Historia herää henkiin

Museoissa käyminen on kiehtovaa, varsinkin jos museo on tarpeeksi suuri ja ainutlaatuinen. Vierailu New Yorkissa sijaitsevassa Natural History Museumissa ei ole aivan jokapäiväistä leipää, joten onneksi museoon voi tutustua edes Yön museossa myötä. Tutustumiskierroksen tarjoaa ohjaaja Shawn Levy.

Doane Gregory - © 2006 20th Century FoxBen Stilllerin tähdittämä elokuva kertoo museon uudesta yövartijasta, joka huomaa ensimmäisenä työvuoronaan, että kaikki museon näyttelyesineet heräävät henkiin muinaiselle faaraolle kuuluneen kivilaatan ansiosta. Historiaa vastaan voi taistella vain historialla, joten Stillerin on ensin tutustuttava museon eri osastoihin ja ihmiskunnan historiaan jotta yöllinen elämöinti saadaan aisoihin. Apuna toimii presidentti Rooseveltin vahapatsas, jota esittää aina laatutyötä tekevä Robin Williams.

Haittaa tuottavat niin verenhimoinen hunni Attila kuin tulia sytyttelevät luolamiehetkin, ja lilliputtien kokoiset roomalaiset ja lännen cowboyt aloittavat kaiken kukkuraksi avoimen sodan. Napit vastakkain olevat militaristiset miniatyyrit, cowboy-johtaja Jedediah (Owen Wilson) sekä roomalaiskenraali Octavius (Steve Coogan) päätyvät lopulta parhaiksi kaveruksiksi perinteisten kaverusleffojen parodisessa hengessä.

Doane Gregory - © 2006 20th Century FoxKepeä ja kirjaimellisesti historiallinen perusjuoni on rakenteellisesti ennalta arvattava kohellus, joka korostaa amerikkalaisia perhearvoja sekä hyvässä että pahassa. Hyvässä sikäli, että elokuva korostaa tavallisen mattimeikäläisen merkitystä ja toteaa, että vain jotkut syntyvät suurmiehiksi, mutta muut joutuvat itse kasvamaan ja vastaamaan haasteisiin. Pahassa sikäli, että Stillerin hahmon täytyy ensin olla sankari ennen kuin hänen poikansa voi arvostaa ja kunnioittaa häntä. Luusereille ei ole käyttöä.

Yö museossa on tarkoitettu koko perheelle, mikä tarkoittaa että lapset ja lapsenmieliset voivat nauttia rauhassa koiran lailla käyttäytyvistä dinosaurusluurangoista, pissaavista apinoista ja vauhdikkaasta slap stick -komediasta. Aikuisten viihdyttämiseksi käsikirjoitus on varustettu sekä erilaisilla viittauksilla viihdekulttuuriin että härskeillä pikkutuhmuuksilla kuten "apinan läiskimisellä" ja viittauksilla erääseen nimeltä mainitsemattomaan homocowboy-melodraamaan.

Doane Gregory - © 2006 20th Century FoxOma lukunsa ovat entiset yövartijat, jotka eivät ole sitä miltä aluksi näyttävät. Elokuvan ehdottomasti parhaista suorituksista vastaa todellinen ikämiesryhmä, joka varastaa show’n joka käänteessä. Yli 80-vuotias Dick Van Dyke hehkuu karismaa ja komiikkaa kuin ydinvoimala, ja vanhan herran silmissä on sitä samaa pilkettä joka on lumonnut aina Maija Poppasen (1964) ajoista asti. Mukana on myös pieni suuri mies Mickey Rooney, jonka bulldogmaista menoa ei estä edes kunnioitettava 86 vuoden ikä.

Sympaattinen mutta lattea Stiller jää vääjäämättä vastanäyttelijöiden jalkoihin, eivätkä juonenkäänteetkään juuri pääse yllättämään, silti Yö museossa jättää selvästi positiivisemman jälkimaun kuin mihin sen resurssit riittäisivät. Historiantuntemuksen merkityksen korostaminen, lämminhenkisyys, toimiva fyysinen komiikka sekä ikämiesten vahva tyylittely tekevät tavanomaisesta elokuvasta pykälän paremman kuin mitä kuvitella saattaisi.

Vielä kun pääsisi itse viettämään New Yorkin museossa päivän – tai yön.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 1,7 / 3 henkilöä