Siivekäs ystävä

Disneyn uusi trendi lähteä versioimaan vanhoja animaatioklassikoitaan näytelmäelokuviksi on saanut ristiriitaisen vastaanoton. Tuhkimon tarinan ja Viidakkokirjan kaupalliset menestykset ja positiiviset kritiikit ovat kuitenkin taanneet sen, että linjasta tuskin ollaan poikkeamassa vähään aikaan. Ensi vuonna ensi-iltansa saa Kaunottaren ja hirviön näytelmäversiointi ja tulevien elokuvien julkaisulistaan on ehtinyt kopsahdella Pienen merenneidon, Aladdinin ja Mulanin kaltaisia nimikkeitä.

Pete’s DragonNyt ilmestyvä Pete ja lohikäärme Elliott on kuitenkin pesän selkeä outolintu. Kyseessä on uudelleenversiointi Disneyn samannimisestä musikaalielokuvasta 1970-luvun lopulta, joka – huolimatta aikakautensa keskitasoisesta lippumenekistä – ei ole koskaan kuulunut Disneyn näyteltyjen filmatisointien muistettavimpaan päähän.

Vähemmän tunnettuja näytelmäelokuviaan Disney on toki paketoinut uusiin kuoseihin aiemminkin. Ansa vanhemmille (1961), Freaky Friday (1976) ja Pako taikavuorelle (1975) ovat kaikki saaneet jonkinlaisen uusintaversionsa viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Pete ja lohikäärme Elliott on kuitenkin toteutettu samoilla laatustandardeilla kuin Disneyn animaatioelokuvien näytelmäversioinnit. Lopputulos on taiten tehty mutta kovin yllätyksetön lastenelokuva.

Pete’s DragonPete (Oakes Fegley/Vilppu Uusitalo) on nuori poika, joka on menettänyt molemmat vanhempansa auto-onnettomuudessa. Metsän siimekseen eksynyt lapsi saa ystävän puiden keskellä hamuilevasta jättiläismäisestä lohikäärmeestä. Yhdessä vihreän pedon kanssa poika jää asumaan metsän perälle eristäytyneenä muista ihmisistä.

Vuosien myötä Pete törmää ikäiseensä tyttöön Natalieen (Oona Laurence/Sanna Norra), jonka isä Jack (Wes Bentley/Ilkka Villi) sekä tämän naisystävä Grace (Bryce Dallas Howard/Maria Järvenhelmi) ottavat pojan luoksensa asumaan. Samalla huhut metsässä piileksivästä lohikäärmeestä kiirivät kyläläisten tietoisuuteen, mikä herättää myös kiinnostuksen Jackin mainehakuisessa metsuriveljessä Gavinissa (Karl Urban/Aku Laitinen).

Pete’s DragonAlkuperäinen musikaali oli tarinallisesti äärimmäisen löyhä kokonaisuus. Sen ylimittaista kestoa pitivät yllä lähinnä eläväiset musiikkinumerot ja vaivaannuttava slapstick-huumori. David Loweryn ohjaama uusversiointi ottaa tähän selvän pesäeron rakentaen Viidakkokirjamaista asetelmaa pienestä villipojasta, joka päätyy keskelle puutaloudesta elantonsa tienaavaa kyläyhteisöä.

Elokuvana se on lähtöteostaan huomattavasti siedettävämpi ja ehyempi, mutta upottaa samalla itsensä kaavamaisuuksien kehikkoon. Useaan kertaan nähtyyn ”poika ja hirviö” -tarinaan ei saada tuotua oikeastaan mitään uutta.

Pete’s DragonMetsurien ja metsässä asuvan lohikäärmeen välisestä yhteenotosta ammennetaan hyvin ohutta luonnonsuojelusanomaa ja lentävän satuhahmon kautta kehotetaan uskomaan mahdottomiin. Kaikki kuitenkin lopulta kietoutuu Disneyn tyypillisen perhetematiikan ympärille.

Nuorelle yleisölle suunnattu teos elääkin pitkälti karvaturkkisen Elliottin varassa. Koiranpentumainen luomus hehkuu sympatiaa ja tunteikkuutta, minkä vuoksi miimisestä pedosta on kovin vaikea olla pitämättä. Digitaalinen hirviö jättääkin auttamatta varjoonsa elokuvan pahvista veistetyt ihmishahmot, joita yhdellä nuotilla viritetyt näyttelijät eleettömästi tulkitsevat.

Pete’s DragonVaikka turhankin tutut kehykset estävät Pete ja lohikäärme Elliottia nousemasta lentoon, niin mistään mahalaskusta on silti vaikea puhua. Loppufinaalin lämminhenkinen lunastus on omiaan ostamaan kyynisemmänkin puolelleen, vaikka lastenelokuvien konventiot ja Loweryn ohjauksen persoonattomuus sitä kulkunsa aikana rokottavatkin. Hyväsydäminen kokonaisuus ei ole millään muotoa ihmeellinen, mutta tarjonnee silti antoisan elokuvaelämyksen nuorelle kohderyhmälleen.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,5 / 2 henkilöä