Family Man - Perhe on paras valkokangas

Näyttelijä-ohjaaja Warren Beatty sanoi aikoinaan lahjakkaalle Edward Nortonille, että tämän olisi hyvä siirtyä ajoissa myös kameran taakse, jos aikoo yleensä joskus ohjata. Norton otti vinkistä heti vaarin ja työsti mukavan pappiskomedian Usko koetuksella (Keeping the Faith, 2000), jossa näytteli myös pääosan yhdessä Ben Stillerin kanssa. Tekisi mieli kuiskata Beattyn viisaat sanat myös 16. helmikuuta Suomen ensi-iltansa saavan Perhe on paras -elokuvan ohjaajalle Brett Ratnerille siitä yksinkertaisesta syystä, että tämän kirjoittajalla on ollut erikoinen kunnia kirjoittaa kaikista miehen ohjaustöistä tähän julkaisuun ja hänen elokuvansa ovat olleet poikkeuksetta kamalia. Älyvapaista actionkomedioista olisi vähitellen aika siirtyä muualle, jos tavoitteena on joskus ohjata vakavaakin viihdettä. Toimintakomedia sinänsä on parhaimmillaan erittäin nautittavaa katseltavaa, mutta jos roolihahmoihin ei yhtään panosteta, tulos jää auttamatta köykäiseksi. Tämä ongelma on kaikissa Ratnerin ohjaustöissä.

Ratner aloitti Rahalla saa -rainalla (Money Talks, 1997), joka oli taas eräs virstanpylväs Charlie Sheenin surulliseksi luisuneella uralla. Seuraavana oli vuorossa Jackie Chanin ja Chris Tuckerin tähdittämä Rush Hour (1999), jonka posketon menestys veti vertoja vain Chanin koomisille sirkustempuille. Nyt on siis vuorossa Perhe on paras, jossa Nicolas Cage huomaa, millaista hänen elämänsä olisi ollut, jos ei olisi aikoinaan jättänyt tuolloista morsiantaan Katea (Téa Leoni). Ei kovin omaperäistä. Valittaen on todettava, että jopa muinaisen Dallas-sarjan päätösjaksossa, jossa piru näyttää J.R.:lle, miten muu klaani ilman häntä olisi pärjännyt, oli enemmän imua. Mieleen tuli, että näitähän on nähty, mutta missä on liha luiden päälle?

Cage sentään yrittää kovasti muuttaa viime vuosien toimintaimagoaan hempeämpään suuntaan ja siitä hänelle kiitokset. Ratnerin tavanomaisia latteuksia sisältävä - Cagen ökyrikas pörssihai Jack Campbell toteaa hänellä olevan kaikkea, mitä vain tarvitsee, juuri ennen kuin hänet vedetäänkin tavalliseksi flanellipaitaiseksi pulliaiseksi oman työläisperheensä pariin - Perhe on paras on kuitenkin väärä työkalu tähän tarkoitukseen. Ratner ei saa näyttelijöistään, joiden määrä on muuten harvinaisen vähäinen tällaisessa komediallisessa elokuvassa, puristettua läheskään kirjoittajakaksikko David Diamond & David Weissmanin ilmiselvästi laadukkaan käsikirjoituksen vaatimaa omistautumista. Vain kokeneen sivuosanaaman Saul Rubinekin rutinoitu työskentely kannattelee elokuvaa sen loppuun asti.

Ratner näyttää yleisölleen seuraavaksi rahastuksenmakuisen Rush Hour 2:n, joten jo nyt tiedämme tuosta produktiosta kaiken oleellisen. Elokuva on kuitenkin siitä mukava taiteenlaji, että se kovin usein yllättää katsojansa. Taitaa kuitenkin olla liian optimistista toivoa sitä Brett Ratnerin kohdalla.