Operation Fortune: Ruse de guerre valkokangas

Vaikka reilun seitsemän vuoden takainen Koodinimi U.N.C.L.E floppasi armottomasti lippuluukuilla, on Guy Ritchie päättänyt palata takaisin vakoojaseikkailujen maailmaan. Uusin elokuva Operation Fortune: Ruse de guerre siirtää sivuun kylmän sodan aikaiset poliittiset kärhämät sekä 1960-luvun estetiikan ja juoksuttaa tilalle Hollywoodin tähtiglamourille ilkkumista sekä nykypäivän kybertekniikkaa.

Iso-Britannian hallitus saa kuulla, että salainen aseteknologian on ryöstetty Odessassa. Jäljet johtavat pahamaineisen miljardöörin ja asekauppiaan Greg Simmondsin (Hugh Grant) suuntaan ja tapausta lähtee tutkimaan pitkän linjan ammattilainen, ylellisyyksiin mieltynyt kovakasvo Orson Fortune (Jason Statham) tiimeineen. Pian ryhmälle selviää, että ainoa keino Simmondsin luo kulkee Hollywoodin megatähden Danny Francescon (Josh Hartnett) kautta.

Opeartion Fortunen matkaa valkokankaille on varjostanut synkästi kehittynyt maailmanpoliittinen tilanne. Venäjän käynnistämä hyökkäyssota antoi kiusalliset kasvot elokuvassa esiintyville ukrainalaispahiksille ja mainehaittaa välttääkseen ensi-iltapäivää jouduttiin siirtämään pariinkin otteeseen. Kotimaassaan Isossa-Britanniassa elokuva päätynee suoraan suoratoistopalveluihin.

Ongelmallinen sisältö ei kuitenkaan teoksessa nouse esille. Ohjaajansa tyylille uskollinen, jämäkällä toiminnalla, sarkastisella sanailulla ja ylilyödyillä persoonilla eteenpäin puskeva toimintakomedia on riittävän etäällä kaikesta todellisesta, että sen satunnaisista kytköksistä jaksaisi hirveästi välittää. Tulehduskohdat ovat aivan toisaalla.

Perusvarman teoksen ympärillä kulkee nimittäin harvinaisen vaisusti taaplaava juonirunko. Jäntevyyttä olisi kaivannut niin panosten kuin dramaturgian saralla, jotta Vaarallisia tehtäviä ja Bondeja imitoivalla vakoojahupailulla olisi muutakin tarjottavaa, kuin vain ronski ote ja kuiva huumori. Maisemat vaihtuvat tiuhaan tahtiin ja juonikoukut seuraavat toisiaan, mutta kokonaisuuden draivi sakkaa.

Yhtälailla ontoksi jää sisällöllinen anti. Jos Koodinimi U.N.C.L.E jäi puolitiehen mahdollisuuksissaan repiä väriä irti Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välisestä nokittelusta, niin huomiot itseriittoisista filmitähdistä, heidän ihailijakunnastaan ja tähän kytkeytyvästä pintaliitoelämästä ovat Operation Fortunessa vielä heikommalla tolalla. Pienimmätkin pilkahdukset kommentaarin, huumorin tai itseironian saralla ovat niin laiskasti taputeltuja, että koko julkkispelleily vaikuttaa lähinnä hetkessä syntyneeltä idealta.

Suurimmat ansiot paikantuvat yksittäisiin roolisuorituksiin. Ohjaajan pitkäaikainen työkumppani Hugh Grant jatkaa uransa huippukautta uhkaavasti hymyilevän Simmondsin nahoissa. Vinosti virittyneen komiikantajun omaava Aubrey Plaza puolestaan istuu ihailtavan luontevasti Ritchien elokuvien nasevaan ympäristöön.

Hyvässä vedossa oleva työryhmä ja Ritchien ominainen tyylitaju estävät täydellisen mahalaskun, vaikka kovin kummoinen ei äijämäisen brittitekijän uusin tulokas olekaan. Kaipaamaan jää samaa suoraviivaista otetta, joka oli läsnä ohjaajan edeltävässä elokuvassa Wrath of Man (2021). Nyt kokonaisuus maistuu välityöltä, jonka moottori huutaa polttoainetta kauan ennen maaliviivaa.