusin elokuva on hätähuuto inhimillisyyden puolesta.
Janne Kahila
-
Isäni tähtien takaa
Lempeä, hienovarainen ja kaunis tarina erilaisesta isä-poikasuhteesta.
Henri Nerg
-
Don’t Breathe
Ennakkoon hehkutettu Don’t Breathe on tavanomainen ja tylsä slasher-trilleri.
Lasse Rintakumpu
-
The Accountant
The Accountant on täydellinen sekasotku, jossa hypitään ilmapiiristä toiseen kaaosmaisella tavalla.
Emmi Koivumäki
-
The Beatles: Eight Days a Week – The Touring Years
Ron Howard on tehnyt kulttuuriteon tuomalla Beatlesin parrasvaloihin ja uuden diggarisukupolven ulottuville.
Janne Kahila
-
Paras ystäväni Truman
Vahva ystävyyskuvaus keskittyy yksityiskohtien viilaamiseen kokonaisuuden kustannuksella.
Emmi Koivumäki
-
Luokkakokous 2: Polttarit
Luokkakokouksen jatko-osa on vaihtanut räävittömyydet patalaiskaan kikkelikomediaan.
Sampo Bergman
-
Kuun metsän Kaisa
Katja Gauriloffin dokumentti isoisoäidistään ei elokuvallisesti yllä Säilöttyjen unelmien tasolle.
Juha Rosenqvist
-
Trolls
Kimalledisko viihdyttää hetken, mutta sen jättämät muistijäljet eivät kanna kauas.
Emmi Koivumäki
-
Äpärä
Kunnianhimoinen psykologisen trillerin yritelmä on tarinaltaan aivan liian haparoiva.
Henri Nerg
-
Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu!
Tatu ja Patun valkokangasseikkailussa luotetaan juonta enemmän kommelluksiin.
Juha Rosenqvist
-
Samurai Rauni Reposaarelainen
Poikkeuksellinen suomalaiselokuva on velmu ja visuaalisesti vaikuttava, mutta sisällöltään harmittavan ohut.
Henri Nerg
-
Sausage Party
Laimeista vitseistä huolimatta Sausage Partyn asetelma on älykkäämpi kuin on lupa olettaa.
Joonas Alanne
-
Jack Reacher: Paluu päämajaan
Toinen Jack Reacher taantuu juoneltaan ennalta arvattavaksi ja toiminnaltaan tympeäksi rypistykseksi.
Juha Rosenqvist
-
Syysprinssi
Elokuvasovitus ei onnistu välittämään lähdeteoksensa tunteiden tasolle menevää henkilökohtaisuutta.
Sampo Bergman
-
Pete ja lohikäärme Elliott
Yllätyksettömän lastenelokuvan sydän lepää sen karvaturkkisessa lohikäärmeessä.
Sampo Bergman
-
Masterminds
Tosielämän ryöstöstä ammennettu keikkakomedia on hauska kuin heinäseiväs.
Juha Rosenqvist
-
Nainen junassa
Nainen junassa on kelpo, mutta kertakäyttöinen tusinatrilleri.
Emmi Koivumäki
-
Uhrauksia vapaudelle
Uhrauksia vapaudelle on enemmän pienen pojan kasvutarina kuin kertomus sodasta.
Henri Nerg
-
Café Society
Moitteettomasti tehdyn aikakausikuvauksen tarina kumisee tyhjyyttään.
Emmi Koivumäki
-
Haikarat
Mekastavan animaation liito loppuu lyhyeen kuin kananlento.
Juha Rosenqvist
-
Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille palauttaa uskoa Tim Burtoniin.
Joonas Alanne
-
Deepwater Horizon
Hyvin toteutettu trilleri tosielämän katastrofista onnistuu viihdyttämään.
Henri Nerg
-
Poika ja peto
Palkitun anime-teoksen tarina ja toteutus jäävät tavanomaisiksi.
Juha Rosenqvist
-
Pahan kukat
Antti Jokisen lähiödraama on tuhannen desibelin voimalla huutava angstinen sekasotku.
Sampo Bergman
-
Fuocoammare – Tuli merellä
Fuocoammare asettuu kyynisyyden ja idealismin hämärälle rajamaalle.
Henri Nerg