American Sniper valkokangas

Clint Eastwood on tehnyt parhaan elokuvansa moneen vuoteen. Irakin sotaan sijoittuva American Sniper kertoo tositarinan tarkka-ampuja Chris Kylesta, jonka nimiin on kirjattu yli 160 tappoa. Hän kuoli vuonna 2013, kun toinen veteraani ampui hänet ampumaradalla.

Elokuvassa käydään läpi Kylen tie sotaan ja hänen kokemuksensa siellä. Neljän Irakin komennuksen välissä hän ehti perustaa perheen, mutta ei tunnu pääsevän sisälle tavalliseen perhe-elämään. Hermot ovat kireällä, eikä uhkia seuraamaan tottunut sotilas kykene luopumaan vaistoistaan.

American Sniper ottaa runsaasti vapauksia Kylen tarinasta. Hänen tiedetään paisutelleen saavutuksiaan, mutta Eastwood on päättänyt kuvata hänet isänmaallisena sankarina, jonka ainoa murhe on, ettei hän pystynyt ammuskelullaan pelastamaan kaikkia sotilaita. Piirrettä korostetaan kohtauksella, jossa Kyle vimmastuu, koska ei voi mennä lohduttamaan synnytysosastolla lasin takana itkevää tytärtään. Tämä kuulostaa kliseeltä, mutta hillitysti näyttelevä Bradley Cooper saa kuvion vaikuttamaan uskottavalta.

Elokuvan sotatoiminta näyttää liian hyvältä herättääkseen vastenmielisyyttä. Elokuvaa on syytetty sodan puolustamisesta, vaikka Eastwoodin mukaan sen sanoma on päinvastainen. Hänen aiemmista sotaelokuvistaan esimerkiksi Kirjeitä Iwo Jimalta oli selvästi sodanvastainen. Tässä mielessä Sniper epäonnistuu, koska 1900-luvun jälkipuoliskon sotia on aiemmin ollut tapana kuvata rujommin.

Monessakin mielessä American Sniper tuo mieleen Kathryn Bigelow'n Hurt Lockerin, jonka pääosassa Jeremy Rennerin esittämällä pomminpurkajalla oli suuria vaikeuksia sopeutua normaaliin elämään kaiken jännityksen jälkeen. Erona on kuitenkin se, että Eastwoodin elokuva ei asenteiltaan muistuta synkeitä Vietnam-kuvauksia, vaan sillä on paljon enemmän yhteistä toiseen maailmansotaan sijoittuvien elokuvien kanssa.

Noissa elokuvissa sotilaat kuvataan lähes poikkeuksetta velvollisuudentuntoisina sankareina eikä sodan päämäärää juurikaan kyseenalaisteta – vihollisethan ovat sentään natseja. Kaikki muuttui Vietnamin sodan herättämien tunteiden jälkeen ja myöhemmin Vietnam-elokuvien kriittinen sotakuvaus siirtyi myös Irakin sotaa käsitelleisiin leffoihin.

Yksi merkki American Sniperin erilaisuudesta on, ettei kukaan elokuvan hahmoista hauku Kylea lapsenmurhaajaksi – jollainen hän on – eikä päähenkilö komennuksiensa jälkeen vaikuta tuntevan kummoistakaan syyllisyyttä teoistaan. Kun Kyle Irakissa ollessaan ampuu lapsen, katsojille tehdään kranaattia vilauttamalla selväksi, että ilman hänen nopeaa ratkaisuaan joku omista olisi kuollut. Sodan mielettömyys ja vihollisten inhimillistäminen jäävät paitsioon. Muut sotilaat ovat hänen sihdistään aidosti kiitollisia.

Irakin sotaa ei ole aiemmin kuvattu tällä tavalla, ja odottamaton veto on selvästi kannattanut. American Sniper oli viime vuoden kolmanneksi menestynein elokuva Pohjois-Amerikassa. Irakin sota on vielä tuoreessa muistissa ja monilla yhdysvaltalaisilla on veteraaneja lähipiirissään. Signaali tuntuu olevan, ettei suuri yleisö kaipaa amerikkalaissotilaiden syyllistämistä.

Vaikka Sniper jakaa mielipiteitä, se on silti vangitseva elokuva. Hyvää propagandaa. Kylen esittämistavasta voi olla montaa mieltä, mutta tarina on vahva ja Bradley Cooper pääosassa vakuuttava. Näkökulman rajaaminen on ollut useissa Eastwoodin viime vuosien elokuvissa ongelmana, mutta ei American Sniperissa, joka pysyy koko ajan kasassa eikä hukkaa matkalla sydäntään.

Todellisia hahmoja käytettäessä on aina omat riskinsä ja American Sniper ottaa ne kaikki. Elokuva on taidetta, eikä sitä pitäisi sitoa liikaa todellisuuden raameihin. Toivottavasti katsojat osaavat kuitenkin suhtautua elokuva-Kylen urotekojen totuudenmukaisuuteen tietyllä varauksella.