Verivelka valkokangas

Näyttelijä-ohjaaja Clint Eastwood on tehnyt kunnioitettavan uran, jolle on mahtunut useampi elokuvahistorian merkkipaalu. Vanhoilla päivillään vakituisesti myös kameran taakse siirtynyt Eastwood takaa yhä peruslaadukkaan elokuvan. Vaikka miehen viime vuosien tuotantoa on leimannut hienoinen iän tuoma väsähtäneisyys, niin tyylikäs verkkaisuuskin saa viihtymään elokuvan parissa paremmin kuin kaikkialle tunkeva levoton sykähtely.

Viime elokuviensa tapaan Clint on jälleen eläkeikäinen alansa ekspertti. Astronautin, toimittajan, murtovarkaan ja valokuvaajan homma on nyt vaihtunut tuttuun poliisin roolin tai tarkemmin sanottuna mies nähdään uuden sydämen saaneena ja eläköityneenä FBI:n profiloijana, Terry McCalebina. Veneellä vietettäviä eläkepäiviä ilmestyy häiritsemään nainen, joka haluaa Terryn selvittävän sisarensa murhan, sykkiihän Terryn rinnassa sisaren sydän.

Brian Helgelandin Michael Connellyn kirjasta rustaama tarina vain ei oikein tahdo uskottavasti toimia. Siirretty sydän juonen punaisena lankana toimi huomattavasti paremmin pari vuotta sitten ilahduttaneessa David Duchovnyn ja Minnie Driverin tähdittämässä komediassa Palaa luokseni. Vaikka miehinen velvollisuuden tunne onkin Verivelan tarinassa kohdallaan, niin senioriluokan sydänsiirtopotilaan murhaajajahti ja romanssi puolta nuorempaan naiseen eivät liiemmälti uskottavuuden purjeita paisutelleet. Katsojakin on tarinassa turhan paljon juonen käänteitä edellä, joten jännitettä ei synny ja katsomisnautinto jää siten varsin laimeaksi.

Toisaalta, vaikka Verivelka ei elokuvahistorian merkkipaaluksi kirjaudukaan, niin Clint todistaa kuitenkin edelleen lukeutuvansa niihin vanhoihin tekijöihin, joihin voi aina perustasolla luottaa - toisin kuin virnisteleviin nuorisokolleihin, joiden suut käyvät mutta teot ovat jääneet vähäisiksi. Eikä Eastwood vielä eläkkeelle ole jäämässäkään, seuraavaksi on ohjausvuorossa niin ikään Helgelandin kanssa yhteistyönä tehtävä Mystic River.