National Treasure - kansallisaarre valkokangas

Jerry Bruckheimer -tuotannot tuntuvat kerta toisensa jälkeen toistavan itseään. Niinkin kivan televisiosarjan kuin alkuperäisen C.S.I.n tuottajan pitäisi uudistaa toimintaelokuvan muottiaan.

Benjamin Franklin Gatesin (Nicolas Cage) suku on etsinyt Temppeliherrojen aarretta jo kauan aikaa. Amerikan perustuslakikonventin jäseniä oli mukana piilottamassa omaisuutta Uudelle mantereelle, ja he jättivät vihjeitä kalleuksien löytämiseksi. Amerikan itsenäisyysjulistuksen takaa löytyy kartta, jota tavoittelevat muutkin kuin Franklin. Alkaa kilpajuoksu aarteen löytämiseksi.

Nicolas Cage on joskus, esimerkiksi David Lynchin Villissä sydämessä, tuntunut ihan mukiinmenevältä tähdeltä. Nykyään hän vaikuttaa lähinnä seipään nielleeltä. National Treasuressa hän on niin tohkeissaan sankarin roolistaan, että hyvä kun kävelemään pystyy. Sidekick Riley (Justin Bartha) tuo onneksi mukaan vähän itseironista meininkiä.

National Treasure on rakentamassa Yhdysvalloille kunniakasta historiaa, jonka kalleimman tunnuksen, itsenäisyysjulistuksen, ahneet eurooppalaisroistot ovat valmiita tuhoamaan. Nykyajan epävarmoina aikoina kansallisen itsetunnon pönkittäminen on taas muodissa. Päristely on termi, joka tulee mieleen. Erityisesti musiikki on yliärsyttävää, mukaylevää tättärää-sinfoniaa, joka tuhat kertaa tehdyn kuuloisena kuvastaa juonenkulun ennalta arvattavuutta mukavasti.

Elokuvassa on ihmeen paljon vaikutteita menestysromaani Da Vinci -koodin kirjoittajan Dan Brownin aiemmasta kirjasta Angels and Demons. Vapaamuurarien salaliitot, temppeliherrat, koodien ja symbolien tulkinnat aarteen löytämiseksi ovat tuttuja Brownilta. National Treasuressa on kauhea kiire paikasta toiseen, joten arvoitusten ratkaisu muuttuu epäuskottavan nopeaksi.

Romanttinen vastapuoli Abigail (Diane Kruger) näyttää ihan Laura Malmivaaralta ja pääkonna on Taru sormusten herran Boromir (Sean Bean).