Kapteeni Corellin mandoliini kotikatsomo

Tiedättekö, miten erottaa italialaiset kreikkalaisista? No, kreikkalaiset puhuvat tietenkin englantia kreikkalaisella ja italialaiset italialaisella aksentilla. Kapteeni Corellin mandoliinissa asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertainen. Kuviota sotkevat päähenkilöinä äheltävät Nicholas Cagen (Snake Eyes, Face/Off, The Family Man) italialainen kapteeni, joka puhuu myös kreikkaa, ja Penelope Cruz (Blow, Vanilla Sky), jonka aksentti on eittämättä selkeän espanjalainen. Jos katsoja on elokuvan puoliväliin mennessä saanut edes hitusen tolkkua siihen, mitä kieltä nyt murretaan, voi hän siirtyä ihastelemaan - ah niin viehättävän kunnioitettavien - vanhojen kulttuurien elämää perijuurin amerikkalaisesta näkökulmasta. Eli kun kielivaikeuksista on päästy, on homma aika selvää pässinlihaa.

Hieman yli kaksituntiseksi venytetyssä muinaisten kulttuurien välisessä kilvoittelussa ovat juuri ne elementit, jotka amerikkalaisten säveltämässä oodissa asiaan kuuluvat. Kaunis kreikkalainen Pelagia (Cruz) on rakastunut väärään mieheen, minkä hänen isänsä vielä ääneen toteaa, ettei asia jäisi hitaimmallekaan katsojalle epäselväksi. Onneksi(?) syttyy sota ja paikalle saadaan joukko iloisia italialaisia ja parin pitkän silmäyksen jälkeen sotaan lähtenyt sulho unohtuu ja Pelagia löytää sen todellisen rakkautensa mandoliinia räpläävästä pilipalisoltusta.

Ei siis mitään uutta auringon alla. Jotta juttuun saataisiin vielä sopivaa kunniallisten kansojen ylistystä, yhdistävät Pelagian molemmat miehet voimansa arvatenkin eläimellisiä saksalaisia vastaan. Ja "avot", rakkaustarinaan on saatu yhdistettyä kunnian miehet, sankarilegenda ja uskomaton selviytymistarina - eikö amerikkalainen elokuva olekin ihmeellistä? Kaiken teennäisen siirappisuuden kruunaa vielä ansiokkaasti ennalta arvattava onnellinen loppu.

Mutta ei Kapteeni Corellin mandoliini mikään huono elokuva ole. Koko tarinassa ei ole yhtään ylimääräistä henkilöä, vaan tasan ne kahdeksan, jotka kansojen välisen ystävyyden ja eurooppalaisen sivistyksen kehdon täydelliseen kuvaukseen tarvitaan. Ja kun oppii erottamaan Nicholas Cagen eri aksentit toisistaan voi jo onnitella itseään hyvästä suorituksesta. Kokonaisuudessaan palkitseva elokuvakokemus!