Sing valkokangas

Musiikintäytteinen varieteetunti Sing päättää vuoden 2016 animaation osalta. Sen energinen kohellus sopii uneliaisiin joulun ajan välipäiviin, mutta se jää kauas animaatiovuoden huippuhetkistä. Trollsien (2016) kanssa samoilla linjoilla kulkeva elokuva on aikuisempi kokonaisuus, joka keskittyy visuaalisen näyttävyyden sijasta tähdillä kirjailtuun äänimaailmaan.

Älykäs koalaherra Buster Moon (Matthew McConaughey) ei ole yrityksistään huolimatta tehnyt pyörittämästään teatterista sitä menestystä, josta hän on haaveillut lapsesta saakka. Hän päättää pelastaa maineensa ja rapistuvan rakennuksen laulukilpailun avulla, mutta kun ilmoitukseen eksyy muutama nolla liikaa, tulee kilpailusta suositumpi kuin hän osasi odottaa.

Ympäri kaupunkia elämästä valokeilassa haaveilevat isoa possukatrasta paimentava kotiäiti Rosita (Reese Witherspoon), piikikäs punkkari Ash (Scarlett Johansson), rikollisliigan jalanjäljissä kulkeva gorilla Johnny (Taron Egerton), ujo elefanttityttö Meena (Tori Kelly) sekä elämää suurempiin klassikkokappaleisiin ihastunut hiiri Mike (Seth MacFarlane).

Sing on täynnä vanhojen backstage-musikaalien energiaa. Ensi-iltaa kohden porskuttava produktio kohtaa jatkuvalla syötöllä uusia esteitä, joiden ei anneta hidastaa vauhtia. Elokuvaa varten sävellettyjä kappaleita löytyy vain yksi, mutta cover-versioista on tehty hauskoja sovituksia, jotka usein korostavat kontrastia kappaleen ja sitä esittävän eläimen välillä. Helposti julkkiskaraoken puolelle lipsahtava elokuva olisi kuitenkin voinut keskittyä lauluissaan pitempiin hetkiin, sillä nyt laulut on silputtu lyhyiksi näytteiksi. Musikaalielokuvassa kummallista onkin, että se sisältää vain muutaman kokonaisuudessaan esitettävän kappaleen.

Singissä on rakennettu Zootropolisin (2016) tavoin kaupunkia, jossa eläimet elävät sovussa keskenään. Samalle yhteiskunnalliselle tasolle se ei yritä päästä, mutta varsinkin elokuvan alussa viljellään mukavasti pieniä yksityiskohtia kaupunkielämästä, jossa eri eläinlajit on otettu huomioon. Loppujenlopuksi eläinhahmot ovat juonen kannalta yhdentekeviä. Niitä käytetään vitseinä, jotka liittyvät eläinlajeihin yhdistettäviin odotuksiin ja niiden pyörtämiseen tai liioitteluun. J-poppia rallattavat, kielitaidottomat kettutytöt tai venäläiset mafiakarhut taas ammentavat sisältönsä kansallisista stereotypioista, jotka elokuvassa toimivat epätasaisella menestyksellä.

Vaikka alkuperäinen idea Singissä on hyvin simppeli, niin kilpailijoiden yksityiskohtaiset tarinat harhautuvat välillä liian kauaksi. Elokuva tarjoaa vauhtia ja huumoria, mutta siitä ei löydy murustakaan omaperäisyyttä. Tähtinäyttelijöillä täytetty varieteetunti on yhtä kunnianhimoinen kuin optimistisen koalan bisnessuunnitelmat, joissa kyynisellä rahastuksella yritetään vedota suuriin massoihin. Jos korean pinnan alle kurkkaa, niin Singin ytimestä löytyy pelkkää höttöä. Vauhdin ja kimalteiden voi kuitenkin antaa viedä mukanaan, eikä elokuva erottele katsojiaan iän perusteella.