Arrival valkokangas

Kanadalainen Denis Villeneuve kuuluu tämän hetken kiinnostavimpiin ohjaajanimiin. Häneltä on jo nähty useita yhteiskunnallisesti kantaa ottavia ja tiivistunnelmaisia teoksia, kuten Lähi-itään sijoittuva oidipaalinen perhesuhdetutkielma Incendies (2010) sekä ennakkoluuloja ja kostomentaliteettia käsitellyt sieppaustrilleri Vangitut (2013). Silloinkin kun aihe on ollut kaavamaisempi, on ohjaaja käsitellyt sitä kiinnostavalla otteella – tästä esimerkkinä huumesodan mielettömyyttä intensiivisesti naisnäkökulmasta kuvannut rikosjännäri Sicario (2015), joka oli yksi viime vuoden parhaita elokuvia.

Villeneuven aiempaa filmografiaa vasten uutuus Arrival on kiinnostava tapaus, sillä se edustaa ohjaajalle uutta aluevaltausta – tieteiselokuvaa. Ted Chiangin novelliin perustuvan teoksen tarina kuulostaa päällisin puolin tutulta: eri puolille planeettaamme laskeutuvat muukalaiset ovat vaarassa aiheuttaa läsnäolollaan joukkopaniikin, ja kielitieteilijä Louise Banks (Amy Adams) hälytetään apuun tulkitsemaan olentojen lähettämiä viestejä. Ovatko vierailijat liikkeellä hyvin vai pahoin aikein? Tämä Banksin täytyy henkensä uhalla selvittää yhdessä matemaatikko Ian Donnellyn (Jeremy Renner) kanssa ennen konfliktin syttymistä.

Villeneuven elokuva vaikuttaa aluksi moraliteetilta ihmiskunnan ymmärtämättömyydestä sekä kyvyttömyydestä kommunikoida ja toimia yhdessä omaksi parhaakseen – tämä aihehan on ollut tieteiselokuvien peruskauraa jo kylmän sodan ajan klassikkojen, kuten Uhkavaatimus Maalle (1951), päivistä lähtien.

65 vuotta myöhemmin, kaikki kansat tavoittavan massamedian aikakautena, kyseinen teema näyttäisi paradoksaalista kyllä olevan ajankohtaisempi kuin koskaan, kuten Arrivalin sisältämät kuvat tuntemattomasta uhasta raportoivista uutislähetyksistä, niistä villiintyvistä väkijoukoista sekä keskenään yhteisymmärrykseen pääsemättömistä eri suurvaltojen johtajista osoittavat.

Elokuvan puolivälin tienoilla katsojalle aletaan kuitenkin vihjata, mikä on ulkoavaruuden olioiden Banksille antama kieleen liittyvä ”lahja”, ja mahdollinen maailmojen sota -juoni tekee tilaa suuremmalle filosofiselle kysymykselle. Villeneuven teoksille tyypilliseen tapaan alta kuoriutuu samalla toinen, yksilön henkilökohtaisia valintoja käsittelevä taso. Tämän enempää yllätystä pilaamatta todettakoon vain, että – alkuperäisessä novellissa mahdollisesti paremmin toimiva – käänne tuntuu aluksi oivaltavalta, mutta jujun selvittyä teos tuntuu lepäävän hieman liikaa tämän yhden kortin varassa. Paljastuksen myötä tyylilaji myös vaihtuu Terrence Malickin viimeaikaiset teokset mieleen tuovaan maailmoja syleilevään sentimentaalisuuteen.

Kokonaisuutena hivenen epätasaiseksi jäävä Arrival on visuaalisesti upea ja tunnelmallinen mutta myös aavistuksen verran itseriittoisen maalaileva. Se ei siis ole tyylipuhdas täysosuma, mutta ei missään nimessä hutikaan. Toisaalta vaikka elokuva ei ehkä olekaan aivan niin fiksu ja moniulotteinen kuin miltä ensi näkemältä vaikuttaa, on se yhtä kaikki ajatuksia herättävä. Ennen kaikkea haastaessaan katsojan pohtimaan kaikkea aiemmin näkemäänsä se on enemmän kuin tervetullut vaihtoehto tavanomaisille matalamielisille tieteisrymistelyille, jollaista odottavat joutuvat nyt pettymään.