Pertsa & Kilu – Faaraon sormus valkokangas

Väinö Riikkilän (1906–1969) luoma seikkailijakaksikko Pertsa ja Kilu koki uuden tulemisen vajaa pari vuotta sitten Taavi Vartian ohjaaman elokuvan myötä. Vartialle aihe ei ollut uusi, sillä hän oli tehnyt Pertsa ja Kilu -televisiosarjan vuosituhannen alussa. Elokuvateattereita vuonna 2021 riivanneiden koronarajoitusten melskeissä Pertsa & Kilu keräsi vajaat 90 000 katsojaa ja oli vuoden kymmenenneksi katsotuin elokuva. Kotimaisten kokoperheen elokuvien saralla kyseessä ei ollut varsinainen huipputulos, mutta vallinneissa olosuhteissa saavutusta voi pitää hyvänä, mikä on tarkoittanut myös jatkoelokuvaa.

Pertsa & Kilu – Faaraon sormus seurailee ensimmäisen elokuvan viitoittamaa tietä. Pääosakaksikon esittäjät ovat vaihtuneet Pauli Kesälään ja Leon Ruokolaan, kun taas Pirkkoa esittävä Sara Vänskä jatkaa roolissaan. Jälleen tarjolla on reipashenkinen seikkailu, kun Pertsa ja Kilu alkavat Pirkon kanssa selvittää vanhan kartan arvoitusta ja pääsevät faaraon sormuksen jäljille. Seikkaillessa päädytään aina ulkomaille asti.

Pertsa & Kilu -elokuvien vahvuus on lasten näkökulmassa. Lapsihahmot kuljettavat tarinaa ja ovat niin kokijoita kuin tekijöitä. Aikuiset on häivytetty takavasemmalle sivurooleihin. Tämä antaa tarttumapintaa lapsikatsojille, ja Faaraon sormuksessa samaistumispintaa on laajennettu pääosakolmikkoa nuorempiinkin kaksosten Vapun (Kaarina Mattila) ja Kertun (Klaara Mattila) myötä.

Elokuvan pääasiallinen kohderyhmä löytyy alakouluikäisistä, jotka ovat erilaisten salapoliisi- ja seikkailukertomusten suurkuluttajia. Heille Pertsan ja Kilun elokuvallistetut seikkailut on räätälöity. Vanhemmalle katsojalle aika käynee väistämättä pitkäksi. Perinteisyydessä on ansionsa, mutta aikuiselle kuviot ovat läpikotaisin tutut. Tuttuus yhdistettynä elokuvalliseen mitäänsanomattomuuteen ei tuota kovin kummoista lopputulosta. Elokuvallisessa toimivuudessa on huomattava ero vertailussa vaikkapa Juha Wuolijoen Vinskiin ja näkymättömyyspulveriin (2021).

Pertsa & Kilu – Faaraon sormus jatkaa Taavi Vartian elokuvista tuttua rutiininomaista kerrontaa ja ilmaisua. Toki valkokankaan mitat täyttävää näyttävyyttäkin on tavoiteltu, mutta elokuvallinen ulosanti ei tarjoa näille yrityksille kummoistakaan tukea. Tarinan ulottaminen ulkomaille, Kreikan maisemiin, tuo mieleen Vartian aiemman, hivenen kömpelön nuorisoseikkailun Lomasankarit (2014).

Olennaisinta ei ole kuitenkaan se, kuinka pitkäksi aikuiskatsojan aika katsomossa käy. Pääasia on siinä, että ydinkohderyhmä viihtyy elokuvan parissa.