Sonny kotikatsomo

Jälleen on siirrytty kameran edestä kameran taakse. Tällä kertaa ohjaajataitojaan on kokeillut Nicolas Cage. Miehen debyyttiohjaus Sonny ei ole mikään pohjanoteeraus, vaan onnistuu haparoinneistaan huolimatta nostamaan itsensä esiin keskinkertaisuuden hetteiköistä.

Prostituution sanotaan olevan maailman vanhin ammatti. Elokuvissakin kyse on vanhasta aiheesta. Seksi ja itsensä myyminen ovat kiehtovia näkökulmia luodata mitä moninaisempia särmiä vallitsevasta yhteiskunnasta. Aiheeseen liittyy usein niin paljon arvolatauksia, että elokuvantekijät ovat vaikeiden valintojen edessä. Rohkeat linjaukset aiheuttavat pahennusta ja ovat siten taloudellisesti riskialttiita, toisaalla taas kaikkia miellyttävä kaunistelu syö aiheesta kaiken sanottavan. Monesti elokuvissa päädytäänkin kompromisseihin, jolloin viihdearvo säilytetään, mutta sanottava hajoaa epäyhtenäiseen kokonaisuuteen.

Cagen Sonny sijoittuu 1980-luvun alun New Orleansiin. Sonny (James Franco) palaa armeijakomennukseltaan kotiinsa, joka on äidin (Brenda Blethyn) pyörittämä iloinen talo. Sonny on äidin koulima naisten halut taidolla tyydyttävä miehen komistus, jonka äiti haluaisi takaisin "sorvin" ääreen. Sonnylla on kuitenkin muita suunnitelmia. Äidin palveluksessa olevan Carolin (Mena Suvari) ja Sonnyn välillä alkaa kipinöidä ja nurkissa häärii myös äidin miesystävä (Harry Dean Stanton).

Kyseessä on ihmissuhdetarina, jota ainoastaan väritetään prostituutiolla ja seksillä. Paul Schraderin American Gigolon (1980) kaltaista viiltävää havainnointia runsaan parin vuosikymmenen takaisesta yhteiskunnan materialisoitumisesta on Sonnylta turha edes odottaa. Myös New Orleansin hikinen atmosfääri jää kauas kulissien taakse. Näyttelijänä itsensä elättävälle ohjaajalle henkilöiden nostaminen keskiöön on tavallista ja ymmärrettävää. Paikoin elokuvan hahmot ovat hyvin kiinnostavia ja vakuuttavia, mutta jo seuraavassa käänteessä saatetaan mennä yli tai ali uskottavuuden vaatiman logiikantajun. Joko käsikirjoitus on ollut lähtökohdiltaan keskeneräisen sekava, josta ohjaajana kokematon Cage ei ole pystynyt tiivistämään esiin oleellista, tai elokuvaa on saksittu raskaasti leikkauspöydällä.

Esimerkiksi Sonnyn ja Carolin suhde on paikoin niin huonosti pohjustettu ja motivoitu, että katsoja ei voi kuin hämmästellä heidän äkkinäistä ja järjettömältä vaikuttavaa poukkoiluaan. Elokuvassa huomio on kiinnittynyt kokonaisuuden kustannuksella yksittäisiin kohtauksiin ja niiden impulsiivisiin roolisuorituksiin – sanoisiko à la Cage. Valitettavasti, vaikka James Franco tekee Sonnyna kohtalaisen roolisuorituksen, ei hänessä ole nuoren Geren kaltaista elokuvan tilaa haltuunsa ottavaa karismaa. Lisäksi tarina kaikkiaan on rasittavan ennalta arvattava, mutta loppuratkaisu on ylimääräisen pisteen arvoinen, samoin elokuvan musiikkiraita.

Dvd-julkaisu ei tarjoa kommenttiraitoja ihmeellisempää lisämateriaalia. Elokuvan ikärajaa K18 ei voi kuin kummastella, sillä tuskin miehen takapuolessa ja muutamassa tissiparissa on nykymaailman moraalikäsityksissä enää mitään vaivaannuttavaa. No, toki kyseessä on aikuisten elokuva ja kova ikäraja toiminee enemmän mainostavana lupauksena jostakin, jota elokuvassa ei kuitenkaan ole.