Koti on siellä missä sydän on

Suomessa on paljon laadukasta lastenkirjallisuutta, josta on viime vuosina tehty menestyneitä lastenelokuvia. Ruotsi pistää kuitenkin pykälää paremmaksi. Länsinaapurin perinteet erityisesti lasten kuvakirjoista ovat pitkät ja laadukkaat, ja useat teossarjat ovat globaalisti tunnettuja myös muissa taidemuodoissa.

Mamma Mu hittar hemViiru ja Pesonen sekä Mimmi Lehmä ja Varis -kirjat muodostavat yksinään oman rakastetun klassikkonurkkauksensa. Niitä yhdistää Sven Nordqvist. Hän on kirjoittanut ja kuvittanut Viirut ja Pesoset sekä kuvittanut myös Jujja Wieslanderin käsikirjoittamat Mimmi Lehmät. Teossarjoille on yhteistä lämminhenkinen, yksityiskohtainen ja lempeäluontoinen piirrosjälki, humoristinen filosofointi ja päähenkilöiden syvä ystävyys.

Mimmi Lehmä ja Varis -elokuvassa (2008) nimihenkilön eli Mimmi Lehmän ja Variksen ystävyys oli aluillaan. Episodimainen elokuva koostui muutaman minuutin pätkistä, jotka perustuivat Wieslanderin kirjoihin ja jossa ei ollut kuin löyhä yhtenäinen juoni. Varsinkin alussa Varis oli suorastaan ärsyttävä ja huomattavan töykeä, eikä hyvä ystävä ollenkaan. Pienempää katsojaa tämä ei ole kotikatselussa juuri haitannut, mutta aikuisempaa katsojaa rakenteen köykäisyys ja rääkyvän Variksen negatiivisuus saattaa risoa viimeistään noin kahdennenkymmenennen läpikatselukerran kohdalla.

Siksipä onkin iloinen yllätys, että toinen Mimmi Lehmän elokuva, 13 vuotta edellisen jälkeen tullut Mimmi Lehmä löytää kotiin, on selkeä parannus joka osa-alueella. Laadukas lastenanimaatio on kohderyhmälleen eli dubbausikäisille ansiokas ja vetovoimainen teos.

Mamma Mu hittar hemKerronnan rytmi on juuri passeli. Perheen pienimmille tarkoitettu teos etenee sujuvasti, mutta jättää myös tilaa hahmoille ja tunnelmalle. Napakka vähän yli tunnin kesto on oivallinen. Elokuva loppuu sopivasti ja saa mukana olleen pikku kriitikon kysymään, vieläkö tulisi lisää. Se on paljon parempi kysymys kuin se, että joko tämä vihdoin loppuisi, elokuvateatterin penkillä kiemurtelusta puhumattakaan. Pikku kriitikko katsoi koko teoksen alusta loppuun keskittyneenä. Lopputekstien jälkeen kuului toive, että voidaanko elokuva katsoa uudestaan. Parempaa suositusta tuskin voi saada alle kolmevuotiaiden ikäluokasta.

Iäkkäämpikin ikäluokka viehättyi teoksen lauhkean leppoisasta elämänmenosta, jossa ei ollut tarvetta keinotekoisille pahiksille tai hatusta vedetyille kriiseille. Elokuva saa riittävää jännitettä luontaisesta asettelusta, jossa erilaiset elämäntavat ja toisiin tottuminen vaativat ymmärrystä ja itsensä ylittämistä. Maatilalle lentäneen Haikaran (Raili Raitala) muuttolintuelämä on hyvin erilaista kuin Variksen (Santtu Karvonen), joka on piintynyt kotilintu. Haikaran kanssa ystävystyvässä Mimmi Lehmässä (Ona Kamu) puolestaan syttyy halu nähdä maailmaa, mikä herättää Variksessa mustasukkaisuutta.

Mamma Mu hittar hemSelkeän yksinkertaiseen kokonaisuuteen on saatu pienemmille katsojille isoja pohdintoja tunnekuohuista, ystävyysdynamiikan muuttumisesta, koti-ikävän tärkeydestä sekä mukavuusalueelta poistumista silloin kun ystävä sitä eniten tarvitsee. Mimmi Lehmän ja Variksen ystävyys on kestävää, ja se kestää sekä erehdykset, eri näkökannat että ystäväpiirin laajentumisen.

Elokuva ei perustu suoraan mihinkään yksittäiseen kirjaan, vaan Peter Arrhenius on käsikirjoittanut hahmoista alkuperäiskäsikirjoituksen. Ohjauksesta vastaa Christian Ryltenius, joka on ohjannut useita ruotsalaisia lastenanimaatioita Bamse-elokuvista Pekka Töpöhäntään. Ohjausjälki on sulavaa, ja Mimmi Lehmä löytää kotiin hyötyy aiempaa elokuvaa selkeämmästä ja terävämmästä animaatiotasosta. Varsinkin vesiliukumäkikohtauksissa on veikeää svengiä.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,5 / 2 henkilöä