Richard Jewell valkokangas

Richard Jewell toimi järjestysmiehenä Atlantan olympialaisten 1996 yhteydessä järjestetyssä konsertissa, jossa kaksi ihmistä sai surmansa ja kymmeniä haavoittui pommi-iskussa. Ilman Richardin reagointia kuolleet olisi laskettu kymmenissä. Richard korotettiin ensin lööpeissä ja television ajankohtais- ja uutislähetyksissä juhlituksi sankariksi, ja kuten kreikkalaisessa tragediassa ikään, laskettiin saman tien heerosten joukosta tavallisten kuolevaisten joukkoon, ja vieläkin alemmaksi, aina manalan porteille saakka.

Richard-parka oli liian sopiva syyllisen profiiliin, hieman reppana, pullukka valkoinen mies, joka asui äitinsä kanssa, ja joka ei oikein osannut puolustaa itseään. Richard Jewellista tuli ahnaiden skuuppia metsästävien lehtimiesten laillista riistaa, ja ihminen nimen takana unohdettiin, kuten myös hankalat kysymykset totuudesta, oikeudesta ja kohtuudesta.

FBI:n rooli puolueettomana totuuden puolustajana joutui melko outoon valoon, kun myöhemmin selvisi, että Richardin nimen vuosi toimittaja Kathy Scruggsille FBI-agentti nimeltä Don Johnson. Todellisiin tapahtumiin perustuvassa elokuvassa Richard Jewell agentin nimi on kuitenkin Tom Shaw (Jon Hamm). Ensimmäisinä Richardin nimen ylle epäilyksen varjon heittäneet toimittajat, varsinkin Scruggs, on elokuvassa sen sijaan kuvattu oikeilla nimillään, mikä on tietenkin herättänyt Yhdysvaltojen mediassa ja toimittajien kesken kohua ja pahennusta.

Maria Brenner kirjoitti 44-vuotiaana kuolleen Richardin kohtalosta artikkelin American Nightmare: The Ballad of Richard Jewell. Brennerin artikkeliin ja samasta tapauksesta kirjoitettuun kirjaan The Suspect pohjautuvan elokuvan Richard Jewellin käsikirjoituksen on työstänyt Billy Ray. Elokuvan on ohjannut jo 90 vuotta täyttänyt elävä legenda Clint Eastwood, joka tekee jälleen kerran lakonisen varmaa työtä ohjaajana. Eastwoodin suoraviivaisesta tarinan kuljettamisesta paistavat läpi kokemus ja näkemys.

Jewellin välillä ärsyttävääkin hahmoa ei ole keinotekoisesti pehmennetty, hänestä on tehty inhimillinen, kaikkine vikoineenkin. Eastwood painottaa, että sankarillisia tekoja tehdäkseen ei tarvitse olla kulmikasleukainen alfauros, eikä edes maineeltaan tahraton, kunhan tekee hommansa niin hyvin kuin pystyy, kuten Richard teki. Richardin osan näyttelevä Paul Walter Hauser lihotti rutkasti roolia varten, ja muistuttaa ulkoisesti hämmästyttävän paljon kohdettaan. Sam Rockwell tekee jälleen kerran hienoa työtä Richardin ärhäkkänä asianajajana, joka ei turhia kainostele kyseenalaistaessaan FBI:n ja journalistien sepitelmät.

Clint Eastwood on aiemminkin tarttunut ohjaamissaan elokuvissa aiheisiin, joissa henkilö – yksilö – on väärin syytettynä joko viranomaisten tai median toimesta, ja joutuu itseään suurempien voimien riepoteltavaksi ja oikeuslaitoksen tai median jauhamaksi. Elokuvissa kuten Pahin rikos (True Crime, 1999), Menneisyyden ote (Mystic River, 2003), Changeling – vaihdokas (Changeling, 2008) ja Sully – Uroteko Hudson-joella (Sully, 2016) Eastwood asettuu puolustamaan yksilöä ja näyttää, miltä tuntuu, kun kukaan ei kuule ääntäsi, tai välitä totuudesta.

Richard Jewellissa Eastwood lataa täyslaidallisen nykyistä amerikkalaista mediaa kohtaan. Hän haluaa sanoa, että ei kannata vetää liian äkkinäisiä johtopäätöksiä ja tuomita ketään huhupuheiden, yleisen mielipiteen tai ennakkoluulojen varassa – seuraavaksi se voit olla sinä, joka olet koko maailman tuomittavana, olet sitten syytön tai syyllinen. Medialta ja lehdistöltä Eastwood vaatii tarkkuutta, puolueettomuutta ja malttia. Kaikki ei aina ole sitä, miltä näyttää, tai miltä on saatu näyttämään, ei mediassa, eikä sosiaalisessa mediassa. Clint Eastwood peräänkuuluttaa vanhaa kunnon journalismia, eikä siinä ole mitään vanhanaikaista.