Ihmeellinen maailma valkokangas

Disneyn animaatioissa on viime vuosina puhaltanut uudenlaisia tuulia. Mediajätin omaa tuotantoa ehdittiin vuosien mittaan moittia konservatiiviseksi, mutta menestyselokuva Frozenin (2013) uudistettua perinteisen prinsessatarinan on ryhtiliike ollut selkeä. Modernimpien sukupuoliroolien lisäksi etnisestä moninaisuudesta on tullut uutta normaalia niin hahmojen kuin tarinasisältöjen osalta. Seksuaalivähemmistöihin on tähän mennessä saatettu viitata epäsuorasti, mutta nyt on avoimen normalisoinnin vuoro.

Ihmeellisessä maailmassa ei ole kuitenkaan kysymys seksuaalivähemmistöistä. Normalisoinnilla tarkoitetaan, että tarinan keskeinen hahmo on seksuaalivähemmistön edustaja ja tarinamaailmassa kyse on normaalista asiasta – siitä ei tehdä numeroa. Varsinkin nuoremmille katsojille suunnatuissa elokuvissa tämä on olennaista. Kun asiat esitetään tavallisina, ne opitaan ymmärtämään osana maailmaa, jossa elämme, ilman erottelua meihin ja muihin. Kyse on tärkeästä suvaitsevaisuuden rakennuspalikasta.

Uusin Disney-animaatio on kiinnostava erityisesti edellä mainitusta kulttuurisesta näkökulmasta. Ansioksi on luettava myös, miten tarina on ammennettu kerrontaperinteen rikkauksista. Sen sijaan elokuvallisesti ja animaationa Ihmeellinen maailma ei yllä yhtiön parhaiden teosten tasolle.

Claden perhe asustaa vuorten ympäröimässä laaksossa, josta on etsitty poispääsyä paremman elämän pariin. Etsintäretkiä vetää määrätietoinen ja periksiantamaton Jaeger Clade. Vuorilla Jaegerin poika Searcher löytää kiinnostavan kasvin ja retkikunta päättää viedä löydön laakson Jaegerin jatkaessa matkaansa yksin. Kasvi tuo laakson asukkaille loppumattomalta vaikuttavat energiavarat, joiden turvin elämä kehittyy vuosikymmeniä mukavasti, kunnes kasvi alkaa nuutua. Ongelman selvittämiseksi on tunkeuduttava maan uumeniin. Tärkeälle tutkimusretkelle laakson johtaja haluaa mukaansa kasvin löytäjän, nykyään leppoisaa viljelijän elämää viettävän Searcherin.

Ihmeellinen maailma on mielenkiintoinen sekoitus eri tarinoita. James Hiltonin Shangri-Lan utopiasta siirrytään sujuvasti Arthur Conan Doylen Kadonneen maailman kaltaiseen seikkailuun, joka vaivihkaa muuttuu muistuttamaan ranskalaista Olipa kerran elämä -animaatiosarjaa lopputulemanaan Gaia-myytistä ammennettu ajatus maapallosta elävänä organismina.

Tämä on paljon yhteen elokuvaan ja ydinkohderyhmäikäisille turhankin monimutkaista. Taustalla olevia kertomuksia tuntevalle aikuiselle elokuva antaneekin eniten. Myönteistä on, että kyse on ennen kaikkea kertomusperinteestä ammentamisesta eli vaikutteista, eikä sen kaltaisesta rasittavasta populaarikulttuuriviittailusta, mitä osa animaatioista oli tulvillaan vielä joitakin vuosia sitten.

Ongelmatonta eri tarinamaailmojen yhdistäminen ei ole. Kokonaisuus jää aavistuksen sekavaksi eikä tarinan puolivälissä täysin vältytä kerronnalliseen suvantoon ajautumiselta. Yhdeksänvuotiaan katsomisintensiteetti pysyi kuitenkin hyvin yllä läpi elokuvan. Seikkailullinen ote on kohtuullisen mukaansa tempaava ja taustalla piilevää suurempaa ekoteemaa enemmän lapsen maailmaa puhuttelee perhesuhteiden käsittely. Keskiössä on erityisesti isän ja pojan väliset suhteet kolmessa sukupolvessa. Sukupolvidynamiikka on toimivaa ja kouluikäisen samaistuttavissa kuten viimevuotisessa Encantossa.

Perheen pienimmille Ihmeellinen maailma on liian vaikea. Kohderyhmä alkaa melko selkeästi kymmentä ikävuotta lähestyvistä. Elokuvan avautuminen edellyttää katsojaltaan jonkinmoista tietoa ja ymmärrystä ympäröivästä maailmasta. Tarinan ekologisesta sanomasta tuskin voi olla eri mieltä, mutta lapsikatsojaa enemmän se resonoinee vanhemmalle katsojalle.

Ihmeellisessä maailmassa teemat ovat toteutusta ansiokkaampia. Mikä kuitenkin tärkeintä, kokonaisuus antaa niin nuoremmalle kuin vanhemmalle katsojalle omansa luoden näin hyvät mahdollisuudet eri asioista keskustelemiselle.