Kirjeitä Iwo Jimalta valkokangas

Sotaelokuvissa tapahtumia ja konfliktia katsotaan useimmiten tekijöiden edustaman kansallisuuden kautta. Kyse on samaistumisen vaatimuksesta ja pakosta rakentaa sodan kaltaiselle mielettömyydelle jotenkin ymmärrettävää oikeutusta, edes samaistuttavien päähenkilöiden kautta. Clint Eastwoodin yritys tarkastella Iwo Jiman taistelua kummankin osapuolen kannalta on kiinnostava ja kunnioitettava. Hollywoodin sotakuvauksissa moninäkökulmaisuus on ollut harvinaista, vaikka sotaan kriittisesti suhtautuvia teoksia onkin tehty lukuisia.

Kirjeitä Iwo Jimalta on Isiemme liput -elokuvan sisarteos. Isiemme liput katsoi tapahtumia amerikkalaisesta näkökulmasta ja valotti samalla niin sankarimyyttiä kuin kotirintaman propagandakoneistoa. Usealla aikatasolla kerrottua tarinakokonaisuutta Eastwood ei saanut täysin hallintaansa.

Kirjeitä Iwo Jimalta on huomattavasti yksinkertaisempi elokuva. Se käsittelee japanilaisten valmistautumista amerikkalaisten maihinnousuun ja sitä toivotonta taistelua, jota he kävivät materiaaliltaan ylivoimaista vihollista vastaan. Kehystarinan muodostavat saaren hiekkaan haudatut kirjeet, jotka japanilainen tutkijaryhmä löytää vuosikymmeniä myöhemmin.

Eastwood asettaa japanilaisnäkökulman läntisen sotaelokuvan kerrontakonventioihin. Ytimessä ovat perimmäinen sankaruus ja sodan järjettömyys, teemat jotka on nähty ja toistettu lukuisissa sotaelokuvissa. Tästä Eastwoodia voi perustellusti moittia. Hän ei pysty kertomaan juurikaan uutta vastapuolen näkökulman kautta.

Hyvä ja paha ovat läsnä kummallakin puolella. Inhimillinen kunnia ja ihmisarvo eivät ole sodassakaan riippuvaisia annetuista vakaumuksista tai ideologioista ja niiden jääräpäisestä noudattamisesta. Todellinen kunnia mitataan ihmisarvon ja elämän ymmärtämisessä. Kaikki kuolemat ovat turhia. Se on sodan tunnetuin hinta.

Eastwood kertoo nämä sotaelokuvien perusteemat huomattavalla taidolla ja draamantajulla. Lähes kaksi ja puolituntinen elokuva kantaa loppuun asti. Vain muutamat päähenkilöiden taustoja valottavat takaumat rikkovat lineaarista aikajanaa. Eastwood on vahvimmillaan juuri tämänkaltaisessa kerronnassa. Kirjeitä Iwo Jimalta onkin suppeammasta aihekäsittelystään huolimatta kokonaisuutena eheämpi kuin eri aikatasoille eksynyt Isiemme liput.

Sentimentaalinen painotus on elokuvan loppupuolella raskas, mutta Eastwood välttää siirappisuuden suoraviivaisesti toteavan kerrontansa ansiosta. Hän kykenee konkretisoimaan sanottavansa selkeämmin kuin Isiemme lipuissa. Inhimillinen kosketuspinta on elokuvan onnistumisen eräs tärkeimmistä tekijöistä. Kirjeitä Iwo Jimalta tavoittaa juuri tämän inhimillisen tason.

Kansallisten kulttuurien rajat ylittävä ihmisyyden yhtenäisyys ja sodan inhimillinen turhuus saattavat tuntua moneen kertaan toistetuilta itsestäänselvyyksiltä. Niin itsestään selviä ne eivät maailmassamme kuitenkaan ole, että niiden esiin kaivamista ja uudelleen esittämistä voisi pitää turhana.