Kiss of the Spider Woman – Hämähäkkinaisen suudelma kotikatsomo

Pako sortavasta todellisuudesta elokuvallisen fantasian ihmemaahan on keskiössä Bill Condonin musikaalielokuvassa Hämähäkkinaisen suudelma (Kiss of the Spider Woman, 2025). Manuel Puigin romaaniin El beso de la mujer araña (1976) ja Terrence McNallyn siitä kirjoittamaan musikaaliversioon vuodelta 1992 pohjaava elokuva rinnastaa Argentiinan sotilasdiktatuurin toisinajattelijoiden ja seksuaalisten vähemmistöjen sortamisen studiokauden klassisten elokuvien tarjoamaan eskapismiin.

Argentiinan sotilasjuntan toteuttaman likaisen sodan jälkimainingeissa vuonna 1983 transnainen Luis Molina (Tonatiuh) tuomitaan säädyttömyydestä vankilaan, jossa hän saa sellikaverikseen vallankumouksellisen Valentín Arreguin (Diego Luna). Heidän välilleen rakentuva suhde joutuu koetukselle vankilanjohtajan vaatiessa Molinaa vakoilemaan Arreguinia saadakseen tämän paljastamaan toverinsa. Pakopaikan tarjoaa Molinan ystävälleen kertoma Hollywood-musikaali The Kiss of the Spider Woman, jossa esiintyy näyttelijä Ingrid Luna (Jennifer Lopez).

Condonin teoksen taustalla kummittelee Héctor Babencon vuonna 1985 ohjaaman samaan aiheeseen pohjaavan unenomaisen elokuvan varjo, joka inspiroi vahvasti musikaaliversiota. Molinaa alkuperäisessä elokuvassa esittänyt ja roolistaan palkittu William Hurt loi vangitsevan hahmon, jollaisia ei aikansa elokuvissa oltu nähty. Taustaltaan rooliin paremmin sopiva latino ja queer Tonatiuh tekee sympaattisesta Molinastaan monitasoisen kiehtovan hahmon. Hänen kemiansa kokeneemman Lunan tulkitseman Arreguinin kanssa toimii hyvin, vaikka onkin hengeltään alkuperäisestä teoksesta poikkeava. Kirjailija Puigin omasta persoonasta inspiroitunut Molina on tämän hienoin luomus, jonka ristiriitaisuus ja kamppailu välittyvät tällä kertaa Tonatiuhin näyttelijäntyön kautta.

Tuottajanakin toimineelle Lopezille jää yksipuolisempi musikaalitähden ja sen antagonistin hämähäkkinaisen rooli, jossa laulu raikaa, mutta draama laahaa. Hänet on kuin luotu kyseisen latinokaunottaren ja filmitähden rooliin, mutta tästä huolimatta se jää pinnallisemmaksi suhteessa aiemman elokuvan Sônia Bragaan ja näyttämön Chita Riveraan. Lopezin Luna toimii naisen ideaalina jollainen Tonatiuhin Molina myös haluaisi olla. Tarinan keskiössä on juuri Molinan kasvu sekä itsensä arvostaminen ja hyväksyminen transihmisenä näitä sortavassa yhteiskunnassa.

Musiikkielokuvistaan Chicago (2002) ja Dreamgirls (2006) tunnettu Condon tekee hallitsemansa genren parissa jälleen varmaotteista elokuvaa, mutta ei onnistu yhdistämään teoksensa todellisuuden ja fantasian tasoja onnistuneesti. Vainon kuvaus jää vakavamielisen yksiulotteiseksi ja musikaali muoviseksi.

Laulu- ja tanssikohtauksissa, joihin Molina kuvittelee itsensä ja Arreguinin, on vain ajoittain vanhojen elokuvien kuten Vincente Minnellin musikaalien, tuntua. Siinä missä Barbencon elokuva käytti filmiviittauksiaan propagandaan ja B-elokuviin hienovaraisemmin ja temaattisemmin Condon on korvannut ne eskapistisella musikaalilla. Ratkaisu syö kerronnan merkitystasoja ja vie elokuvaa taiteellisemman lähestymistavan sijaan enemmän valtavirran suuntaan.

Condonin elokuvan mittakaava tuntuu vankilaan sijoittuvan tarinan aikaisempia hyvin intiimejä tulkintoja laajemmalta, muttei pysty hyödyntämään tätä puoltaan tarpeeksi. Narratiiviltaan se on uskollinen alkuperäisteokselle sekä musikaalille käyttäen sen näyttäviä koreografioita ja iskeviä lauluja kuten Her Name is Aurora, She's a Woman ja Where You Are.

Kiss of the Spider Woman toimiikin parhaiten klassikkotarinan tulkintana uudelle sukupolvelle, eikä nouse sen aikaisempien adaptaatioiden rinnalle kuin Tonatiuhin ja Lunan yhteen peluun osalta. Sen sanoma on kuitenkin tärkeä, elokuvien ja niistä kertomisen toimiessa pakokeinona synkästä todellisuudesta luoden uskoa valoisampien aikojen saapumiseen.