Saiturin joulu valkokangas

Charles Dickensin (1812-1870) jouluklassikkoa Christmas Carol on varioitu monin tavoin lähes kaikissa kertovan taiteen muodoissa. Osin Dickensin omakohtaisista elämänkokemuksistaan ammentama tarina on koskettanut inhimillisellä lämmöllään jo lukuisia sukupolvia. Elokuvasovituksia kertomuksesta on tehty jo elokuvan alkutaipaleelta lähtien. Pari vuotta sitten maailmanensi-iltansa saanut Jimmy Murakamin ohjaama piirroselokuva nähdään meillä nimellä Saiturin joulu tämän joulun animaatiotarjonnan avaajana.

Dickensin kertomuksen voima on hänen luomansa hahmo Ebenezer Scrooge, joka toimi Carl Barksin innoittajana maailman tunnetuimmalle ja kitsaimmalle pohatalle Roope Ankalle. Barksin versio Ebenezeristä eli Scrooge McDuck esiteltiin maailmalle Barks-klassikossa Joulu karhuvuorella vuonna 1947. Ne, jotka muistavat Roopen esitelleen sarjakuvaruudun sanat: "Tässä minä kyyhötän isossa autiossa majassani odotellen joulua - sitä löperöä aikaa, jolloin kaikki ovat olevinaan niin hyviä ystäviä. Pyh!" kykenevät helposti hahmottamaan sen tunnelman, joka Scrooge-hahmoon konkretisoituu niin Dickensin tarinassa kuin Barksinkin versiossa - ja kuten me kaikki tiedämme, kylmässä rahamiehessä on pilkahdus inhimillistä lämpöä.

Ebenezeriin kulminoituva kritiikki teollisuusyhteiskunnan synnyttämästä kapitalismista ja sen varjopuolista on säilyttänyt tehonsa yli puolitoista vuosisataa. Tosin 1840-luvulla välittämisen, antamisen ja jakamisen ideologialla oli joulunkin aikaan varmasti vilpittömämpi kaiku kuin 2000-luvulla, jolloin markkinoiden metkumaakarit ovat onnistuneet taikomaan samaisen ideologian loputtomaan ostamiseen velvoittavaksi kulutusajatteluksi. Hyvällä mielellä Saiturin joulun katsoo kuitenkin enemmän alkuperäisestä ja inhimillisestä näkökulmasta, sillä se korostaa arkisella tasolla oikean välittämisen ja toisten huomioimisen tärkeyttä. Raha on tarinassa enemmän vain ilkeä kuriositeetti.

Piirroselokuvana Saiturin joulu ei yllä tarinansa tasolle. Elokuva on kerrottu, sen historiallista statusta korostaen, Dickensin aikaisen reaalimaailman kehyksestä, johon itse tarina on animaationa upotettu. Ratkaisu on perinteikkyydessään hellyttävä. Animaatio on toteutukseltaan vähäilmeistä, hiljaista ja pastellinsävyistä, mikä todennäköisesti uuvuttaa karnevaaliväreihin ja vuoristoratavauhtiin totutettuja lapsikatsojia. Vanhemmille tämän animaation katsomiselämys on todennäköisesti lapsia eläväisempi ja tunteikkaampi. Tarina tekee elokuvan.