Evil Dead Burn valkokangas

Kuolleet demonit nousevat kuudennen kerran splatter-kauhuklassikon uusimmassa osassa Evil Dead Burn (2026). Ohjaaja Sébastien Vanicek tuo uuden ranskalaisen extreme-elokuvan sävyjä lähestyvän tulkintansa kandarialaisten demonien piinaamista ja suhteidensa kanssa kamppailevista ihmisistä. Korkkiruuvin tavoin kierroksiaan lisäävä teos kietoutuu yhden, elokuvasarjan kannalta keskeisen, Pricen perheen surunviettoon, sisäisiin jännitteisiin ja parisuhdeväkivaltaan.

Painajainen alkaa hektisesti nopein leikkauksin ja lähikuvin mahdollisista tuskaa aiheuttavista esineistä. Elokuva jatkaa samoissa maisemissa, järvellä, jonne Lee Cronin lopetti edellisen osan Evil Dead Risen (2023). Vanicek luo elokuvansa kieroutuneen tunnelman heti kättelyssä The Isle – saaren (2000) sadistisia koukkuja hyödyntäen. Tästä siirrytään ranskalaisen Alicen (Souheila Yacoub) ja amerikkalaisen Willin (George Pullar) väkivaltaisen suhteen päättävään iltaan, jonka seurauksena nainen ajautuu appivanhempiensa suvun karmaisevaan kokoontumiseen.

Ensimmäisen Evil Deadin (1981) pienimuotoisen ja kokeilevan independent-kauhuelokuvan juuria syleilevä Evil Dead Burn on häijyn suoraviivainen lisäys sarjaan. Philip Lozanon kieppuvan kameran ja lähikuvien sekä nopeiden leikkausten avulla tyylittelevässä elokuvassa Sam Raimin henki on vahvana mukana. Sarjan isänä yhä toimiva Raimi päätyi Vanicekin palkkaamiseen ohjaajaksi nähtyään tämän suljetun tilan hämähäkkikauhun Verminesin (2023). Äärimmäisyyksiin menevää gorea ja splatteria viljelevä Evil Dead Burn on sarjan ilkeimpiä osia, jossa ketään ei säästetä lapsia, vanhuksia ja lemmikkejä myöden.

Ryppyotsaisen silpomisen sijaan elokuva säilyttää ensimmäisten osien komediallisen otteen dialogin ja erityisesti hulvattoman Polly-isoäidin (Maude Davey) hahmon kautta, minkä takia teatterin penkissä kannattaa pysytellä myös lopputekstien ajan. Surevaa Edgar isää tulkitseva Erroll Shand taas on kasvoiltaan kuin luotu deadite-demoniksi.

Evil Dead Burn toimii itsenäisenä kauhuelokuvan, mutta sidotaan melko luontevasti sarjan aiempiin osiin viittauksilla Bruce Campbellin ikoniseen hahmoon sekä edelliseen elokuvaan, jonka tylsän kerrostalokauhun sijaan sarja pääsee taas oikeille raiteilleen eli nuorten aikuisten silpomiseen. Kaupungista ollaan päästy jälleen luonnon siimekseen, mökin sijaan suvun ränsistyneeseen kauhukartanoon. Riivausten rinnalle tuodaan maanläheisyyttä appivanhempien painajaismaiseksi muuttuvalla tapaamisella, johon monet voivat samaistua. Harvoin onkaan perheillallinen ollut näin häiritsevä lukuun ottamatta Texasin moottorisahamurhia (The Texas Chain Saw Massacre, 1974).

Vanicek ja leikkaaja Maxime Caro eivät aivan saa tasapainotettua kohtausten välisiä siirtymiä vaan eri lokaatioihin jakautuva toiminta töksähtelee ajoittain eteenpäin. Silti alle kahden tunnin lähes katkeamaton verinen kujanjuoksu onnistuu pitämään otteessaan poikkeuksellisen hyvin. Paletiltaan harmaata ympäristöä sekä veren ja tulen punaiseksi värjäytyvää taivasta katsoo mielellään. Äänimaailma tukee painostavaa tunnelmaa siinä missä Jacques Brelin kappale ”La chanson des vieux amants” (1967) toimii temaattisena ja tyylillisenä ratkaisuna Alicen voimaantumisen kokemusta vahvistaen.

Kauhugenren valtavirtaa edustavana elokuvana Evil Dead Burn ei ole erityisen omaperäinen tai kokeileva teos sen lainatessa häpeilemättä paremmiltaan, lopun yhteenotossaan jopa kauhuun päin kääntyvältä toimintaelokuva Terminator – tuhoajalta (1984). Viihdyttävänä splatter-elokuvana ja kesän laadukkaiden indie-kauhun edustajien joukossa se kuitenkin kaivertaa oman tyylitellyn ja anteeksipyytelemättömän verisen lukunsa kuolleiden kirjaan.