Hamsterit valkokangas

Markku Pölönen on ohjannut hyvin ajankohtaisen elokuvan. Veikko Huovisen romaanin perustuva Hamsterit matkaa ajassa 1950-luvulle, mutta sen tapahtumat sopivat myös tähän päivään. Mikä onkaan ajankohtaisempi aihe juuri nyt kuin varautuminen talveen? Varaamme siis kotivaraa: säilykkeitä ja muuta, hamstraamme halkoja ja kudomme villasukkia, ja olemme yhä huolestuneempia siitä, miten selviämme talvesta ankarien sähkölaskujen kurimuksessa. Kun elokuvan Hamsteri valaa naapureihinsa ”toiveikasta talvimieltä”, sille on nyt tilausta. Mutta ei hätää, elokuva ei lisää katsojan tuskaa vaan lievittää sitä.

Huovisen tekstejä on sovitettu niin televisiosarjoiksi kuin elokuviksi. Hamsterit on neljäs Huovisen romaaneista tehty pitkäelokuva. Tarina kertoo luonnonkatastrofeihin hurahtaneesta Hamsteri-nimisestä luontokirjailijasta (Peter Franzén). Puuhuvilan kupeessa maaseudulla elävää miestä pidetään outona, ja hänen ainoa ystävänsä on hiiri. Naapurihuvilaan muuttaa talveksi veikkausvoiton saanut kaupunkilaisperhe. Hamsterille uudet naapurit ovat unelmien mahdollisuus hamstraamiseen. Elämänhalunsa menettäneen Rurikin (Jaakko Ohtonen), hänen vaimonsa Tellun (Vilma Kinnunen) ja heidän lastensa elämä muuttuu, kun Hamsterin johdolla alkavat valmistelut talven varalle.

Huovisen samanniminen romaani julkaistiin syksyllä 1957. Kerrotun mukaan Huovisen mieleen oli iskostunut pelko, että hän on muuttunut tai ainakin muuttumassa pahaksi ja ilkeäksi ihmiseksi, joka pilkkaa kaikkea. Tästä hänelle kehräytyi pyrkimys kirjoittaa edes kerran vielä jotain lämmintä, herttaista ja lapsellista, sellaista, joka ei ketään loukkaisi. Ja niin syntyi Hamsterit.

Romaanista tehtiin neljäkymmentä vuotta sitten kolmeosainen Pauli Virtasen ohjaama televisioelokuva Hamsterit (1982), jonka pääosaa näytteli Pentti Siimes. Finnkino on julkaissut sen dvd-tallenteena.

Pölönen on aiemminkin ohjannut elokuvan Huovisen romaanista. Vuonna 2004 sai ensi-iltansa Koirankynnen leikkaaja – siinäkin pääosassa Peter Franzén – joka oli katsojamenestys ja sai useita Jussi-palkintoja, muun muassa parhaasta miespääosasta. Hamsterit on sen perillinen niin upeine kuvauksineen kuin sympaattisuuksineen sekä Peter Franzénin onnistuneen roolityön osalta. Hamsterit-elokuvassa on myös samaa taikaa kuin Pölösen ensimmäisessä elokuvassa Onnen maa (1993).

Franzén nähdään kotimaisessa elokuvassa viiden vuoden tauon jälkeen. Hän on tehnyt tällä välin kansainvälisiä tuotantoja, kuten tv-sarjaa Viikingit. Hamsterit-elokuvassa hän solahtaa sujuvasti roolihahmonsa nahkoihin ja on elokuvan kantava voima päähenkilön tulkitsijana. Ilman Franzénia kokonaisuus jäisi paljon vaisummaksi, vaikka tarinassa toki nousee esiin myös Jaakko Ohtosen näyttelemä, elämänilonsa takaisin saava Rurik ja perheensä.

Viimeisen päälle hiotusta nostalgiasta ja henkeäsalpaavasta miljööstä huolimatta Franzénin vahvaa panosta tarvitaan, koska hänen hahmonsa on kerronnan moottorina elokuvan elinehto. Tämän lisäksi elokuvaa kannattelee lämmin huumori, joka pulpahtelee sopivina annoksina ja odotuksia herättäen elokuvan pohjimmiltaan herkän ja koskettavan maailman lomasta. Tarinan käännettä joutuu kuitenkin odottamaan pitkään. Kun se onneksi lopulta tulee, se antaa elokuvalle tarvittavaa ytyä ja saa katsojan havahtumaan.

Kokonaisuus ei ole ehkä aivan täydellinen, mutta hyvän ja lämpimän fiiliksen elokuva jättää jälkeensä. Ei kuitenkaan sellaista, että olisi nähnyt jotain aivan järisyttävää, uutta, poikkeuksellista ja rajoja rikkovaa. Pölönen luottaa jälleen nostalgiseen tyyliinsä. Hänhän on tunnettu elokuvista, joissa itku ja nauru ovat hyvin lähellä toisiaan ja jotka kertovat myös miehen roolista ja sen muutoksesta ja jotka kuvaavat Suomea, jota ei enää ole. Hamsterit ei tee tähän jatkumoon poikkeusta. Tällaisia elokuvia tarvitaan, jatkossakin.