God's Pocket kotikatsomo

Näyttelijänä pitkän uran tehnyt John Slattery astui kameran edestä sen taakse tähdittämässään tv-sarjassa Mad Men. Viiden jakson ohjauskokemuksella Slattery lähti työstämään ensimmäistä pitkää elokuvaansa God's Pocket. Pohjana toimi muun muassa The Paperboyn (2012) kirjoittaneen Peter Dexterin esikoisromaani.

Philip Seymour Hoffman esittää yhdessä viimeisistä rooleistaan eteläphiladelphialaisessa työläislähiössä asuvaa Mickey Scarpatoa, jonka vaimon poika kuolee rakennustyömaalla. Mafiakytköstensä avulla Mickey alkaa selvitellä pojan kuolemaa vaimonsa pyynnöstä ja yrittää samalla rahapulassa järjestellä hautajaisia.

God's Pocket on tyypillinen amerikkalainen pikkuelokuva hyvässä ja pahassa. Vahvoihin näyttelijöihin nojaava tunnelmallinen elokuva on hetkittäin hyvinkin vakuuttava mutta kokonaisuus ei yllä osiensa summaa suuremmaksi.

Slattery saa monen muun näyttelijänä ansioituneen ohjaajan tavoin tähtikaartistaan esiin luontevia roolisuorituksia. Hoffmanin johdolla God's Pocketin näyttelijät ovat kuin luotuja rooleihinsa ja he elävät ja hengittävät hahmojaan kuin olisivat aina eläneet osana nuhjuista työläislähiötä. Ajankuvaan hienosti istuvan soundtrackin avulla Slattery luo mieleenpainuvia tuokiokuvia, joiden tasapainoisesta visuaalisesta ilmeestä kiitos lankeaa ansioituneelle elokuvaajalle Lance Acordille.

Elokuvailmaisun suhteen Slattery osoittautuu tyylitajuiseksi ja taitavaksi ohjaajaksi, mutta kertojana ja tarinalankojen niputtajana hän ei samalla lailla vakuuta. Musta huumori niveltyy elokuvaan ja hahmojen dialogiin, mutta tarinalta puuttuu fokus. Käsikirjoitus olisi kaivannut hiomista, sillä tarina jää tavoitteineen jäsentymättömäksi. Esimerkiksi Richard Jenkinsin iso sivurooli alkoholisoituneena toimittajana jää kokonaisuuden kannalta epämääräiseksi.

Alkuperäistekstiä tuntematta on vaikea arvioida elokuvasovituksen haasteellisuutta, mutta lopputulos olisi kaivanut suoraviivaisempaa otetta itse tarinaan. Kirjojen monipolvisuus ei toimi elokuvakerronnassa, joka kirjoitettuna narratiivina on yksinkertaisempaa. Seikka, joka on oivallettu ani harvassa romaanin elokuvasovituksessa.

Tunnelma tekee elokuvassa kuitenkin paljon, ja se on God's Pocketissa kohdallaan. Alle puolentoista tunnin kesto pelastaa myös paljon ja säästää elokuvan tarpeettomalta tyhjäkäynniltä hetkinä, jolloin tarinan fokusta haetaan turhien sivujuonteiden harhapoluilta.

Tietyn lisäarvon God's Pocketille tuo Philip Seymour Hoffman, sillä elokuva jäi Anton Corbijnin A Most Wanted Manin (2014) ohella Hoffmanin viimeisiksi muistamisen arvoisiksi valkokangasesiintymisiksi.