Vakava leikki valkokangas

Ruotsalaisdraama Vakava leikki perustuu Hjalmar Söderbergin vuonna 1912 kirjoittamaan romaaniin. Kirja on filmattu kahdesti ennen Pernilla Augustin uusinta versiota. Söderbergin 1900-luvun alkuun sijoittuvaa kirjaa on verrattu psykologisena romaanina Dostojevskin teoksiin. Hahmot joutuvat keskelle melodraamaa, jonka avaaminen ei onnistu ilman sydänsärkyä tai ruumiita.

Arvid Stjärnblom (Sverrir Gudnason) on Tukholmaan muuttanut maalaispoika, joka saa töitä päivälehdestä oikolukijana. Vieraillessaan taitelija Stillen kotona hän rakastuu tämän tyttäreen Lydiaan (Karin Franz Körlof). Tunne on molemminpuolinen, mutta eliittiin kuuluva taidemaalari karsastaa köyhää Arvidia. Taiteilija kuitenkin kuolee, eikä näennäisesti mikään ole enää parin onnen edessä.

Arvid ei kuitenkaan halua vielä naimisiin, koska hänen tulonsa eivät riitä uuden perheen elättämiseen. Ilman elättäjää jäänyt Lydia nai rahapulassaan varakkaan vanhanpojan ja pettynyt Arvid päätyy sydänsurussaan naimisiin Dagmarin (Liv Mjönes) kanssa. Dagmarin vanhemmat ovat äkkirikastuneita, eivätkä siksi karsasta kulttuurikriitikkona työskentelevää Dagmaria tämän tulojen takia. He auttavat parin alkuun ja pian Arvid elelee koreassa asunnossa kauniin vaimonsa ja lastensa kanssa.

Ongelmat alkavat, kun Arvid ja Lydia taas vuosien jälkeen kohtaavat toisensa ja päätyvät sänkyyn. Rakkaus on aitoa, mutta sen edessä on enemmän esteitä kuin koskaan ennen. Avioliitot, lapset, aiemmat irtosuhteet. Esteitä riittää, ja lopulta hahmot joutuvat priorisoimaan elämäntavoitteensa uusiksi.

Juoni on toimivaksi testattu ja sanalla sanoen mainio. Sen peruselementtien universaaliudesta kertoo, että tarina toimii edelleen, vaikka sata vuotta vanhaa kirjaan perustuukin.

Augustin versiossa raha merkitsee kaikkea. Taustalla väijyy jatkuvasti kommunismin ja vasemmistolaisuuden nousu, ja vaikka aatteeseen ei missään vaiheessa suoraan pureudutakaan, sen toistuva mainitseminen heittää tarinan ylle varjon, joka korostaa teemoja yhteiskunnasta, rahasta ja sosiaalisista luokista.

Elokuvan hienoimmat kohtaukset sijoittuvat oopperaan, jossa rahvaan joukossa istuva Arvid näkee parvekkeella paremman väen keskuudessa istuvan Lydian, ja heidän katseensa kohtaavat. Myöhemmin sama kohtaus toistuu, mutta tällä kertaa asetelma on vaihtunut: vaurastunut Arvid istuu vaimonsa kanssa parvella ja katsoo alaspäin köyhää kommunistikirjailijaa tapailevaa varatonta Lydiaa. Tai varatonta ja varatonta, hän saa mieheltään elatusmaksua ja hänellä on varaa käydä oopperassa, mutta siitä huolimatta hänen asemansa on heikko. Lydia on tässä vaiheessa eronnut ja lapsensa hylännyt nainen, eikä aikakausi ollut paras mahdollinen. Naisten äänioikeudesta käytiin vielä kiivasta keskustelua Ruotsissa, eikä sekään toteutunut ennen vuotta 1919.

Aikaa taittava juoni etenee nopeasti ja sekä Arvidin että Lydian näkökulmat tuodaan hyvin esiin. Näyttelijät tekevät hyvää työtä. Hankala suhde, johon rakastunut pari omien ”järkevien” avioliittojensa kautta päätyy, tekee asetelmasta kutkuttavan ja viattomat rakastajat kasvavat ja kyynistyvät vuosien vieriessä uskottavasti.

Vakava leikki on kuvattu poikkeuksellisesti 4:3-kuvasuhteella eikä ratkaisulle ole oikeastaan mitään kerronnallisia perusteita, joihin on totuttu, kun vastaavaa kuvasuhdetta on 2010-luvulla käytetty. Esimerkiksi Xavier Dolanin Mommyssa (2014) laatikkokuvasuhdetta käytettiin hahmon henkisten ongelmien kuvaamiseen ja Wes Andersonin Grand Budapest Hotelissa (2014) eri aikatasojen erottamiseen. Artistissa (2010) kuvasuhde oli perua mykkäelokuvista, joita se pyrki imitoimaan, mutta Vakavassa leikissä kuvasuhteen valinnalle ei tunnu olevan mitään erityistä syytä. Sommittelu on kuitenkin tehty kuvasuhdetta silmälläpitäen ja siihen tottuu nopeasti. Laatudraaman ystävien ei pitäisi pettyä.