No Time to Die kotikatsomo

Leffa pysähtyy kohtaan 23 minuuttia 55 sekuntia. Tässä on sopiva hetki kontemploida jo nähtyä. Enemmän pitäisi olla aina parempi totutulla jenkkikaavalla, ja nyt onkin todennettu historian pisintä ja samalla tylsintä alkukohtausta. Usein kaasu on ollut pohjassa ensimmäisistä kuvista alkuteksteihin asti, mutta nyt sekaan uitetaan saippuamaista kuhertelumatkailua, joka toki pohjustaa tarinaa mutta ei sovi kokonaiskuvaan räväkästä ja mukaan imevästä startista.

Takaisin ruudulle. On syytä tuijottaa pausella muutama ylimääräinen sekunti, mitä planssissa oikein lukee. Aivan oikein, Ian Fleming’s James Bond. Ei ohjaajan (Fukunaga), ei tuottajien (Broccoli, Wilson) eikä kässäröijien (Purvis, Wade, Fukunaga, Waller-Bridge) nimiä.

Vaikka kuinka olisi mukavaa ajatella James Bondin kanonisoituneen osaksi meidän kaikkien yhteistä populäärikulttuurikuvastoa, ei se niin mene. Kysymys kuuluukin: vastaako elokuvassa nähty väsähtänyt ja perhenössöytynyt hahmo enää Flemingin energistä luomusta? Bondia on hiottu niin särmättömäksi, että häntä ei miellä enää kovin jännittäväksi tai yllättäväksi. Satunnaista irtoseksiä ei tietenkään voida enää sallia, etenkään kun se ei sovellu kasvaville Kiinan eikä Intian markkinoille.

No Time to Dien peruskuvio toistaa samaa mantraa, mitä on koettu jo kahdessakymmenessäneljässä aiemmassa leffassa. Suuruudenhullu pelle pelokas haluaa keventää maapallon kantorasitetta. Suunnitelmissa kangastelee massiivinen bioaseisku, jonka 007 tietenkin yrittää estää. Koska luvattoman suuri osa pitkästä kokonaiskestosta valuu parisuhdekoukeroihin, varsinainen agenttitarina jää sivuraiteille. Rami Malekin esittämä pääpahiskin saapuu esiin myöhään (ainakin omilla kasvoillaan) ja vastaavasti tajuaa pikaisesti poistua hetken pyristeltyään autuaampiin lahtausmaailmoihin.

Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa -elokuvassa (1969) Bond solmii avioliiton ja antaa samalla puolisolleen lyhyen elinaikaodotteen ennusteen. Tässä kuvio toistetaan samankaltaisena, ja 2020-luvun hengen mukaisesti asetelma käännetään toisinpäin. Eri asia sitten se, miten ja millä tavalla Bond saapuu seuraksemme seuraavan kerran.

No Time to Dien skandijulkaisu ei sisällä mitään lisämateriaalia. Oivaa oheiskatsottavaa leffalle tarjoaisi dokumentti Being James Bond, jota valitettavasti ei tunnu enää mistään kotimaisesta striimipalvelusta löytyvän. Daniel Craig onnistui taas (kuten Spectressäkin) kuvausten aikana telomaan jalkaansa, mikä rajoitti hieman fyysisiä toimintakohtauksia. 

Ei voi välttyä vaikutelmalta, että elokuva on luotu enemmän Craigin kuin James Bondin ympärille. Jostain syystä No Time to Die on saanut K16 luokituksen, vaikka kolme aiempaa leffaa selvisi K12-tagilla.