Cry Macho kotikatsomo

Ahavoituneen tervaskannon Clint Eastwoodin kuviteltiin jättävän lännenmaisemille hyvästit mestarillisessa Armottomassa (1992), olihan hän tuolloin jopa yli 60-vuotias. Kolme vuosikymmentä myöhemmin Itäpuu ratsastaa edelleen. Kirjaimellisesti.

Viime aikoina Eastwood on keskittynyt yhä vahvemmin ohjaajan uraansa, jonka ansiot ylittävät hänen legendaarisen näyttelijäuransa. Pelkästään Armottoman jälkeen Eastwood on ohjannut 23 näytelmäelokuvaa ja yhden pitkän dokumenttielokuvan. Tahti ja määrä on hurja. Pääosin myös laatu on ollut vahvaa ja kiinnostavaa. Eastwood asettui 2010-luvulla omissa ohjauksissaan kameran eteen vain kerran, vuoden 2018 The Mulessa.

Ennen Cry Machoa kaikki yhdeksän sitä edeltänyttä Clint-ohjausta ovat perustuneet tositapahtumiin. Cry Macho on fiktiota, mutta sen taustatarinasta saisi tehtyä kiinnostavan dokumentin. Kirjaan perustuvan teoksen filmatisointioikeudet myytiin jo 1975, ja sitä on yritetty sovittaa jos jonkinlaisella kokoonpanolla aina Robert Mitchumista Arnold Schwarzeneggeriin. Eastwood ehti jo kerran hylkäämään pääroolin vuonna 1988, mutta tarttui siihen uudestaan 22 vuoden harkinta-ajan jälkeen, tällä kertaa myös ohjaajana ja tuottajana.

Cry Macho -kirja on oivallista elokuvamateriaalia, sillä se on helposti unohdettavaa kioskikirjallisuutta, jollaiset ovat mitä parhainta ja joustavinta materiaalia elokuvasovituksiksi. Ketään ei kiinnosta vaikka juonen detaljeja tai henkilöitä muutetaan. Toisin on kirjallisuuden klassikoissa, joiden onnistunut elokuvasovittaminen on pääsääntöisesti hankalaa.

Runko on sekä kirjassa että elokuvassa sama. Ikääntynyt, urallaan unohduksiin päätynyt entinen rodeoratsastaja Clint Eastwood, ei kun roolihahmo Mike Milo, saa tarjouksen entiseltä työnantajaltaan Howardilta (country-tähti Dwight Yoakam). Miken pitäisi matkata Meksikoon hakemaan Howardin teinipoika Rafo (Eduardo Minett), joka on sikäläisen gangsteriäitinsä hoivissa. Mike päättää suostua tarjoukseen mutta huomaa, että hänelle ei ole kerrottu koko totuutta Rafosta ja tämän tappelukukosta Machosta.

Eastwood ohjaa hänelle tyypillisellä selkeän linjakkaalla, konstailemattomalla tyylillä. Cry Macho on leppoisan sujuva road-movie, jossa pojan ja isähahmon suhde kehittyy matkan aikana. Teos etenee totuttujen ja odotettujen konventioiden mukaisesti, mutta Eastwood tuo hahmoonsa syvyyttä ja aitoa tunnelatausta karhean ulkokuoren takana. Vierähtääpä Miken poskelle kyynelkin.

Eastwood on kirjoittanut Miken ruotimaan myös macho-miesten olemusta ja asenteita siihen malliin, että pohdiskeleva ja kriittinen itsereflektio heijastaa selkeästi Clintiä itseään ja erityisesti hänen varhaisempaa näyttelijäuraansa. Vanha ikä on tuonut lisää viisautta. Mike Milo ei ole action-sankari tai naistenmies vaan klassisempi mentorihahmo, joka uskaltaa tavoitella aikuista ihmissuhdetta opastaessaan Rafo-nuorukaista elämän polulla.

Cry Macho ei ole ohjaajansa huipputuotantoa eikä se uurra enää uusia uria Eastwoodin filmografiaan, mutta se on varmaa, laadukasta ja viihdyttävää työtä. Teoksen hiljaisempi ja pohdiskelevampi ilmapiiri antaa epilogimaisen vaikutelman Eastwoodin näyttelijäntyölle.

Vaikka Cry Macho ei näin korona-aikoina menestynytkään erityisen hyvin lippuluukuilla, niin 91-vuotiaan Eastwoodin ohjaajanuran loppumisesta ei kannata vetoa lyödä ennen kuin hänelle aikanaan laskeutuu viimeinen esirippu.