The Odyssey valkokangas

”Kerro minulle, Muusa, tuosta neuvokkaasta miehestä, joka harhaili pitkään sen jälkeen, kun oli hävittänyt Troijan pyhän kaupungin.”

Christopher Nolan tavoittelee eeppisen kerrontansa huipentumaa tulkinnallaan länsimaisen kirjallisuuden avainteoksesta, Homeroksen Odysseiasta (750–650 eaa.). The Odyssey (2026) seuraa Ithakan kuninkaan (Matt Damon) vuosikymmeniä kestävää kotimatkaa Troijan sodasta, johon mahtuu vaarallisia meriseikkailuja, tuntemattomien kansojen kohtaamisia sekä vankeutta Kalypson (Charlize Theron) saarella, josta käsin mies kertoo tarinaansa. Samaan aikaan Ithakassa vaimo Penelope (Anne Hathaway) ja poika Telemakhos (Tom Holland) joutuvat kamppailemaan Odysseuksen paikkaa havittelevia Antinoosin (Robert Pattinson) johtamia kilpakosijoita vastaan.

Odysseia on filmattu useasti aiemminkin aikansa tähtinäyttelijöiden kanssa, vaikkei samassa mittakaavassa Nolanin teoksen kanssa. Viimeisimmät näistä ovat alkuteokselle uskollinen Andrei Konchalovskyn melodramaattinen minisarja vuodelta 1997 sekä eepoksen huipentavaan kotiinpaluuseen keskittyvä Uberto Pasolinin The Return (2024).

Homeroksen ajan kulttuuria, tapoja ja uskomuksia heijastelevasta muinaiskreikkalaisesta runoelmasta käsikirjoituksen muokannut Nolan hyödyntää aiemmille sotaelokuvilleen tuttua kerrontatapaa. Näkökulmat ja aikatasot vaihtuvat aikarakennetta murtaen sekä alkuteoksen kerrottuja ja laulettuja tarinoita mukaillen. Näitä lauluja Odysseuksesta tulkitsee muutamassa kohtauksessa räppäri Travis Scott.

The Odysseyn tavoitteena on ollut saavuttaa realistinen pronssikautisen eepoksen ja fantasiatoimintaelokuvan yhdistelmä. Valkokankaalle välittyvästä kunnianhimostaan huolimatta Nolan valitettavasti kadottaa Homeroksen alkuteoksen hengen pyrkimällä modernisoimaan sen sanomaa nykyajan Yhdysvaltoja heijastavin paraabelein sotatraumojen vaikutuksesta ja imperiumien murentumisesta.

Alun tekstiplakaatti: “A time of apparent magic” asemoi elokuvan ennemmin Taru sormusten herrasta henkiseen mystiseen fantasiamaailmaan kuin antiikin Kreikkaan. Tässä mielessä elokuvan ennen julkaisuaan kohtaamat syytökset epäautenttisuudesta tuntuvat triviaaleilta. Jumalten hallitsemassa kulttuurissa heidän vaikutuksensa ei silti näy eikä tunnu riittävästi Odysseukselle ilmestyvää jumalatar Athenaa (Zendaya) ja Zeuksen laeista puhumista lukuun ottamatta. Tämä vie samalla vie pohjaa ajatukselta jumalia uhmaavien ihmisten kokemasta rangaistuksesta.

Nolanin nykyinen vakiokasvo Damon on oiva kunniallisen Odysseuksen roolissa, jonka kärsimykset näkyvät enemmän miehen kasvoilla kuin tämän lihaksikkaana pysyvässä ruumiissa. Tähtiä kuhiseva näyttelijäkaarti tekee vakaata työtä kuin kaleerin miehistö, mutta kukaan ei nouse erityisen mieleenpainuvaksi ja monet hukataan sivurooleihin, kuten Charlize Theron ja Zendaya. Robert Pattinson taas lähinnä ärsyttää ylinäyttelemällä kieroa Antinoosia.

Kokonaan IMAX-kameroilla kuvattu upealta näyttävä elokuva kulkee Ludwig Göranssonin pauhaavan ja tunnelmoivan musiikki säestämänä toimintakohtauksesta toiseen. Elokuvalla on ongelmia kerronnan rytmityksen kanssa monien osuuksien jatkuessa tarpeettoman pitkään ja toisten unohtuessa pitkäksi aikaa. Kreikan saaristossa paljolti kuvatun elokuvan vaikuttavampia hetkiä ovat kohtaaminen Kykloopin luolassa sekä Troijan valtaus ja uusia merkityksiä saava hevoshuijaus.

The Odyssey on visuaalisesti ja tuotantoarvoiltaan poikkeuksellisen hieno eepos, jollaisia näkisi nykyisten blockbustereiden aikakaudella mielellään useamminkin. Nolan ei vain vaikuta olevan sinut kertomansa tarinan kanssa. Ulkoisten puitteiden loistaessa jää kertomuksen sydän yhä matkalle merten taa.