Elokuva kuin pitkänmatkanjuoksu

Kun Häät ennen hautajaisia tuotiin turkulaisen lehdistön eteen alle päivä ennen oikeaa ensi-iltaa, heräsi ihmetys, miksei aikaa kirjoittamiselle annettu enempää, ja mieleen hiipi salavihkainen epäilys, olisiko elokuvassa jotain vikaa. On onni, että vastaus on kielteinen. Näyttelijänä tunnetun Kari Ketosen hengentuote vaikuttaa – niin kuin Harry Styles sanoisi – ihan elokuvalta.

Häät ennen hautajaisiaSurut ja ilot kulkevat rinnakkain, kun hääsuunnittelija Joanna (Iina Kuustonen) joutuu ilahduttamaan alavireistä isäänsä (Risto Tuorila) etsimällä itselleen kulissipoikaystävän. Sosiaalisilta taidoiltaan poikkeavana kuvattu Sakke (Antti Luusuaniemi) tulee kuvioihin mukaan, mistä käynnistyy tarina kriiseistä, valheista ja ihmisyydestä kiinnipitämisestä.

Häät ennen hautajaisia tuntuu jollakin tavoin ”suomalaiselta”. Valitsemani adjektiivin kattamat ominaisuudet ovat viime vuosina levinneet laajalle, mutta ehkä sitä on silti soveliasta käyttää. Häissä ennen hautajaisia samat asiat voivat olla aiheita hymyyn ja myrtyneisyyteen. Kirpeä talvisää tulvahtelee kankaalle, ja silmin nähdyt kuvat herättävät tunto-, liike- ja hajuaistimuksia omista muistoista. Harsomainen ja pehmeä valaistus vuotaa otoksiin muistuttamaan, mitä hahmot ajattelevat täyttämistään tiloista. Kuvaa tukee kaiken läpäisevä äänien kokonaisuus, humu, johon tottuu, eikä sitä sitten enää kuulekaan. Kuori ei korvaa sisusta.

Häät ennen hautajaisiaKääntämällä eksessiivisen tai paatoksellisen ilmaisun ja rakenteen ylösalaisin, Häät ennen hautajaisia tekee epätavanomaisesta kiinnostavaa. Pääosin se hillitsee eleitä ja siten paljastaa, mistä todellisuudessa on kyse. Alussa ilmattomalta tuntuva Sakke kasvaa kokonaiseksi aikuiseksi. Aku Ankan kirjavalla kirjakielellä veisteltyjä lausahduksia tasapainotetaan suojelevalla jäljittelyllä ja jopa valkoisilla valheilla, jotta hän ei jää isoksi lapseksi tai sysisynkeäksi vetistelijäksi.

On makukysymys, miten Sakkeen suhtautuu. Osaamattomuus toimia ihmisten parissa voi joskus koteloitua huomaamattomaan kuoreen, eikä siihen välttämättä tarvita sakkemaista mekaanisuutta. (Tosin olisin enemmänkin halunnut kuulla Saken puhuvan teknisyyksiä työstään.) Iina Kuustonen tuo elokuvaan tarvittavat ainesosat, jotka ehkäisevät kuvitteellista suhdetta maistumasta puulta.

Häät ennen hautajaisiaEivätkä makukysymykset suinkaan siihen jää. Toinen on: Kuinka hyvin aikaamme soveltuu äärimmilleen viety variaatio vanhasta tarinasta, jossa kunnollinen mies saa kunnollisuudestaan palkinnoksi naisen? Sakke hoitaa bisneksiään ilman turhaa uhoamista, tarjoaa apuaan, tuo itseään esiin vain, jos on pakko ja sietää ylemmyydentuntoista isäänsä. Incelin retkuksi Sakkea ei voi laskea, mutta hän tarjoaa heille kohteen, johon samaistua.

Kolmas makukysymys on verkkainen tahti. Häät ennen hautajaisia kulkee eteenpäin hätäilemättä, toteavasti. Sen tapahtumista puuttuu show-tyyppisyys ja uhkatilanteet, vaikka juonen tasolla niitä on. Etenemistä voi verrata pitkänmatkanjuoksuun. Jos virtaukseen ei pääse mukaan, istuminen ja kertomuksen seuraaminen ei tee filmiä ymmärrettäväksi. Tällöin puolitoista tuntia kuluu omaan sisäiseen lähtölaskentaan keskittyen. Jos saman taajuuden löytää, mieli kirkastuu ja voi tuntea liitelevänsä, maailma tulee halattavaksi.

Häät ennen hautajaisiaLienee turvallista paljastaa, että Häät ennen hautajaisia karttaa suuria kohtauksia. Sakke ei esimerkiksi jää tekemään tiliä menneisyydestään, vaikka Leo Viirretin käsikirjoitus pelottelee, että syytä olisi. Noin muutenkin sivuhahmot uskalletaan jättää sivuhahmoiksi, eikä motiivien matopurkkia lähdetä avaamaan. Se antaa katsojan päätellä loput. Siksi elokuva kestänee useampia katselukertoja: koska se onnistuu herättämään monenlaisia tunteita hallitusti, sieltä täältä härnäten. Jos turvauduttaisiin taas urheiluvertaukseen, voitaisiin sanoa, että Neloselle Häät ennen hautajaisia on läpilyönti. En taida sitä enää erikseen katsomalla katsoa, mutta jos se sattuu tulemaan sopivana ajankohtana television kuvaruudusta, niin miksipäs ei.

* * *
Arvostelukäytännöt