Väsyneet veteraanit
Amerikkalainen unelma sai tänä vuonna uuden ulottuvuuden, kun ensimmäinen yhdysvaltalainen avaruusturisti pääsi vierailemaan vielä rakenteilla olevalla kansainvälisellä avaruusasemalla. Tosin tätä eläkeikäistä miljonääriä eivät sinne kuskanneet maanmiehet vaan persaukiset venäläiset. Matkalipun hinta taisi olla 102 miljoonaa, joten mistään halpamatkasta ei todellakaan ollut kysymys.
Clint Eastwoodilta löytyisi varmaankin tuohon lippuun vaadittavat dollarit, mutta miksi vaarantaa henkensä, kun voi mennä avaruuteen paljon näyttävämmin elokuvan keinoin. Videolle ja dvd:lle laskeutunut Space Cowboys on Eastwoodin ohjaama parituntinen pakerrus aiheesta "papat pelastavat päivän".
Tarinan perusidea perustuu siihen tosiasiaan, että kun Yhdysvallat valitsi aloitettavaan avaruusohjelmaansa pilotteja, niin legendoiksi nousseet ilmavoimien koelentäjät sivuutettiin yliolkaisella tavalla. Tästä avaruuden valloituksen alkuhämärän vaiheesta kerrotaan tarkemmin erinomaisessa elokuvassa Valiojoukko (The Right Stuff, 1983).
Eastwoodin elokuvassa kipparoima Team Daedalos jätettiin tuolloin rannalle ruikuttamaan, kun muut saivat kantaa sankarin viittaa harteilleen. Mutta nyt kun maailmaa uhkaa radaltaan suistumassa oleva Neuvostoliiton aikainen satelliitti, jonka höyryteknologiaa eivät nykyinsinöörit osaa korjata, niin Daedalosin jengi saa tilaisuutensa 40 vuoden odotuksen jälkeen.
Itse asiassa Space Cowboys aloittaa lupaavasti ja jaksaa porskuttaa ensimmäisen tuntinsa kohtalaisen komeasti. Mutta sitten loppuu veto niin eläkevaareista kuin käsikirjoituksestakin. Lopun avaruussukkulaseikkailu on jo lähes tuskaista vääntöä ja juoni latistuu tusinatasolle yllättävän helposti. Tuntuu kuin Eastwood olisi alkanut miettiä ohjaajan pallilla istuessaan jo seuraavaa projektiaan.
Tähän elokuvaan Eastwoodin kokoamalla konkarijoukon ammattitaidolla olisi varmasti saanut aikaan loistavaa jälkeä paremmalla käsikirjoituksella ja ehkä aihepiirin paremmalla valinnalla. Kutkuttavaa olisi ollut nähdä nämä veteraanit yhteisessä länkkärissä tai jossain rikosretroilussa kunnon Dirty Harry -tyyliin.
Space Cowboys on siis vain alussaan hetkellinen lupaus jostain paremmasta, mutta saa lopulta aikaan vain suuria haukotuksia ja kyllästymisestä kohoavia näppyjä katsojan pitkästyneisiin istumalihaksiin. Väsähtynyttä venytystä väsyneiltä veteraaneilta. Kiittäkäämme insinöörejä jälleen kerran videon kaukosäätimen pikakelausnappulasta.
ks. ensi-illat: - Harmaat pantterit - Valiojoukko vanhuksia
Toimituskunnan keskiarvo: 2,8 / 6 henkilöä
Seuraava:
15 minuuttia
Arvostelu elokuvasta 15 Minutes / 15 minuuttia.
Edellinen: Syötti