Pikku tähti valkokangas

Nuori äiti, So-young (Ji-eun Lee), jättää lapsensa kirkon vauvaluukun liepeille. Vauvaluukut, Baby Boxit, ovat paikkoja, jonne lapsestaan syystä tai toisesta luopuvat äidit voivat lapsen tuoda turvallisesti ja anonyymisti. Laatikosta lapsi päätyy kahden amatöörimäisen vauvakauppaa pyörittävän kaksikon Sang-hyeon (Song Kang-ho) ja Dong-soon (Dong-won Gang) hoteisiin. So-young kuitenkin palaa vasten odotuksia takaisin etsimään lastaan, ja lopulta kolmikko päättää ryhtyä vauvakauppoihin kolmeen pekkaan. Kannoilla seuraa poliisikaksikko, joiden missiona on käräyttää ihmiskauppaa tekevä kaksikko verekseltään.

Veijarikomedian aineksia sisältävä Pikku tähti (2022) on kuitenkin ennemmin humoristia elementtejä sisältävää puhdasveristä draamaa. Japanilaisohjaaja Hirokazu Kore-eda on keskittynyt perhesuhteiden kuvaamiseen. Erilaisia perhesuhteita hän tarkastelee elokuvissa Isänsä poika (2013), Siskokset (2014), Shoplifters – perhesalaisuuksia (2018) ja Fabiennen muistelmat (2020). Usein kyseessä on ennen kaikkea sen pohdintaa, onko perhe enemmän veren kuin valinnan asia. Niin on myös Etelä-Koreaan sijoittuvassa Pikku tähdessä.

Kore-edalla tuntuu olevan kaurismäkeläiset lasit ihmisen pohjimmaiseen hyvyyteen: lämpimin käsi ja sydämet löytyvät monesti niiden parista, joita elämä on kohdellut eniten kaltoin. Hän tarkastelee pikkurikollisia, seksityöläisiä, ihmiskauppiaita ja elämässä sivupoluille ajautuneita lämmöllä, joka ei tunnu päälle liimatulta tai saarnaavalta.

Tavoilleen tyypillisesti Kore-eda myös avaa elokuvan päähenkilöidensä historiaa kerros kerrokselta – kuin sipulia konsanaan. Jokaisen kerroksen myötä paljastuu jotain herkkää ja inhimillistä. Pohjimmainen viesti tuntuu olevan, että me kaikki kaipaamme rakkautta ja hyväksyntää, ja voimme löytää sen mitä merkillisimmistä paikoista.

Kore-edalla on myös kyky rakentaa koskettavia kohtauksia, jotka monen muun käsissä muuttuisivat makeansiirappisiksi. Pikku tähdessä yksi sellainen löytyy elokuvan loppupuolelta, jossa elämän nurjaa puolta matkanneet kulkijat saavat kollektiivisen synninpäästön ja ihmisarvon tunnustuksen hotellihuoneen hämärässä.

Cannesista tuli menestystä pääosaa esittävälle korealaisnäyttelijälle Song Kang-holle (Parasite 2019, Memories of Murder 2003), joka palkittiin toukokuussa parhaana miesnäyttelijänä. Mies onkin roolissaan mainio. Elokuva kisasi myös parhaan ohjauksen Kultaisesta palmusta ja voitti ekumeenisen tuomariston palkinnon.

Elokuva ei yllä Kore-edan parhaaksi. Se kärsii ohjaajalleen tyypillisestä verkkaudesta, ja editointipöydälle olisi ollut varaa jättää yli kaksituntisestä elokuvasta hieman enemmän filminauhaa. Loppua kohden kerrontaa tiivistyy ja elokuva rullaa jouhevammin.

Joulu, juhlien juhla, voi olla monelle vaikea. Perheen ristiriidat kärjistyvät, eikä biologinen perhe ole kaikille ilon lähde, jos lainkaan läsnä. Joskus valittu perhe rakentuu vahvemmaksi kuin biologinen koskaan. Siksi Pikku tähti on myös vahvasti joulun tunnelmiin sopiva elokuva, jota voi lämpimästi suositella välipäivien ohjelmaan, ja sillä verukkeella antaa itselleen lupa vetäytyä hyvällä omalla tunnolla teatterin pehmeään pimeään hiljaa niiskuttamaan.