Valmistujaiset valkokangas

Romanialainen Cristian Mungiu nousi laajempaan tietoisuuteen kymmenisen vuotta sitten Cannesissa Kultaisen palmun voittaneella elokuvallaan 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää (2007). Tarina kiellettyyn aborttiin päätyvästä nuoresta naisesta Ceausescun Romaniassa lukeutuu tämän vuosituhannen vaikuttavimpiin elokuvateoksiin. Niin ikään Cannesissa palkittu Yli vuorten (2012) jatkoi visuaalisesti ja kerronnallisesti samoilla linjoilla, mikä erottaa teokset Mungiun kahdesta muusta pitkästä elokuvasta, Occident (2002) ja Tarinoita kulta-ajalta (2009), jotka ovat parodioita Romanian kommunistihallinnosta.

4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää ja Yli vuorten kertoivat tavallisista ihmisistä, jotka joutuvat äärimmäisten valintojen eteen ilman aitoja vaihtoehtoja. Mungiun uusimmassa elokuvassa, Valmistujaiset (2016), tavalliset ihmiset ovat jälleen valintojen edessä, mutta tällä kertaa heillä on nykypäivän Romaniassa vaihtoehtoja tehdä myös toisin. Menneisyyden varjo on kuitenkin pitkä tavoissa, joilla asioita hoidetaan.

Valmistujaiset käsittelee arkista korruptiota, miten palvelus hyvitetään palveluksella. Pieneltäkin tuntuvalla toveriavulla voi olla suuret seuraukset, mutta sitäkin olennaisempaa on periaate.

Romanian kaltaisissa maissa, joita varjostaa synkkä hallinnon korruptio, periaatteella tuntuu olevan suurempi painoarvo kuin läntisen Euroopan hyvinvointidemokratioissa, joissa tunnistettua ja tunnustettua korruptiota on vähän tai ei juuri ollenkaan, kuten Suomessa. Täällä palvelukset ja sanattomat sopimukset ovat maan tapa, eivät korruptiota, ja jos vallankäyttäjien etiikkaa kyseenalaistetaan, tuntuvat he hermostuvan oudon helposti. Mungiun Romaniassa korruptioon sortuvat eivät hermostu, he tunnistavat taakkansa ja häpeävät etiikkaansa.

Valmistujaiset on tematiikaltaan ajankohtainen elokuva. Kyse ei ole vain kommunistihallinnon jälkeen demokratiaansa rakentavasta Romaniasta, vaan koko eurooppalaisesta toimintakulttuurista. Mungiun ruohonjuuritasolla lääkäri yrittää järjestellä tyttärensä koetuloksia suotuisiksi. Asetelman voi skaalata suoraan ylös vallan ylimmille portaille, joilla asioita järjestellään ja peitellään kulloinkin suotuisalla tavalla. Yhteiskunnan ala- yläportailla periaate ja tekojen tuomittavuus ovat samoja, mutta mittakaava ja seuraukset eivät.

Yhteiskunnallisesti tärkeän tematiikan rinnalla Valmistujaisten ihmissuhdekuvaukset vaikuttavat toissijaisilta. Mungiun aiemmissa draamoissa hahmot ovat olleet lähinnä sisällön rakennuselementtejä, mutta Valmistujaisissa ihmissuhteilla ja niiden tapahtumilla on suurempi merkitys, mitä Mungiun karu ja emootioita tietoisesti välttävä estetiikka ja kerronnan tyyli eivät täysin tue.

Mungiu välttää elokuvissaan katsojan emotionaalista ohjaamista. Hän pyrkii herättämään katsojassa ajattelua ilman tehokeinoja, ja aiemmissa elokuvissaan hän on onnistunut siinä hyvin – 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää -elokuvassa jopa mestarillisen hyvin. Mungiun pelkistetty kuvallinen kerronta ja leikkausten välttäminen kohtausten sisällä luovat illuusion dokumentaarisesta kerronnasta, vaikka tosiasiassa kyse on tarkoin suunnitellusta ja harjoitellusta kokonaisuudesta, jonka saumaton sujuvuus muistuttaa enemmän elämän seuraamista kuin perinteisen kertovan elokuvan katsomista.

Mungiun elokuvien kerronnan painopiste on tunnetta enemmän järjessä. Tämä ei ihmissuhteiden käsittelyssä välttämättä kanna kovin pitkälle, koska ihmisten teot ja reaktiot suhteessa läheisiinsä ja itseensä ovat usein enemmän tunteen kuin järjen ohjaamia. Valmistujaisten hahmojen tekemiä valintoja ja ratkaisuja voi yhteiskunnallisesta näkökulmasta katsoen käsitellä jopa samaistumisen kautta, mutta hahmojen valinnat ja teot ihmissuhteiden osalta jäävät vaikeammin käsiteltäviksi, motiiveiltaan paikoin jopa irrallisiksi.

Valmistujaisissa tunnepitoisten ratkaisujen välittäminen on jätetty lähes yksinomaan näyttelijöiden harteille, sillä käsikirjoitus, kerronta ja estetiikka enemmänkin välttelevät tunteiden esiin tuomista. Näyttelijöistä parhaiten vaativassa ja vaikeassa tehtävässä onnistuu keskeistä lääkäri-hahmoa esittävä Adrian Titieni. Hän kykenee hahmossaan ilmaisemaan sen henkisen myllerryksen, joka oikeita valintoja etsivän ulkokuoren alla vallitsee.

Valmistujaisten kokeminen riippuu pitkälti siitä, katsooko elokuvaa ihmissuhdedraamana vai yhteiskunnallista problematiikkaa puntaroivana pohdintana. Sen voi katsoa kumpanakin, mutta jälkimmäisessä katsomiskontekstissa elokuva on vahvimmillaan. Tätä tukee Mungiun yhä sujuvammaksi hioutunut kuvallinen kerronta, jolle on tyylissään vaikea löytää vertaista.