See How They Run valkokangas

Ensin oli tosielämän traaginen tapaus, jossa 1940-luvun Englannissa sijaisperheeseen sijoitettuja poikia pidettiin nälässä ja kuritettiin, kunnes yksi pojista menehtyi. Tapaus poiki paitsi muutoksia maan huoltolakeihin myös Agatha Christien radiokuunnelman, josta Christie myöhemmin teki näytelmän, Hiirenloukun. Hiirenloukku on koronataukoa lukuun ottamatta pyörinyt keskeytyksettä West Endissä vuodesta 1952 asti. Se on pitkään pitänyt hallussaan maailmanennätystä pisimpään esitetystä näytelmästä ja kuuluu yleissivistykseen.

See How They Run kertoo 1950-luvulle sijoittuvan tarinan, jossa Hiirenloukkua esittävässä teatterissa tapahtuu raaka murha. Murha kytkeytyy sekä näytelmään että sen taustalla olevaan tositapahtumaan. Joka ei ole oikea tositapahtuma, kuten ei ole elokuvan Hiirenloukku-näytelmäkään, ainakaan ihan sellaisenaan. Tom Georgen näppärä ja monitahoinen ohjaus on totuutta, fiktiota ja valtavaa määrää metatason viittauksia yhdistelevä komediallinen murhamysteeri. Whodunit-traditiot saavat sekä kyytiä että kunnianosoituksia koko rahalla.

Murhamysteeriä tutkii klassinen parivaljakko eli kokenut etsivä ja nuori, kokemattomampi apulainen, jonka avulla voi samalla selittää katsojalle tutkimusprosessia. Rikostarinoiden traditionaalinen voisi pahimmillaan jäädä pelkäksi kliseeksi, mutta See How They Runiin on saatu paitsi useita persoonallisia kiemuroita myös huipputason näyttelijät.

Kyynistä, surullista rikosetsivää, tosielämän näytelmäkirjailijan mukaan nimettyä Tom Stoppardia esittää aina erinomainen Sam Rockwell. See How They Runin jälkeen voi vain miettiä, miten sattuma muokkaa kohtaloita ja voi tehdä elokuvasta astetta paremman. Rockwell ei nimittäin ollut ensimmäinen valinta päärooliin, Hugh Grant oli. Stoppardin maailman murjomaan mutta sisimmässään kunnollisen miehen rooliin olisi erittäin vaikea kuvitella maireaa Grantia, sen sijaan Rockwell on kuin luotu miespääosaan.

Naispääosasta vastaa Saoirse Ronan, jonka naiivi mutta tarkkanäköinen konstaapeli Stalker ei ole perus-Watson vaan leskeksi jäänyt yksinhuoltajaäiti, joka tekee pitkää päivää. Stalker on tietoisempi ja kiinnostuneempi teatteriviihteestä kuin välinpitämätön Stoppard. Ronanin hahmo olisi voinut jäädä yksioikoiseksi tapahtumien kirjaajaksi, mutta Ronan elävöittää nuorta konstaapelia luontevan vilpittömällä tavalla.

Muut hahmot ovatkin elämää suurempia tulkintoja tosielämän henkilöistä aina teatteritähti Sir Richard Attenboroughista itseensä Agatha Christieen (Shirley Henderson). See How They Run muuttaa historialliset hahmot osaksi Christien tyylistä dekkaritarinaa, joka etenee tarkoituksella auki selitettyjen konventioiden mukaisesti. Kunnon mysteerin alkuvaiheet ja loppuvaiheet kerrotaan tarinan sisällä monipuolisin metodein, erityisesti mulkero-ohjaajan (Adrien Brody) kertojanääni elokuvan introna toimii mainiosti.

Mark Chappellin käsikirjoitus pursuaa kirjallisia ja visuaalisia viittauksia. Osa on olennaisia, osa itsetarkoituksellisen kiemuraisia ja älyllistä sivistystä vahvasti korostavia. Pelkästään elokuvan nimi voidaan johtaa paitsi Hiirenloukussa esiintyvään Kolme sokeaa hiirtä -loruun, myös 1940-luvun See How They Run -farssinäytelmään ja siitä tehtyyn samannimiseen elokuvasovitukseen 1955. Onneksi jokaisen knoppitiedon – tai snobbailutiedon – tietäminen ei ole millään lailla tarpeellista sujuvan vauhdikkaasta dekkaritarinasta nauttimiseen. Detaljit voi halutessaan tarkistaa jälkikäteen.

Teoksen tasapainoilu satiirin, kunnianosoituksen ja synkempien tosielämän sävyjen kanssa ei aivan täysiaikaisesti onnistu. Esimerkiksi Stoppardin taustatarina on onnettoman surullinen, jolloin rikosetsivän Clouseau-tyyppinen huseeraus ei tietyn pisteen jälkeen enää mielly komediallisena vaan traagisena. Lisäksi teos korostaa Hiirenloukku-näytelmän popularisoivaa vaikutusta tosielämän uhrien omaisiin, vaikka hyödyntää itse samaa metodia.

Kauneusvirheet ja pieni taiteellinen aaltoilu eivät kuitenkaan estä See How They Runia olemasta virkistävän viihdyttävä ja Searchlight Pictures -logon elokuvataiteellisia laatuperinteitä kunnioittava. Peribrittiläisemmän huumorin vivahteita ylläpitää muun muassa Herrasmiesliigasta tuttu Reece Shearsmith, mutta teoksen asetelmissa on piirteitä, jotka sopisivat Wes Andersoninkin tarinoihin. Tätä vaikutelmaa vahvistavat Andersonin luottonäyttelijöiden Ronanin ja Brodyn roolit.

Elokuva on hengenheimolainen myös Rian Johnsonin Knives Outin eli Veitset esiin -dekkaritarinan (2019) kanssa. Knives Out jos ei aloittanut, niin ainakin vahvisti klassisten dekkaritarinoiden modernia tulemista valkokankaalle. See How They Run on luonteva osa tätä aaltoa yhdessä aitojen Christie-dramatisointien kanssa.

See How They Run mallintaa tyylikkäästi Hiirenloukku-näytelmän kuuluisaa lopetusta ja pyyntöä, ettei yleisö kertoisi eteenpäin kuka oli murhaaja. Parasta on siis katsoa itse sekä Christien klassinen näytelmä että Tom Georgen elokuva.