Surun kirkastama elämä

Nicolas Cage on Rob, Oregonin metsissä asuva entinen Portlandin alueen huippukokki, keittiömestari, jonka ravintoloista aikoinaan kaikki kohisivat. Nyt Rob elää vaatimattomassa mökissä luonnon keskellä etsien tryffeleitä yhdessä sikansa kanssa. Robin ja sian suhde on paitsi työtoveruutta myös ystävyyttä ja välittämistä, kuten ihmisen ja muunlajisen eläimen välillä parhaimmillaan voi olla. Sika pitää Robille seuraa, ja Rob lohduttaa sikaa yöllä kojoottien ulvoessa tämän pelätessä kuten koira voi pelätä ukkosta. Pig kuvaa Robin ja sian yhteiseloa suurissa metsissä paratiisina valtavalla inhimillisellä lämmöllä, mutta jo heti alussa katsoja alkaa aavistella pahaa.

PigJokainen eläimen kanssa huushollin ja elämän joskus jakanut tunnistaa välittömästi ja vaistonvaraisesti Robin tunteet, jos tämän elokuvan joskus sattuu näkemään. Sian tilalla voisi olla koira, kissa tai hevonen, jotka tunnistavat asuinkumppaninsa ja osaavat näyttää tunteita ja jakaa sanatonta lohtua ja rakkautta. Robin ja sian suhdetta voisi verrata Vaahteranmäen Eemelin ja possuressun mutkattomaan yhteiseloon Olle Hellbomin ohjaamassa klassikkoelokuvassa Vaahteramäen Eemelin metkut (Emil och griseknoen, Ruotsi 1973).

Amir (Alex Wolff) on nuori hipsteri joka toimittaa ravintoloille näiden kaipaamia luksustuotteita kuten tryffeleitä. Rob on hänen alkutuottajansa, jolle Amir antaa vastineeksi tryffeleistä vaatimattomia ruokatarvikkeita, joihin Rob on kuitenkin varsin tyytyväinen. Hän ei halua eikä tarvitse mitään muuta, hän on aivan tyytyväinen. Kaikki vaikuttaa olevan kunnossa, kunnes Robin sika ryöstetään keskellä yötä. Rob ei aio jättää asiaa sikseen ja pyytää Amirilta apua. Paratiisi on menetetty, on lähdettävä suureen kaupunkiin, missä ihmiset ovat menettäneet kosketuksen sisimpäänsä, siihen mikä on tärkeää.

PigJäljet johtavat Amirin isän Dariuksen (Adam Arkin) kotiin asti. Darius, hämärä bisnesmies ja ilmeinen gansteri, ei pidä poikansa kilpailusta samoilla tuotteliailla ravintolamaailman apajilla. Itse asiassa Darius ei oikein tunnu pitävän mistään tai kenestäkään. Hän lupaa rahaa vastineeksi Robin ryöstetystä siasta, ikään kuin se olisi mikä tahansa possu ja rahalla korvattavissa.

Enempää juonesta on tuskin sopivaa paljastaa, mutta ainakin itse onnistuin yllättymään suunnasta, jonka elokuva otti. Luvassa ei ollutkaan odottamani yhden miehen sota kaikkia vastaan, jossa Portlandin mafia olisi pistetty matalaksi tryffelinetsijäksi ryhtyneen entisen huippukokin toimesta, joka sattumalta on myös entinen huippukoulutettu merijalkaväen sotilas ja CIA:n värväämä black oppsien veteraani.

PigSen sijaan nasevasti nimetty Pig kertoo tunteista, surun ja menetyksen merkityksestä elämässä, sen puhtaan ytimen ymmärtämisessä. Se kertoo myös tuttujen hajujen ja makujen nostattamista tunnemuistoista ja siitä kuinka surun joskus laannuttua käsiteltävään muotoon saattaa kirkastua se, mikä oli ja on tärkeää. Emme ehkä tarvitsekaan niin paljon kaikkea ympärillemme, vähempikin riittää, vain harvat asiat ovat todella tärkeitä.

Michael Sarnoski on elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja, josta toivottavasti vielä kuullaan lisää. Ensimmäiseksi pitkäksi elokuvaksi Pig on hieno, hillitty ja hallittu kokonaisuus, joka uskaltaa kaiken lisäksi irtautua tavanomaisesta kostofantasiagenrestä, jolla toki silläkin on oma tärkeä sijansa elokuvien joukossa. Kuvan puolelta voisi ehkä moittia kovin tummia sävyjä varsinkin elokuvan alussa. Valaistuksen puolesta ollaan jo lähellä dogma-elokuvia, mutta kyse on ohjaajan valinnasta ja näkemyksestä, joka korostaa luonnon ääniä. Joskus täysin pimeä valkokangas toimii parhaiten.

PigKoska olen ollut Nicolas Cage -fani jo David Lynchin Villi sydän (Wild at Heart, 1990) -elokuvasta asti, tyydyn vain toteamaan, että Cage on jälleen mies paikallaan. Cagen olemus on räjähtänyt ja takkupartainen, kuten oudon kiehtovassa Panos Cosmatoksen ohjaamassa elokuvassa Mandy (2018), jonka arviossa kehuin Cagea oikein olan takaa. Paatoksellinen hehkutus jääköön siis tällä kertaa väliin. Vaikka miestä näyttelijänä joskus moititaankin yksi-ilmeisyydestä, niin joskus yhdelläkin ilmeellä pärjää aika pitkälle. Nicolas Cage ei ilmeisesti koskaan kieltäydy työtarjouksesta, joten ei liene hänen vikansa, jos matkalle sattuu myös heikompia käsikirjoituksia.

Adam Arkin on Dariuksen roolissa vähäeleisen uskottava kuten aina. Arkin ei näyttele ensimmäistä kertaa ravintolamaailmaa sivuavissa rooleissa. Moni saattaa muistaa hänet yhdestä kaikkien aikojen parhaasta draamakomediasarjasta Villi Pohjola (Northern Exposure, 1990–1995), jossa hänen hahmonsa oli Vietnamin sodan veteraani ja huippukokki. Tämä metsissä piileskelevä heppu – nimeltään muuten Adam – oli yksi tv-historian kaikkien aikojen epäkohteliaimpia, ironisimpia ja pisteliäimpiä roolihahmoja, ja sitä myötä hillittömän hauska.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,5 / 2 henkilöä