Michael Monroe -dokumenttielokuva valkokangas

Näin toteaa Michael Monroe Turun Sanomille antamassa haastattelussaan (22.9.2023). Michael Monroe -dokumenttielokuvassa hän kertoo tekevänsä jutut omalla tavallaan, oman päänsä mukaan, koska sellaiseksi hänet kasvatettiin. Eli Frank Sinatran tulkitseman ikivihreän laulun sanoin, I did it My Way.

Virheitä on tullut matkan varrella tehtyä, sen Michael tietää ja myöntää itsekin. Elokuvassa ei sen tarkemmin eritellä, mitä nämä virheet ovat olleet. Osa virheistä kumotaan levy-yhtiöiden niskaan, mutta Michael syyttää niistäkin osin omaa naiiviuuttaan. Tekevälle sattuu ja tapahtuu. Yksi asia nostetaan kuitenkin esiin, ja se on tinkimättömyys omissa tekemisissä. Vanhan soittokaverin Sami Yaffan suulla todetaan, että Michael Monroe osaa olla tiukka pomo.

Henkilökohtaisen elämän virheisiin elokuvassa viitataan, mutta niistä ei tehdä sen suurempaa numeroa. On hienoa, että huumausaineiden, kuten spiidin, käyttö myönnetään, mutta siihen ei jäädä vellomaan. Monroen persoona tulee vahvasti esiin dokumentissa, tai ainakin ne puolet, jotka halutaan näyttää, eli eteenpäin pyrkivä mielenlaatu ja energisyys. Murheen alhossa on käyty monasti, mutta näihin asioihin ei selkeästikään haluta palata.

Elokuva koostuu vanhasta ja uudemmasta tallennemateriaalista sekä runsaasta haastattelumateriaalista, maestron itsensä ollessa ehkä eniten äänessä. Paljaimmillaan Monroe on varmaankin backstagella kuvatussa materiaalissa, jossa nähdään mitä artisti yleisölleen antaa: kaikkensa. Juuri tätä on rock parhaimmillaan, lavalle vuodatettua energiaa. Tunnetusti Monroella riittää energiaa, miehen lavashow on käsite.

Michael Monroe, alkuperäiseltä nimeltään Matti Fagerholm, on ollut rock-bisneksessä mukana jo yli 40 vuotta, ja se on kunnioitettava luku missä tahansa ammatissa. Nasevasti nimetyssä Michael Monroe -dokumenttielokuvassa käydään läpi uran ylä- ja alamäkiä kurkistaen pikaisesti myös lapsuuteen ja nuoruuteen. Monroen äiti Marjatta Kaistila on mukana monessa kohtauksessa, ja myös muusikon veli nähdään elokuvassa. Sen sijaan Monroen isää ei taideta mainita kertaakaan. Äidin ja pojan välisessä vuoropuhelussa tulee hienosti esiin rock-artistin rakastava ja välittävä puoli. Jäin odottamaan, että kissat olisivat myös päässeet mukaan elokuvaan, mutta ehkä heitä ujostutti.

Päähuomion haastatteluissa saavat kuitenkin lukuisat rock-alan ihmiset, jotka ovat tunteneet Monroen tämän uran eri vaiheissa. Näin pitääkin olla, onhan kyseessä rock-ikoni, joka jaksaa pitää lippua korkealla yhä tänä päivänä, kun rock on palannut takaisin marginaaliin, missä se yleensä parhaiten voikin. Hanoi Rocksin soittajat, Guns’n’ Rosesin Slash ja Duff McKagan, Alice Cooper ja Def Leppardin Joe Elliot pääsevät kukin ääneen, parhaat kommentit laukoo kuitenkin Little Steven.

Lopputekstien mukaan myös Wildheartsin nokkamies Ginger on ollut yksi haastateltavista, mutta hänen osuutensa on jostain syystä jätetty pois elokuvasta. Tämä on erittäin harmillista, sillä uskoisin, että Gingeriltä olisi voinut herua katu-uskottavaa, relevanttia tarinaa rock-elämäntavan nousu- ja laskusuhdanteista. Uskoisin jopa, että Gingerin anti olisi ollut kiinnostavampaa kuin Joe Elliotin, jonka kytköstä Monroen uraan en itse tunne.

Onko kyseessä dokumenttielokuva vai henkilökuva, se on makukysymys. Viihdyttävä elokuva toki on, mutta kuitenkin melko konventionaalinen artistin uran esittely. Tosifanit todennäköisesti ilahtuisivat pidemmästä versiosta, jossa päästäisiin hieman syvemmälle aiheeseen. Vaikka kyseessä onkin Michael Monroesta kertova elokuva, ei Hanoi Rocksin eri kokoonpanojen ja vaiheiden merkitystä voi ohittaa. Nyt Hanoi Rocks ohitetaan pikakelauksella. Parasta antia ovat alkuaikojen kuvat Helsingistä ja Suomesta, joka oli vuonna 1980 todella erilainen paikka kuin nyt.

Olisi ollut mielenkiintoista kuulla Monroen itsensä kertomana, mikä oli hänen osuutensa Gyp Casinon erottamisessa Hanoi Rocksista? Kenelle lankesi arpa olla bändin kusipää, joka kertoo yhtyeen päihdeongelmaiselle jäsenelle, että ovi on tuolla? Elokuvassa annetaan ymmärtää, että Hanoi Rocks keikkui hajoamisen partaalla jo ennen Razzlen traagista kuolemaa. Juuri Gyp Casinon kertomana kuullaan, että Mike Monroe alkoi eristäytyä muusta bändistä jo aivan alkuaikoina Tukholman kaduilla ja kellareissa asuessaan.

Michael Monroe -dokumenttielokuvan julkaisu on samana päivänä kuin toisesta suuresta suomalaisesta viihdetaiteilijasta eli Spedestä kertova elokuva. Onneksi herroilla on ainakin osittain eri yleisö – niin että kiinnostus toivon mukaan jakaantuu tasaisesti molemmille elokuville.